Aika – arvokkain luonnonvaramme

Antiikin filosofit kirjoittivat tutkielmia toisiinsa verrattuna vaihtelevassa määrin . Sokrateen ei tiedetä kirjoittaneen mitään, mutta Sokrates tunnetaan Platonin runsaan kirjallisen tuotannon ansiosta. Klassikkofilosofeilta on säilynyt runsaasti kirjallista tuotantoa kaikista tulipaloista, tulivuorenpurkauksista ja vallanpitäjien vihamielisyydestä tai ymmärtämättömyydestä huolimatta. Viimeisimmät pari vuosituhatta olisivat voineet merkitä huikeaa tieteen ja kulttuurin kehityksen kehitystä eikä ilmastokriisistä tarvitsisi nyt huolehtia, jos Aristoteleen ja muiden filosofien kaikki työt olisivat tallessa ja niitä olisi jatkuvasti luettu ja tutkittu.

Mitä yhteistä nykyajalla ja Rooman valtakunnan ajalla on? No, ainakin filosofisen ajattelun väheksyminen ja vähättely. Omassa kuplassamme arvostetaan kiirettä ja oman identiteetin rakentamista työn kautta. Eikö vaan kuulostakin melkoisen epäilyttävältä problematisoida kiireen olemassaoloa ja työntekoa? Omaksumamme elämisen ja olemisen tavat ovat pitkän kehityksen perua ja tuomitsemme mielellämme ne, jotka näkevät arvomme jollain tavoin ongelmallisina. On vaikeaa myöntää, että emme ole näitä arvoja itse valinneet, vaan ne ovat peräisin jostain jatkumosta, jonka olemassaolo ei edes ole suoranainen mysteeri. Kummallisinta on kykymme työntää arvojemme lähtökohdat pois ajatuksistamme niitä lainkaan hämmästelemättä.

Vuosittaiset ulkomaanmatkat, pidentynyt elinikä ja korkea koulutustaso ovat mahdollisia yhteiskuntamme rakentuessa kansalaisten omaksumille tehokkuuden, kasvun ja nopeuden arvoille. Ahkera työlleen omistautunut ja kiireinen työntekijä tuo menestystä kaupalle ja teollisuudelle. Antiikin Kreikassakin tehtiin paljon työtä, mutta enimmäkseen orjien toimesta. Vapaat miehet kokoontuivat toreille politikoimaan ja filosofit pohtivat kansalaisten parissa syvällisiä oliivipuun alla tai rakennusten pylväskäytävien viileydessä. Talouden ei ollut tarpeen kasvaa ja omaisuudet säilyivät hallitsijoiden ja sukujen käsissä. Filosofiset ajatukset alkoivat kuitenkin huolestuttaa hallitsijoita minkä seurauksena filosofia käytännöllisesti katsoen kiellettiin vuosisadoiksi, kunnes se palasi päivänvaloon uskonnollisiin tarkoituksiin valjastettuna.

Kaikesta vähättelystä ja kieltämisestä huolimatta antiikin filosofit loivat perustan tieteiden ja ajattelumme kehitykselle. Nykyihmisen koulutustasolla ja saatavilla olevan tiedon määrällä luulisi helposti kyettävän vastaaviin tai parempiinkin henkisiin suorituksiin kuin antiikin aikana. Yritykset ja organisaatiot kilpailevat innovatiivisista superaivoista, jotka pystyvät luomaan lisää kasvua ja tuottavuutta. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Eräs työelämän piirre kiinnittää huomiota.

