Filosofit kadoksissa?

Miksi filosofeja ei näy eikä kuulu julkisuudessa, kun maailma on liekeissä? Tätä kysyy mm. Helsingin Sanomat helmikuun alussa. 

Sokrateen tuomio antiikin Kreikassa yli kaksi tuhatta vuotta sitten sementoi filosofian aseman ja näkyvyyden meidän päiviimme saakka. Roomalaiset laittoivat kaduilla ja pihoilla jatkuneelle filosofoinnille lopullisen pisteen, jonka jälkeen maallinen valta yhdessä kirkon kanssa on pitänyt kansalaisten ajatukset kurissa. Kommunismin aaltojen läikähdettyä yli nähtiin, minkälaisesta yhteiskunnallisesta voimasta tukahdutetussa ajattelussa on kyse. 

Platonin luola

Hämmästelemme filosofien näkymättömyyttä samalla kun pyrimme ymmärtämään mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. Filosofia toki tarjoaa välineitä näiden asioiden käsittelyyn, mutta filosofian alan koulutuksessa painopiste on toisaalla. Yliopistoissa työskentelevät filosofian tutkijat edistävät omien tutkimusalojensa tutkimusta eli jatkavat tieteellistä toimintaa ja perinnettä siinä muodossa minkä kirkko ja valtio sille aikanaan salli. Asiaan vihkiytymättömiä ei yliopistoissa harjoitettava filosofian tutkimus nykymuodossaan kiinnosta yhtään enempää kuin vaikka valtiovarainministeriön budjettivirkamiesten valmistelutyö. On hyvä myös muistaa, että filosofia ei lähtökohtaisesti tarjoa vastauksia vaan pyrkii kysymään ja kyseenalaistamaan.

Silloin kun ollaan huolissaan filosofien näkymättömyydestä, tulisi katse kohdistaa filosofisen praktiikan suuntaan. Antiikissa harjoitettua keskusteluperinnettä jatkaa jo vuosikymmenien ajan kasvanut joukko filosofian praktikkoja, jotka ovat suoraan tekemisissä kansalaisten kanssa. On yksityisvastaanottoja ja keskusteluryhmiä. Heidän työnsä nauttii monissa maissa arvostusta ja praktikkojen palveluja kannattaisi Suomessakin tuoda julkisuuteen. Asiakkailta ei filosofin vastaanotolla odoteta filosofian tuntemusta vaan filosofia antaa praktikolle tarpeelliset eväät ihmisten kohtaamiseen. Vakaviin mielenterveysongelmiin heiltä ei hoitoa saa, mutta filosofin vastaanotot voisivat hyvinkin lyhentää hoitojonoja mielenterveyden saralla. Valaisen asiaa tyypillisellä tilanteella.

Työpaikalla pidetään YT-neuvottelut, jonka seurauksena henkilökuntaa irtisanotaan tai siirretään muihin tehtäviin. Henkilöt, joita toimenpiteet koskevat, menettävät yöunensa ja kääntyvät valvoneina ja väsyneinä työterveyshuollon puoleen. Sieltä heidät passitetaan sairaslomalle ja annetaan resepti masennuslääkkeitä varten. Työntekijä, joka ei ole tilanteeseensa millään tavoin syyllinen, huomaa hetken kuluttua olevansa potilas, joka on ehkä irtisanottu ja jonka elämänlaatu muuttuu masennuslääkkeiden syömisen seurauksena. Pisteeksi iin päälle hän saa potilastietorekistereihin merkinnän, joka vaikuttaa kielteisesti esimerkiksi vakuutusta haettaessa. 

Praktikkofilosofi voi keskustelemalla auttaa hahmottamaan tilannetta ja parhaassa tapauksessa estää kuvatunlaisesta tilanteesta kärsivää henkilöä joutumasta elämänlaatua kohtalokkaalla tavalla heikentävään syöksykierteeseen. Filosofian praktiikka on valitettavasti vain historian vanki. Kuten Sokrateen, ei filosofien nykyisinkään toivota palaavan ihmisten pariin. Saman kaltaisista elämän laadun parantamiseen tähtäävistä keskusteluista saa asiakas systeemin hyväksymiin käynteihin Kela-korvauksen, mutta filosofin vastaanotolla ei.

Totta vai tarua?

Trollaus, suurvaltojen harjoittama mielipidevaikuttaminen, puhtaat valeuutiset, vihapuhe sekä joissain maissa ankara sensuuri kuohuttavat ihmisiä kaikilla mantereilla. Me sivistyneiksi länsimaalaisiksi itsemme määrittelevät hämmästelemme kritiikittömiä lukijoita ja kuulijoita siellä missä poliittiset koneistot myllyttävät propagandaansa ainoana oikeana totuutena. Toimittajistammekin kylmäpäisimmät puristavat rattia rystyset valkoisina menon äityessä entistä villimmäksi ja hallitsemattomammaksi.

