Mikä on koulutuksen plan B?

Eduskuntavaalien jälkeen on tapana laatia ja hyväksyttää hallitusohjelma, jota toimeenpannaan vaalien välillä. Perusopetuksen opetussuunnitelmaa ei samassa aikataulussa uusita, mutta kuitenkin aika ajoin. Hallituksella on oppositio, johon kuuluvat puolueet tapaavat esitellä vaihtoehtoisia hallitusohjelmia. Opetuksen puolella vastaavaa keskustelua ei käydä, vaan oppositio, jos sitä edes on, kirjoittaa satunnaisia mielipidekirjoituksia, joiden sisältö unohtuu lukijoilta viimeistään seuraavana päivänä.

Opetuksen toisenlaiselle järjestämiselle esitetään harvoin, eikä oikeastaan koskaan, mitään konkreettista vaihtoehtoa. Tutkijat ovat kuitenkin Pisa-tutkimusten yhteydessä todenneet suomalaisten koululaisten jakautuvan entistä selvemmin koulussa pärjäävien tyttöjen ja huonommin menestyviin poikien joukkoihin. Syytä ei tiedetä. Yksi syy tietämättömyydelle voi olla ajatusvirhe, jonka mukaan perusopetuksen mielletään olevan yhtä ja tarkoittavan samaa kuin tasa-arvo ja korkealaatuinen opettajankoulutus. Näitä perusdogmeja ei haluta ääneen lähestyä saati arvostella, koska ne perustuvat tärkeimpiin kansallisiin arvostuksiimme. Niihin nojaten on vallitsevaa järjestelmää aina puolustettu.

Haastan kuitenkin ajatusleikkiin, jossa visioidaan vaihtoehtoista opetussuunnitelmaa. Voidaanko ajatella, että tasa-arvo tyttöjen ja poikien oppimisen osalta toteutuisi nykyiseen verrattuna paremmin, jos oppiainepainotus olisikin täysin päinvastainen kuin tällä hetkellä? Jos taide- ja taitoaineet muodostaisivatkin liikunnan ohella koulupäivien pääasiallisen sisällön.

Vaihtoehtoinen koulupäivä sisältäisi vapaasti valiten liikuntaa, piirustusta, maalausta, sekä kädentaitojen harjaannuttamista tekniikan eri aloilla, ompelemista, puun-, muovin ja metallintyöstöä. Ruoanlaitto, siivous ja käytännön ensihoitotaidot nivottaisiin niin ikään koulupäivien ohjelmaan.

Milloin sitten opittaisiin lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja jokien sekä presidenttien nimet? Väitän, että edellisessä kappaleessa mainitsemieni alojen asiantuntijat ja tutkijat kykenisivät helposti osoittamaan kuinka kirjaimet, sanat, numerot sekä alan kehitys maailman sivu liittyvät kyseisiin oppiaineisiin. Liikunnassa mitataan nopeutta, pituutta ja montaa muutakin asiaa numeroin. Piirtäminen ja maalaus sisältävät historiatiedon ohella runsaasti geometriaa eli kuvattavien asioiden suhteita ja mittakaavaa. Tekniikan osa-alueet opettavat piirtämisen ja numeroiden lisäksi fysikaalisia ja kemiallisia tosiasioita, esimerkiksi polttomoottorin toimintaan liittyen. Listaa vaihtoehtoisen opetussuunnitelman konkreettisiksi sisällöiksi voisi jatkaa helposti kymmeniä sivuja.

Kuvitellaanpa vielä, että perusopetuksen järjestämisen voisi kilpailuttaa samaan tapaan kuin ammatillista koulutusta, niin kunnat voisivat omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti valita myös noudatettavan opetussuunnitelman. Opettajankoulutuslaitokset eivät kouluttaisikaan opettajia enää vanhanaikaisiin oppiaineisiin, vaan heistä tehtäisiin laaja-alaisia osaajia, joille ei tuottaisi ongelmia opettaa numeroita vaikka korkeushyppytelineestä.

Olisiko aika tunnustaa, että nykyisenlainen koulujärjestelmä oppiainejakoineen, niin meillä kuin maailmallakin, edustaa vanhanaikaista ajattelumallia, joka erkaantuu päivä päivältä enemmän arkielämän ja koululaisten tarpeista. Takertuminen vanhentuneeseen kasvatusajatteluun maksaa meille tällä hetkellä viidenneksen ikäluokan nuorista miehistä, jotka eivät selviä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin, keskeyttävät ne eivätkä myöskään työllisty. Onko kyse kohtuullisesta uhrauksesta suuremman joukon puolesta ja kuka takaa, että hinta ei tästä enää nouse?