Tämän päivän työntekijät opettajista projektipäälliköihin konsernijohdosta puhumattakaan ovat motivoituneita, kiireisiä ja tehokkaita. Heidän arvonsa ovat kohdallaan, mutta tuottaako kukaan heistä suuria ajatuksia tai jotain sellaista, mikä jää elämään vielä tilikauden tai tarkastelujakson jälkeen? Tuskin monikaan. Yhteistä kaikelle nykyajan tekemiselle on se, että kaiken tulee tapahtua välittömästi tai ainakin mahdollisimman pian. Mutta hyvää jälkeä ei synny nopeasti tehtäessä. Jos suunnittelijalle ei jää aikaa ottaa huomioon kaikkea mitä pitäisi ja pohtia vaihtoehtoisia uusia näkökulmia asiaan, lopputulosta tuskin päästään kehumaan. Jos opettajalle ei kaiken perustehtävään kuulumattoman hallinnossa kehitellyn sälän ja koulujen ylimääräisten hankkeiden jälkeen jää riittävästi aikaa oppilaalle, ei lopputulos ole kenenkään edun mukainen. Jos johtaja sallii itselleen kiireen ja kommunikoi kaikista lillukanvarsista työntekijöiden kanssa, hänelle ei jää aikaa kokonaisuuden tarkasteluun ja suurten linjojen vetämiseen.

Paljon puhutaan siitä, että tulisi kyetä tarkastelemaan asioita laatikon eli oman pään sisällön ja oman yhteisön normien ulkopuolelta käsin. Kuinka helposti se käy jää nähtäväksi, niin kauan kun älypuhelin pöydän kulmalla plumpsauttelee äänimerkkejä saapuneista viesteistä. Kuinka pitkä aika menee siihen, että ihmisestä kehittyy monikanavainen toimija ja ajattelija, joka rutiinilla hoitaa päivittäiset juoksevat asiat samalla kun on syventynyt ajattelemaan jotain todella tärkeää? Aika on nykyhetkessä selvästi arvokkain luonnonvaramme. Sen perusteella maksetaan edelleen palkkaa, sitä annetaan työntekijälle äärettömän vähän ja se tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Kun ajatellaan ajan jakautumista ja käyttöä suhteessa tekemisen laatuun ja määrään, näyttää siltä, että antiikissa luotiin suuria asioita verkkaiseen tahtiin ja meille puolestaan on tyypillistä pienten asioiden suorittaminen ennätysajassa. Onko näin hyvä, onko näin oltava ja voiko näin jatkua?

Filosofit tapaavat ihmisiä

Filosofit ovat täällä taas. Antiikin Kreikassa heidän ympärilleen saattoi muodostua koulukuntia, joilla oli omat kannattajajoukkonsa. He kulkivat kaduilla ja toreilla haastaen kansalaisia ajattelemaan, kysymään ja kyseenalaistamaan sekä pohtimaan omaa elämäntapaansa.

Filosofit lähestyvät kansaa nyt uudelleen, kun yhä useampia koettelee yksinäisyys tai hämmennys yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta. Sokrateen jalanjäljissä kulkeva filosofia kysyy ja keskustelee. Dialogin ansiosta jokaisella on mahdollisuus selvittää ajatuksiaan ja löytää itse vastauksia.

Erityisesti Yhdysvalloissa ja Saksassa, kuten monissa muissakin maissa, on tullut suosituksi tavata filosofeja, kun syntyy tarve keskustella tai pallotella ajatuksia. Kyse ei ole filosofisista väittelyistä, joihin filosofit keskuudessaan saattavat ryhtyä, vaan luottamuksellisesta ja ymmärtämään pyrkivästä vuorovaikutuksesta. Dialogeissa ei myöskään viljellä ammattitermejä tai siteerata kuuluisia filosofeja. Keskustelu on periaatteessa samanlaista kuin hyvän ystävän kanssa käyty jutustelu, mutta filosofin avulla vastaukset mieltä askarruttaviin asioihin saattavat löytyä nopeammin. Lisäksi on tärkeää huomata, että filosofit eivät hoida mielenterveyden ongelmia. Keskustelu filosofin kanssa voi olla voimaannuttavaa ja hyväksi mielenterveydelle, mutta Kelasta on turha hakea käynteihin korvauksia. Hyvä puoli asiassa on kuitenkin se, että tapaamisista ei seuraa merkintöjä potilastietorekistereihin.

