Työhön patistamisesta

Sipilän hallitus patistaa töihin ja hokee työllistymisasteen nostamista. Onko siinä enää tänä päivänä mitään mieltä ja mihin tavoitteella oikeastaan pyritään?

Rahoittajan eli veronmaksajien näkökulmasta patistelu on tarpeen, jotta voitaisiin pienentää työttömyyskorvauksiin käytettävää rahamäärää. Veronmaksaja pyrkii madaltamaan verotusta ja sen myötä kasvattamaan omista tuloistaan itselle käteen jäävää osuutta. Yksinkertaisesti kyse on kahdesta vastakkaisesta intressistä eli siitä maksaako veronmaksaja hieman vähemmän veroa vai saako työtön verokertymästä kohtuullisen osuuden toimeentulonsa turvaamiseen.

Filosofisesti ajatellen voidaan pohtia missä määrin muutokset työttömyyskorvausten saamisen ehtoihin vaikuttavat intressiosapuolten elämänlaatuun ja onnellisuuteen. Veronmaksajaa lämmittää pienikin säästö julkisen puolen menoissa ja siitä koituvan hyvän mielen lisäksi voidaan myös ajatella, että korvauksista säästynyt raha onnellisesti kiertää työttömän hyväksi esimerkiksi uusien työtilaisuuksien tarjoutumisen kautta. Työttömyysturvan varassa elävän kannalta on kyse toimeentulon ydinkysymyksistä. Onko rahaa omiin ja lasten perustarpeisiin vai pitääkö hakeutua leipäjonoon? Vierailta ihmisiltä veroina kerätyn rahan käyttämistä omaan kulutukseen voi perustella esimerkiksi sillä ajatuksella, että työttömyysturvan muodossa jaettu raha palautuu henkilökohtaisen kuluttamisen muodossa kiertoon vilkastuttaen taloutta ja luoden uusia mahdollisuuksia kasvulle. Edut ja haitat ovat puolin sekä toisin perusteltavissa, mutta yhteismitallisia ne eivät ole.

Hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkeiksi mielletään yleisesti läpi puoluekentän se, että heikoimmistakin pidetään huolta. Taloudellista hyvinvointia allokoidaan siten, että nekin jotka eivät syystä tai toisesta osallistu sen tuottamiseen, eivät kuitenkaan jää sen hedelmistä paitsi. Vastakkainen postulaatti kuuluu, että se ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Töihin patistelu ei kuulosta älylliseltä suoraselkäisyydeltä senkään vuoksi, että nyky-yhteiskunnassa määrittelemme itsemme ja toisemme useimmiten ammatti-identiteetin ja työelämään osallistumisen kautta. Kaikkein huono-osaisimmatkin pyrkivät hakeutumaan kuntouttavaan työtoimintaan voidakseen edes muutaman kuukauden pituisen jakson verran kokea kuuluvansa työyhteisöön. Kenties jostain on löydettävissä sellainen hallituksen tarkoittama työtön, joka on valinnut osansa vapaaehtoisesti. Itse tunnen vain työttömiä, joiden työkyky ja osaaminen rajoittavat työmarkkinoille pääsyä. Heitä olen kohdannut työssäni tuhansia. Mutta ei jäädä siihen. Ennakoidaan mieluummin parempaa huomista. 

Vapautuuko ihminen tulevaisuudessa täysin työn orjuudesta, kun lähes kaikki työ voidaan pian jättää robottien ja keinoälyn hoidettavaksi? Ei teknologinen kehitys ja sen myötä seuraava taloudellinen hyvinvointi millään tavoin edellytä ihmisten, eikä ainakaan kaikkien, osallistumista työelämään. Robotit voidaan opettaa rakentamaan uusia robotteja ja huoltamaan toisiaan. Työnteon ihannoinnin ja työssä pärjäämisen uskonnolliseettinen perusta murentuu tekniikan kehittyessä. Paratiisi löytyykin pian maan päältä eikä korkeuksista. Ihmisten välille laskeutuu rauha ja toistemme kiusaaminen loppuu, kun jokainen voi omistautua mieluisten harrastustensa pariin kuten vaikka filosofoimaan, pelaamaan golfia tai maistelemaan viinejä. Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa pääsemme muistelemaan ja ihmettelemään kuinka ennen vanhaan piti herätä aamuisin ja paahtaa töitä myöhään iltapäivään.

Päätimme lasten ja nuorten tulevaisuudesta

Lapset ovat aikuisten muovailuvahaa. Heistä pyritään valmistamaan aikuisten toiveiden mukaisia uusia aikuisia ilman, että heiltä kysytään mitään. Näin on aina ollut ja tulee olemaan, sillä aikuiset tietävät paremmin.