Huomasin vastikään itsekin äimistelleeni samoja asioita, mutta ajankohta oli reilun parin tuhannen vuoden takaa. Kuvittelin aiemmin, että maailma olisi tuolloin ollut rauhallisempi paikka ja meno kaikin tavoin verkkaisempaa kuin nykyisin. Käsitykseeni vaikutti tietämättömyyden ohella se, että tarkastelemani aikaikkuna on verraten pitkä, kun taas oma fyysinen läsnäolo perustuu hektiseen tässä ja nyt elämiseen. Tarkemmin asioihin perehdyttäessä ero ei ehkä olekaan niin ilmeinen.

Omat pohdiskeluni liittyvät monien suuresti arvostamiin historian merkkihenkilöihin Buddhaan, Sokratekseen sekä Jeesukseen. Buddhan elämän tarkoista vaiheista syntymä- ja kuolinaikoineen ei ole luotettavia tietoja eivätkä henkilöhistorian vaiheet välttämättä ole paljon paremmat kahden toisenkaan osalta. Mikrohistoriallista selvitystyötäni varten olen yrittänyt mielessäni siirtyä ajassa taaksepäin ja luoda itselleni jonkinlaisen käsityksen näiden suurmiesten elinaikana vallinneista olosuhteista.

Minua kiinnostaisi tietää esimerkiksi miten paljon antiikin filosofeilla on ollut tietoa Buddhasta ja hänen ajattelustaan sekä keiden antiikin filosofien ajatteluun Buddhan ajatuksilla on ollut erityistä vaikutusta. Buddhan, Sokrateen ja Jeesuksen habitusten yhdenkaltaisuus on jossain mielessä huomiota herättävä kuten myös kahden viimeiksi mainitun viimeiset elinvaiheet. Molemmat tuomittiin kuolemaan; Sokrates juomalla myrkkymalja vapaan ja kriittisen ajattelun puolesta sekä Jeesus ristillä yhden ja ainoan oikean jumalan puolestapuhujana. Kyse on aikaikkunasta, joka käsittää ajanjakson Platonin elämäntyöstä Sokrateen dialogien muistiinkirjoittajana aina keskiajan alkuun, jolloin Platonin kadonneina pidetyt teokset löytyivät arabifilosofien kätköistä.

Satojen vuosien historialliset tapahtumat selitetään nykyihmisille usein loogisina ja vääjäämättöminä historiallisina faktoina tai kehityskulkuina. Asioiden pintaa raaputtamalla kuva hämärtyy, sillä luotettavaa tietoa vuosituhansien takaisista tapahtumista on vaikea saada. Tapamme ajatella ja suhtautua asioihin saattaakin perustua taitavasti manipuloituun eri valtaapitävien tahojen intressejä palvelleisiin trollauksiin. Aristoteleen, Epikuroon ja monen muun antiikin suuren ajattelijan mittavat elämäntyöt ovat hämmästyttävällä tavalla hävinneet, samalla kun niiden asiantuntijoiksi tai arvottajiksi on pyrkinyt tahoja, joiden intresseissä on ollut valvoa niissä esitettyjen ajatusten tulkintaa ja julkituomista. Toisinajattelijat ovat näiden tahojen mukaan tyypillisesti saatanasta ja filosofeihin kohdistunut vihamielisyys on hyvinkin voinut vaikuttaa korvaamattomien dokumenttien häviämiseen.

Näyttää siltä, että kahden tuhannen vuoden takaiset tapahtumat eivät suurestikaan poikkea siitä menosta, jota tällä hetkellä julkisuudessa kauhistellaan. Jos aika ja tilanne antaisivat myöten, perehtyisin asiaan syvällisemmin ja ehkä kirjoittaisin väitteideni tueksi kirjan. Toisaalta miksi kuitenkaan ryhtyä kirjoittamaan, sillä kuten Sokrates sanoo, ajatukseni eivät paperilta jonain toisena ajankohtana toisissa olosuhteissa luettaessa enää vastaa niitä ajatuksia, jotka halusin joskus läsnä olleille tuoda esiin. Kirjoittamisesta pidättäytyi myös skeptikko Pyrrhos, koska hänen mielestään mistään ei kuitenkaan voi varmuudella mitään sanoa. Ja kun kirjoittamatta jättämisestä aloin puhua, niin muistettakoon, että eiväthän Buddha tai Jeesuskaan mitään kirjoittaneet. Jollain tavoin kirjoittamisesta pidättäytyminen kuulostaa nyt sosiaalisen median aikana jälleen hyvin varteenotettavalta ajatukselta.