Suomessa alkoi filosofeille suunnattu praktikkokoulutus kymmenisen vuotta sitten Kriittinen korkeakoulu Ry:n toimesta. Koulutuksiin osallistuneet ovat myös voineet päivittää osaamistaan kansainvälisissä alan seminaareissa. Filosofien tapaaminen palvelee ihmisiä, joilla on tarve keskustella luottamuksellisesti tietyistä asioista tai elämästä ja olemisesta laajemmin. Suomessa tähän on nyt mahdollisuus ja jää nähtäväksi löytävätkö ja ottavatko suomalaiset filosofien palvelut omakseen. Ihminen ei ole juuri muuttunut antiikin ajoista ja kysymykset, joihin jokainen sukupolvi ja yksilö omakohtaisesti joutuu ottamaan kantaa, ovat suurimmalta osin vielä samoja. Niistä keskusteltiin filosofien seurueissa jo Ateenassa pylväiden reunustamien käytävien viileydessä, vilkasta torielämää sivusta seuraten sekä lehtevien puiden varjossa istuskellen.

Kirjoittaja osallistui ensimmäiseen Suomessa filosofeille suunnattuun praktikkokoulutukseen. Yhteystiedot ja lisätietoja filosofin tapaamiseen löytyvät linkin Denken Lassen takaa.

Suomenkielinen alaa käsittelevä tietokirja: Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito.

Ihminen, talous ja filosofia

Onko ihmisen perimmäinen tarkoitus rikastua? Optiomiljonäärejä on ollut jo ainakin 2500 vuoden ajan. Eräs heistä on ensimmäisiin länsimaisiin filosofeihin lukeutuva Thales, joka teki taitavalla operaatiolla omaisuuden jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Thales oli taitava matemaatikko ja tähtitieteilijä. Antiikin seitsemän viisaan joukkoon luettu Thales kykeni ennustamaan auringon ja kuunpimennyksiä sekä rikastui onnistuttuaan ennakoimaan tulevan vuoden hyvän oliivisadon. Thales teki vuokrasopimukset oliiviöljypuristamoiden kanssa saaden muhkean osuuden niiden tuotosta. Thalesin eettisen ajattelun mukaan rikastuminen on hyväksyttävää, kunhan siitä ei seuraa mitään pahaa muille.

Antiikin Kreikassa oli vallalla hierarkkinen yhteiskuntajärjestys, vaikka siellä myös tehtiin ensimmäiset demokraattiseen yhteiskuntaan tähtäävät kokeilut. Miesten ja naisten välillä ei tasa-arvo vallinnut, vaikka Ateenassa muutamia naisfilosofeja olikin. Varallisuus oli hallitsijoiden ja heidän suosikkiensa muodostamien alueellisten heimojen käsissä eikä varsinaista sosiaalista kiertoa merkittävästi esiintynyt. Orjuus oli yleistä ja vapaiden henkilöiden oli syytä pitää varansa, että ei tullut kaapatuksi ja tullut myydyksi orjana. Vastaavasti orjuudesta saattoi myös vapautua lunnaita vastaan. Filosofi Epiktetos perusti oman filosofikoulun ja nautti suurta arvostusta loppuelämänsä ajan orjuudesta vapauduttuaan. Ateenaan ilmaantui yhä enemmän filosofeja, joiden tavoitteena ei ollut rikastuminen, vaan ainoastaan tiedon ja totuuden tavoittelu. Filosofit saivat seuraajia ja heidän oppiensa pohjalta muodostui kokonaisia elämäntapaliikkeitä. Lisäksi perustettiin tunnetut oppilaitokset Platonin Akatemia ja Aristoteleen Lykeion. Vastapainoa vaurauden kasvattamiseen ja ylelliseen elämään pyrkiville ateenalaisille tarjosivat Sokrates ja hänestä inspiroituneet kyynikot, joista jotkut jopa luopuivat omaisuudestaan ja muuttivat kaduille elääkseen henkisesti ja sosiaalisesti vapaata elämää.

