Filosofiset vaihtoehdot

Keskeisiä antiikin filosofisia koulukuntia

Esittelen sivustollani muutamia tunnetuimpia antiikin filosofeja sekä heihin liittyviä koulukuntia tai oppisuuntia. Kyseiset filosofiset ajattelutavat edustavat olennaisesti sitä vaihtoehtojen kirjoa, jolla tuli olemaan merkitystä seuraavien vuosisatojen ja vuosituhansien kuluessa. Näihin ja kaikkiin tämän sivuston ulkopuolelle jääviin filosofeihin voi tutustua lukemattomien asiantuntija-artikkeleiden kautta, joita netistä ja valtavasta määrästä alan kirjallisuutta löytyy. Kuvailen tärkeimpinä pitämiäni koulukuntia ja filosofeja lähinnä yleiskuvan hahmottamista tavoitellen ja joihinkin itseäni askarruttaviin seikkoihin huomiota kiinnittäen.

Sokrates

Ateenalaisen muurarin ja kätilön perheeseen syntyi vuonna 469 e.a.a. poikalapsi, jonka elämä on vaikuttanut länsimaisen filosofian kehitykseen ehkä enemmän kuin kenenkään muun. Perhe ei ollut köyhä, mutta ei jalosukuinenkaan kuten Platon Sokrateen taustaa myöhemmin kommentoi. 18 vuoden iässä Sokrates osallistui muiden ateenalaisnuorukaisten tavoin asepalvelukseen ja muihin sotilasstrategioiden ja lainsäädännön myötä langenneisiin velvoitteisiin. Kirjallisuudessa mainitaan sikäläiseen kulttuuriin kuuluneesta miespuolisten henkilöiden kauneuden palvonnasta ja tuodaan siinä yhteydessä esiin Sokrateen ulkonäkö, jota on suorasanaisesti luonnehdittu rumaksi.

Sokrateen filosofian tunnetuinta osaa kuvaavat hänen dialoginen kysymyksiin ja vastauksiin perustuva metodinsa sekä väittämänsä, että hän ei tiedä mitään toisin kuin ne jotka tietävät tai luulevat tietävänsä. Sokrateen tavoitteena oli saada ihmiset pohtimaan ja kysymään oman elämänsä mielekkyyttä, joka varsin monilla perustui vallan, maineen ja varallisuuden hankkimiseen. Vaatimatonta elämää viettänyt Sokrates kiersi keskustelemassa ja haastamassa kanssaihmisiään muodostuen esikuvaksi toiselle merkittävälle filosofille, Platonille. Kolmen tunnetuimman filosofin jatkumoon luetaan myös Aristoteles, joka oli Platonin oppilas ja Platonin Akatemian jäsen noin 20 vuoden ajan.

Platon

Platon syntyi varakkaaseen ja poliittisesti vaikutusvaltaiseen ateenalaisperheeseen 427 e.a.a. ja kuoli kahdeksankymmenen ikäisenä. Hän oli Sokrateen oppilas ja Aristoteleen opettaja.

Platon sai vaikutteita useilta aikalaisfilosofeilta, mutta eniten Sokrateelta, joka esiintyi hänen dialogimuotoisten kirjoitustensa päähenkilönä. Kirjoittamisen ohella Platon perusti filosofiakoulun, jonka nimeksi tuli Akatemia. Akatemia nimi juontaa Ateenan muurien ulkopuolella sijainneesta muutamien puiden muodostamasta lehdosta, jossa koulun jäsenet kokoontuivat. Nimi on säilynyt meidän aikaamme akatemiana.

Platonin teokset olivat keskiajalle saakka kadoksissa Timaeus dialogia lukuunottamatta. Niiden säilyminen ja löytyminen oli eräiden oppineiden arabien ansiota. Timaeus on se dialogi, jossa Platon luonnostelee meille tutut luonnontieteet eli fysiikan, tähtitieteen, kemian sekä biologian.

Aristoteles

Sokrateen kuolemasta ehti kulua 15 vuotta, kun Kreikassa syntyi jälleen yksi maailmanhistorian kuuluisimmista merkkihenkilöistä ja filosofeista, Aristoteles (s.384 e.a.a.). Aristoteleen isä Nichomachus toimi hyvässä virassa Makedonian hovifyysikkona ja sitä perua juontuivat Aristoteleen elämänvaiheisiin liittyneet myöhemmät tehtävät Makedoniassa. Tunnetuin lienee hänelle uskottu tehtävä Makedonian hallitsijan 13 -vuotiaan Alexander pojan opettajana. Pojasta kasvoi maailmanvalloittaja, joka tultiin tuntemaan nimellä Aleksanteri Suuri.