Päätimme lasten ja nuorten tulevaisuudesta

Lapset ovat aikuisten muovailuvahaa. Heistä pyritään valmistamaan aikuisten toiveiden mukaisia uusia aikuisia ilman, että heiltä kysytään mitään. Näin on aina ollut ja tulee olemaan, sillä aikuiset tietävät paremmin.

Platon luonnosteli mallin ihanneyhteiskunnaksi, jossa lapset otetaan valtion hoitoon kasvatettaviksi ja koulutettaviksi. Platonin kasvatusideologia edustaa totalitääristä mallia, jossa kasvatus on annettu pois ydinperheen ulottumattomiin. Nuorille taataan ammatti, josta on valtiolle hyötyä ja johon lapsen omat lahjat parhaiten näyttävät sopivan. Aristoteleen filosofian mukaan ihmisen tulee itsenäisesti pyrkiä kehittämään teoreettista ajatteluaan ja noudattaa sen mukaisia hyveitä elämässään.

Kasvatus ja koulutus pohjautuvat Suomessa ja monissa muissakin maissa Aristoteleen vaikutteiden mukaisesti teoreettisesti laaja-alaisten valmiuksien kehittämiseen. Suomalaisen koulun saavutuksena pidetään näiden kahden antiikista juontavan ideaalin yhdistämistä. Lapset osallistuvat valtion ohjaamaan ja kuntien järjestämään koulutukseen, joka ei kuitenkaan Platonin ajatuksen tapaan pyri ohjaamaan lasta hänen kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan ammattiin. Elinkeinoelämä ja valveutuneet vanhemmat vaativat tosin julkisin varoin ylläpidetyltä koulutukselta kansainvälisyyttä ja huipputeknologian korostamista, koska niihin liittyvien taitojen uskotaan tuovan etua tulevaisuuden työelämässä. Hyvin toimeentulevat perheet voisivat toki helposti järjestää jälkikasvulleen yksityiskouluja tai siirtää lapsensa kotiopetukseen. Molemmat vaihtoehdot ovat sallittuja Suomessa, vaikka yksityiskoulujen perustaminen on valtion koulutusmonopolin toimesta tehty lähes mahdottomaksi.

Miltä suomalainen koulu näyttäisi, jos se olisi toteutettu Platonin ihanneyhteiskunnan tavoitteiden mukaisesti? Peruskoulussa opittaisiin käytännöllisiä ja hyödyllisiä asioita eli sellaisia taitoja, jotka edistävät tai varmistavat työllistymisen jollekin ammattialalle. Koulun alkaessa jokainen lapsi testattaisiin ja hänet ohjattaisiin jollekin yhteiskunnan näkökulmasta tärkeälle linjalle oppimaan perustaidot kyseiseltä ammattialalta. Lukemisen ja laskemisen opettelu nivottaisiin ammattiin liityvien taitojen opetuksen yhteyteen. Linjoille sijoituttaisiin oppimaan esimerkiksi terveydenhoitoa ja hoivatyötä, tekniikkaa tai markkinointi- ja palvelualoja. Taiteisiin, historiaan ja sivistyksen piiriin kuuluvat asiat opitaan niinikään osana omaa ammattia. Lapset olisivat myös motivoituneita oppijoita, kun omat taipumukset sekä kiinnostus alaan edistävät asioiden oppimista.

Platonin ajattelun mukaisesti jokainen nuori ohjautuisi suoraan ammattiin eikä nuorten aikuisten tarvitsisi enää viettää välivuosia pohtiessaan mitä haluaisivat aikuisena ryhtyä tekemään. Aristoteleen vaikutteiden mukaan kehittynyt koululaitos saa nuoret teoretisoimaan ja pohtimaan ilmiöitä. Aikaa kuitenkin kuluu ja lopullinen ammattiin sijoittuminen siirtyy monilla varhaiseen aikuisuuteen. Suomella on hyvinvointivaltiona vielä varaa tarjota ilmaista kasvatusta ja koulutusta kaikille. Monet hyödyntävät näitä etuja jopa parinkymmenen vuoden ajan.

Maailma on muutoksessa ja Suomen valinta koulutuksen ja kansainvälisen kilpailun haasteissa perustuu nykyisen asiantilan säilyttämiseen. Tunnustamme koulutuksen merkityksen globaalimarkkinoilla ja olemme varmoja siitä, että emme tule tarvitsemaan minkäänlaista vaihtoehto B:tä. Säilyttävä ratkaisu voi toimintaympäristön muutoksista eli kilpailijoiden valinnoista riippuen kuitenkin johtaa taantuvan ”Slow Life”-Suomen syntyyn tai jos onni suosii pystymme säilyttämään kilpailuasemamme. Aikuiset ovat tehneet päätöksiä ja niiden varaan on lastemme ja nuortemme tulevaisuutensa rakennettava.