Juutalais-kristillisen uskon saatua ylivallan yhteiskunnasta vahvan Rooman ansiosta päättyi henkisen monimuotoisuuden aika niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Antiikin filosofien kirjoitukset yksi toisensa jälkeen katosivat. Thaleksen, Sokrateen ja monen muun filosofin ei tiedetä kirjoittaneen lainkaan. Platonin teoksista suuri osa käsitteli Sokrateen elämää ja hänen filosofisia keskustelujaan kanssaihmistensä kanssa. Aristoteleen tiedetään laatineen 200 tutkielmaa monelta eri alueelta, mutta niistä vain 31 on löytynyt. Epikuroon veljellinen filosofia innoitti ihmisiä mielihyvän saavuttamiseen tähtäävillä aatteillaan yli 700 vuoden ajan, kunnes senkin jatkuminen tehtiin mahdottomaksi.

Antiikin jälkeinen aika

Filosofia ei kuitenkaan täysin kadonnut uskonnollisten vuosisatojen myötä. Näkyviin jäi lähinnä se osa, jonka asiana oli pohtia Jumalan olemassaoloa ja ihmisen perisyntiä. Uskonto otti tiukan syliotteen filosofiasta eikä se ole siitä vieläkään täysin irrottanut otettaan. Ateenan kultakausi Euroopan henkisenä pääkaupunkina oli joka tapauksessa ohi.

Keskiajalla vaurastumisen ja hartaan yhteiskunnallisen osallistumisen uskottiin turvaavan hyvän elämän kuoleman jälkeenkin. Thomas Moren Utopia -teoksessa kuvaillaan onnelaa, jossa rikkaudet ja kultakäädyissä kulkevat vierailijat herättävät asukkaissa ihmetystä. Korkeassa valtion virassa toiminut More kirjoitti Utopian salanimellä yhteiskuntakritiikiksi. Teoksessa on runsaasti epikurolaisuuteen viittaavia elementtejä kuten yhteisesti nautittavat hyvät ateriat, henkistä pääomaa kehittävä opiskelu ja kohtuulliset työajat.

Valistuksen ajan alussa filosofit alkoivat palailla hoveihin eikä heidän olemassaolonsa oikeutusta enää merkittävästi rajoitettu uskontokuntien toimesta. Skottifilosofit David Hume ja Adam Smith patsastelivat kuuluisina intellektuelleina, joille kaikki tärkeät ovet olivat avoinna. Smithin ajatus, että yhteinen etu toteutuu kaikkein parhaiten silloin, kun jokainen ajaa omaa etuaan, jäi historiaan ja tunnetaan vertauskuvallisella nimellä näkymättömästä kädestä, joka ohjailee yhteiskunnan kehitystä oikeaan suuntaan.

Itävaltalainen filosofi Karl Popper kartoitti viime vuosisadalla totalitäärisen yhteiskunnan kehitystä Platonista Marxiin. Platonin malli valtion asioiden järjestämiseksi ihanteellisella tavalla kumpuaa filosofisesti ylevistä lähtökohdista päätyen ihmisyksilöiden kategoriseen luokitteluun ja heidän elämänkulkunsa alistamiseen yhteisön hyväksi. Popper näki samansuuntaista ajattelua myös Hegelin ja Marxin filosofioissa. Viime vuosisadan kokeilut sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi ovat pääosin jo loppuneet. Valtion ensisijaisuus yksilöön nähden on ns. avoimissa yhteiskunnissakin vahva, mutta hieman toisin kuin totalitääristä yhteiskuntamallia esittäneet filosofit sitä olivat kaavailleet. Kiina on yhä tiukasti valtiojohtoinen maa, mutta siellä henkilökohtainen vaurastuminen ja tuotantovälineiden omistaminen on nykyisin hyväksyttyä.