Platon luonnosteli mallin ihanneyhteiskunnaksi, jossa lapset otetaan valtion hoitoon kasvatettaviksi ja koulutettaviksi. Platonin kasvatusideologia edustaa totalitääristä mallia, jossa kasvatus on annettu pois ydinperheen ulottumattomiin. Nuorille taataan ammatti, josta on valtiolle hyötyä ja johon lapsen omat lahjat parhaiten näyttävät sopivan. Aristoteleen filosofian mukaan ihmisen tulee itsenäisesti pyrkiä kehittämään teoreettista ajatteluaan ja noudattaa sen mukaisia hyveitä elämässään.

Kasvatus ja koulutus pohjautuvat Suomessa ja monissa muissakin maissa Aristoteleen vaikutteiden mukaisesti teoreettisesti laaja-alaisten valmiuksien kehittämiseen. Suomalaisen koulun saavutuksena pidetään näiden kahden antiikista juontavan ideaalin yhdistämistä. Lapset osallistuvat valtion ohjaamaan ja kuntien järjestämään koulutukseen, joka ei kuitenkaan Platonin ajatuksen tapaan pyri ohjaamaan lasta hänen kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan ammattiin. Elinkeinoelämä ja valveutuneet vanhemmat vaativat tosin julkisin varoin ylläpidetyltä koulutukselta kansainvälisyyttä ja huipputeknologian korostamista, koska niihin liittyvien taitojen uskotaan tuovan etua tulevaisuuden työelämässä. Hyvin toimeentulevat perheet voisivat toki helposti järjestää jälkikasvulleen yksityiskouluja tai siirtää lapsensa kotiopetukseen. Molemmat vaihtoehdot ovat sallittuja Suomessa, vaikka yksityiskoulujen perustaminen on valtion koulutusmonopolin toimesta tehty lähes mahdottomaksi.

Miltä suomalainen koulu näyttäisi, jos se olisi toteutettu Platonin ihanneyhteiskunnan tavoitteiden mukaisesti? Peruskoulussa opittaisiin käytännöllisiä ja hyödyllisiä asioita eli sellaisia taitoja, jotka edistävät tai varmistavat työllistymisen jollekin ammattialalle. Koulun alkaessa jokainen lapsi testattaisiin ja hänet ohjattaisiin jollekin yhteiskunnan näkökulmasta tärkeälle linjalle oppimaan perustaidot kyseiseltä ammattialalta. Lukemisen ja laskemisen opettelu nivottaisiin ammattiin liityvien taitojen opetuksen yhteyteen. Linjoille sijoituttaisiin oppimaan esimerkiksi terveydenhoitoa ja hoivatyötä, tekniikkaa tai markkinointi- ja palvelualoja. Taiteisiin, historiaan ja sivistyksen piiriin kuuluvat asiat opitaan niinikään osana omaa ammattia. Lapset olisivat myös motivoituneita oppijoita, kun omat taipumukset sekä kiinnostus alaan edistävät asioiden oppimista.

Platonin ajattelun mukaisesti jokainen nuori ohjautuisi suoraan ammattiin eikä nuorten aikuisten tarvitsisi enää viettää välivuosia pohtiessaan mitä haluaisivat aikuisena ryhtyä tekemään. Aristoteleen vaikutteiden mukaan kehittynyt koululaitos saa nuoret teoretisoimaan ja pohtimaan ilmiöitä. Aikaa kuitenkin kuluu ja lopullinen ammattiin sijoittuminen siirtyy monilla varhaiseen aikuisuuteen. Suomella on hyvinvointivaltiona vielä varaa tarjota ilmaista kasvatusta ja koulutusta kaikille. Monet hyödyntävät näitä etuja jopa parinkymmenen vuoden ajan.

Maailma on muutoksessa ja Suomen valinta koulutuksen ja kansainvälisen kilpailun haasteissa perustuu nykyisen asiantilan säilyttämiseen. Tunnustamme koulutuksen merkityksen globaalimarkkinoilla ja olemme varmoja siitä, että emme tule tarvitsemaan minkäänlaista vaihtoehto B:tä. Säilyttävä ratkaisu voi toimintaympäristön muutoksista eli kilpailijoiden valinnoista riippuen kuitenkin johtaa taantuvan ”Slow Life”-Suomen syntyyn tai jos onni suosii pystymme säilyttämään kilpailuasemamme. Aikuiset ovat tehneet päätöksiä ja niiden varaan on lastemme ja nuortemme tulevaisuutensa rakennettava.