Uudella ajalla ja yhä edelleen elää ajatus työn tekemisestä ja siinä menestymisestä välttämättömänä edellytyksenä taivaspaikan saamiseksi. Puhutaan myös protestanttisesta työetiikasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole menestyjiä, vaan suuri osa ihmisistä tulee tai ajautuu enemmän tai vähemmän riistetyiksi, hyväksikäytetyiksi tai syrjäytyneiksi. Teollistumisen alkuvaiheessa 1800-luvun Englannissa Rochdalen kaupungissa heräsi tarve ryhtyä yhteisvoimin hankkimaan kunnollisia kohtuuhintaisia elintarvikkeita työläisille ja heidän perheilleen. Ryhdyttiin kilpailemaan osuustoiminnallisin keinoin kauppiaita vastaan, jotka möivät häikäilemättömästi pilaantuvia tuotteita ja vajaita myyntieriä. Kuluttajaosuuskuntien lisäksi osuustoiminta laajeni myös muille toimialoille kuten esimerkiksi ammatinharjoittamiseen, maanviljelyyn, varainhoitoon, taiteisiin ja asumiseen.

Oravanpyörä

Rikastumisen eetos ja ikiaikainen halu kerätä omaisuutta näkyvät entiseen tapaan kaikkialla. Vaatii melkoista kansalaisrohkeutta pysytellä oravanpyörän ulkopuolella ja elää vaihtoehtoista elämää talouskasvua ihannoivan yhteiskunnan ulkopuolella. Antiikissa kyynikot kehittivät ja karaisivat itseään selviytymään askeettisen elämäntyylin myötä seuraavista epämukavuuksista. Aristoteles määritteli rahan kolmeksi tehtäväksi toimia vaihdannan välineenä, tilinpidon yksikkönä ja arvon säilyttäjänä. Yksittäisille ihmisille sillä on kuitenkin muitakin merkityksiä. Varallisuutta kootaan toivotun tai jopa yltäkylläisen elintason saavuttamiseksi ja joskus myös naapureiden kateuden herättämiseksi. Egyptiläinen viisas Ptahhotep kirjoitti jo 4500 vuotta sitten, että pahuus voi tuottaa varallisuutta, mutta vain totuus on pysyvää.

Taloudellinen hyvinvointi on tehnyt suurelle joukolle ihmisiä mahdolliseksi elämän, josta aiemmat sukupolvet eivät ole voineet edes uneksia. Talouskasvu on kuitenkin myötävaikuttamassa ja edistämässä ympäristöongelmia, stressiä sekä väestön hyvinvointiin liittyvää eriarvoisuutta. Teknologisen kehityksen avulla toivotaan voitavan ratkaista ja korjata kaikki epäkohdat, joita yhteiskunnassa on. Robotit ja keinoäly nähdään mielellään pelastuksena, jonka turvin kasvu voi jatkua ja ihmiset vapautua rasittavista ja yksitoikkoisista tehtävistä. Uusi teknologia voidaan epäilemättä joissain valtiojohtoisissa maissa saattaa palvelemaan koko väestön hyvinvointia, mutta yksityiseen yrittäjyyteen ja omistamiseen suuntautuneissa maissa työn jääminen koneiden hoidettavaksi merkitsee useimmille kuitenkin jäämistä yhteiskunnan avun varaan.

Olisiko kaikki voinut olla toisin?

Thales loi omaisuutensa ennustajan taitojensa ansiosta. Thaleksen henkilökohtainen elämä tuskin olisi kuitenkaan ollut kovin erilaista, vaikka hän olisi jäänyt merkittävää varallisuutta paitsi. Hänhän jätti jälkensä filosofian ja monen tieteenalan historiaan ja nimettiin yhdeksi antiikin seitsemästä viisaasta. Oliko länsimaisten yhteiskuntien kehitys nykyisenlaiseksi väistämätöntä vai olisivatko jotkin asiat toisin, jos Aristoteleen kaikki tutkielmat olisivat säilyneet tallessa ja olleet tutkijoiden käytössä näiden reilun kahden vuosituhannen ajan? Olisiko tiede ehkä nykytilaan verrattuna huomattavasti pidemmällä ja eläisimmekö sen ansiosta terveinä ja huomattavasti vanhemmiksi? Olisiko edes osa kaikista käydyistä sodista voitu välttää, jos länsimaiset yhteiskunnat olisivat saaneet kehittyä Epikuroon ja hänen jo kolme ja puoli tuhatta vuotta sitten kirjoittaneiden egyptiläisten hengenheimolaistensa hahmottelemaan suuntaan? Voimme olla tyytyväisiä monista saavutuksista, joihin länsimaissa on ylletty. On kuitenkin todettava, että elämme tällä hetkellä hyvin hajanaisissa ja epävarmoissa olosuhteissa. Aristoteleen ja muiden antiikin filosofien vaikutus keskeisten tieteenalojen syntyyn on ollut merkittävä. Meillä ei ole keinoja arvioida minkälaisesta menetyksestä on kyse, kun puhutaan kadoksissa olleista ja menetetyistä teoksista. Tulivuoren purkaukset ja tulipalot, sodat ja valtaapitävien intressit ovat välillisesti vaikuttaneet henkisen pääomamme määrään. Joissain asioissa tuntuu kuin olisimme yhä pimeällä keskiajalla, mutta toivoa paremmastakin voi nähdä.

Filosofit vain harvoin rikastuvat kuten Thales, mutta filosofialla voi joskus olla myönteisiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia seurauksia. Tutustuin eräässä seminaarissa Italian Bolognassa 1990-luvulla erääseen Keskon johtoryhmän jäseneen. Selostin hänelle seikkaperäisesti eettisen kuluttamisen ajatusmaailmaa ja kuinka vastuullinen liiketoiminta voi paitsi lisätä myyntiä myös tuoda hyvinvointia hikipajoissa ahertaville työntekijöille ja tuottajille. Ei kulunut aikaakaan, kun K-ryhmässä pantiin tuulemaan ja yhtiö sai ennen näkemättömän julkisuusvyöryn sekä sylin täydeltä palkintoja vastuullisesta kauppiastoiminnastaan.

Avoimen länsimaisen yhteiskunnan suvaitsevuus merkitsee mahdollisuuksia monenlaiselle yrittäjyydelle. Ihmiset irtautuvat perinteistä ja muuttavat kulutuskäyttäytymistään omaksumiensa aatteiden mukaisiksi. Harvojen harrastuksista voi kehittyä megatrendejä. Vastuu ympäristön tilasta, omasta terveydestä ja jaksamisesta sisältyivät jo Keskon kampanjoihin, mutta esimerkiksi lihaton ruokavalio on vasta Kalifornian Piilaakson miljonäärijohtajien ja muutamien huippu-urheilijoiden ansiosta muuttunut todelliseksi megatrendiksi. Hesburgerin mainoksessa kysytään voiko hampurilaisravintola luopua lihasta ja vastataan, että kyllä voi. Yrittäjyyden ja elinkeinoelämän kukoistus edellyttää kykyä uusiutua. Elämäntyylien ja ajatusten kirjo rikastuttaa ihmislajia henkisesti ja tarjoaa loputtomasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ihminen, talous ja filosofia ovat lopulta vain toisiaan täydentäviä näkökulmia yhteisesti koettuun todellisuuteemme. Erinomainen esimerkki tästä on kansallisfilosofimme J.V. Snellman, jonka väitöskirja käsitteli Hegelin filosofiaa, joka valtion ylimpänä raha-asioiden hoitajana hankki Suomelle oman rahayksikön markan ja joka oli myötävaikuttamassa suomen kielen asemaan ja Suomen kansan kehitykseen kohti suvereenia itsenäistä valtiota.

Päätimme lasten ja nuorten tulevaisuudesta

Lapset ovat aikuisten muovailuvahaa. Heistä pyritään valmistamaan aikuisten toiveiden mukaisia uusia aikuisia ilman, että heiltä kysytään mitään. Näin on aina ollut ja tulee olemaan, sillä aikuiset tietävät paremmin.

Platon luonnosteli mallin ihanneyhteiskunnaksi, jossa lapset otetaan valtion hoitoon kasvatettaviksi ja koulutettaviksi. Platonin kasvatusideologia edustaa totalitääristä mallia, jossa kasvatus on annettu pois ydinperheen ulottumattomiin. Nuorille taataan ammatti, josta on valtiolle hyötyä ja johon lapsen omat lahjat parhaiten näyttävät sopivan. Aristoteleen filosofian mukaan ihmisen tulee itsenäisesti pyrkiä kehittämään teoreettista ajatteluaan ja noudattaa sen mukaisia hyveitä elämässään.

Kasvatus ja koulutus pohjautuvat Suomessa ja monissa muissakin maissa Aristoteleen vaikutteiden mukaisesti teoreettisesti laaja-alaisten valmiuksien kehittämiseen. Suomalaisen koulun saavutuksena pidetään näiden kahden antiikista juontavan ideaalin yhdistämistä. Lapset osallistuvat valtion ohjaamaan ja kuntien järjestämään koulutukseen, joka ei kuitenkaan Platonin ajatuksen tapaan pyri ohjaamaan lasta hänen kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan ammattiin. Elinkeinoelämä ja valveutuneet vanhemmat vaativat tosin julkisin varoin ylläpidetyltä koulutukselta kansainvälisyyttä ja huipputeknologian korostamista, koska niihin liittyvien taitojen uskotaan tuovan etua tulevaisuuden työelämässä. Hyvin toimeentulevat perheet voisivat toki helposti järjestää jälkikasvulleen yksityiskouluja tai siirtää lapsensa kotiopetukseen. Molemmat vaihtoehdot ovat sallittuja Suomessa, vaikka yksityiskoulujen perustaminen on valtion koulutusmonopolin toimesta tehty lähes mahdottomaksi.

Miltä suomalainen koulu näyttäisi, jos se olisi toteutettu Platonin ihanneyhteiskunnan tavoitteiden mukaisesti? Peruskoulussa opittaisiin käytännöllisiä ja hyödyllisiä asioita eli sellaisia taitoja, jotka edistävät tai varmistavat työllistymisen jollekin ammattialalle. Koulun alkaessa jokainen lapsi testattaisiin ja hänet ohjattaisiin jollekin yhteiskunnan näkökulmasta tärkeälle linjalle oppimaan perustaidot kyseiseltä ammattialalta. Lukemisen ja laskemisen opettelu nivottaisiin ammattiin liityvien taitojen opetuksen yhteyteen. Linjoille sijoituttaisiin oppimaan esimerkiksi terveydenhoitoa ja hoivatyötä, tekniikkaa tai markkinointi- ja palvelualoja. Taiteisiin, historiaan ja sivistyksen piiriin kuuluvat asiat opitaan niinikään osana omaa ammattia. Lapset olisivat myös motivoituneita oppijoita, kun omat taipumukset sekä kiinnostus alaan edistävät asioiden oppimista.

Platonin ajattelun mukaisesti jokainen nuori ohjautuisi suoraan ammattiin eikä nuorten aikuisten tarvitsisi enää viettää välivuosia pohtiessaan mitä haluaisivat aikuisena ryhtyä tekemään. Aristoteleen vaikutteiden mukaan kehittynyt koululaitos saa nuoret teoretisoimaan ja pohtimaan ilmiöitä. Aikaa kuitenkin kuluu ja lopullinen ammattiin sijoittuminen siirtyy monilla varhaiseen aikuisuuteen. Suomella on hyvinvointivaltiona vielä varaa tarjota ilmaista kasvatusta ja koulutusta kaikille. Monet hyödyntävät näitä etuja jopa parinkymmenen vuoden ajan.

Maailma on muutoksessa ja Suomen valinta koulutuksen ja kansainvälisen kilpailun haasteissa perustuu nykyisen asiantilan säilyttämiseen. Tunnustamme koulutuksen merkityksen globaalimarkkinoilla ja olemme varmoja siitä, että emme tule tarvitsemaan minkäänlaista vaihtoehto B:tä. Säilyttävä ratkaisu voi toimintaympäristön muutoksista eli kilpailijoiden valinnoista riippuen kuitenkin johtaa taantuvan ”Slow Life”-Suomen syntyyn tai jos onni suosii pystymme säilyttämään kilpailuasemamme. Aikuiset ovat tehneet päätöksiä ja niiden varaan on lastemme ja nuortemme tulevaisuutensa rakennettava.