Isän kuoleman jälkeen Aristoteleen huoltajana toimi Proxenus. Hän lähetti nuoren Aristoteleen Ateenaan jatkamaan opintojaan Platonin Akatemiassa, jota pidettiin sen ajan maailman johtavana intellektuaalisena keskuksena. Opiskelujensa lisäksi hän jatkoi Akatemian jäsenenä yhteensä 20 vuoden ajan opettaen siellä lähinnä retoriikkaa. Filosofisten näkemyserojen vuoksi Aristoteles ei voinut ottaa Akatemian johtajuutta Platonin jälkeen.

Aristoteleen 200 tutkielmasta vain 31 on säilynyt. Nekin on saatu kootuksi vain luentomuistiinpanoista, joten alkuperäisestä Aristoteleen kirjoitustyylistä ei ole jäänyt näytteitä. Hänen kädenjälkensä näkyvät yhä tieteenalojen jaottelussa mm. matematiikkaan, biologiaan ja etiikkaan. Yhteiskuntaa ja politiikkaa koskevista näkemyksistä tunnetuimpiin kuuluu hänen ajatuksensa valtiosta ihmisten aidon moraalisen kehityksen mahdollistajana. Perhe, kunta ja valtio eivät ole olemassa yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi, omaisuuden turvaamiseksi tai luonnollisia tarpeitamme varten. Ne ovat organisaatioita, jotka tarjoavat foorumin elää hyveellistä elämää ja tavoitella moraalisia päämääriä. Valtio mahdollistaa ihmisen kohoamisen ylempien sielun toimintojen tasolle.

Aristoteles vaikutti alkuun Platonin Akatemiassa, mutta perusti myöhemmin oman koulun nimeltä Lykeion. Aristoteleen koulussa korostettiin hänen ihmiskuvansa mukaisesti tieteellis- teoreettisen ajattelun harjoittamisen hyvettä.

Stoalaiset

Stoalaisuus sai filosofisena oppisuuntana vaikutteita Sokrateelta ja kyynikoilta. Sen katsotaan koostuvan kolmesta eri kukoistuskaudesta, joista ensimmäisen alku ajoittuu Aristoteleen kuoleman jälkeen noin vuonna 300 e.a.a. Varhaisen stoalaisuuden perusti Zeno, keskimmäisessä vaikuttivat mm. Panaetius ja Posidonius. Myöhäisstoalaisuuden, jota voi kutsua myös Rooman Imperiumin stoalaisuudeksi, nimiä ovat Seneca, Epictetus sekä Marcus Aurelius. Stoalaisuuden vaikutus säilyi vielä myöhempään Keisari Justinius I:sen lakkautettua antiikin muut filosofiset koulut vuonna 529 a.a.j.

Stoalaisen ajattelun ytimessä on pyrkimys tavoitella kukoistavaa onnellista elämää (eudaimonia/apatheia) hyveitä harjoittaen. Määrättyjen hyveiden mukaan eläminen on suunnitelmallista ja vaatii harjoitusta. Mitkä sitten ovat sellaisia hyveitä, joiden mukaan tulisi elää? Ihminen on itse velvollinen pohtimaan asioiden eri puolia ja vetämään niistä asiaankuuluvat johtopäätökset. Toisin kuin epikurolaiset, stoalaiset näkivät hyveellisen ihmisen tärkeänä velvollisuutena osallistua työelämään ja yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. Stoalaisuus elää ja voi hyvin, koska sen perusajatuksia sovelletaan niin urheiluvalmennuksessa kuin monissa elämäntaito- ja johtamisopeissa.  Stoalaisen filosofian yhteensovittaminen kristinuskoon ja juutalaiseen filosofiaan onnistui myös helpommin kuin muiden antiikin filosofisten koulukuntien. Alkuperäistä stoalaista kirjallisuutta ei tosin ole paljoakaan säilynyt. Tunnettu stoalaisen filosofian kannattaja oli mm. Rooman keisari Marcus Aurelius.

Epikurolaiset

Epikurolaisuus on olennaisesti ihmisten keskinäisen ystävyyden filosofia. Sitä on aikojen saatossa pyritty mustamaalaamaan ja tulkitsemaan virheellisesti enemmän kuin mitään muuta filosofista oppia. Sen perusti kolmannella vuosisadalla e.a.a. filosofi Epikuros ja se vaikutti filosofisena koulukuntana monin paikoin jopa seitsemän vuosisadan ajan.

Epikuros syntyi ateenalaisen opettajaisän ja ennustajaäidin perheeseen Samoksen saarella. Isä tarjosi koulussaan edullista opetusta vähävaraisille ja äidin mukana Epikuros pääsi kiertämään lähiseutujen köyhiä kyliä. Epikuros oppi tuntemaan Kreikan nurjan puolen toisin kuin Platon ja muut yleviä filosofioita ja runoja taiteilleet kollegansa. Ei ole ihme, että Epikuroon perustamassa filosofisessa puutarhayhteisössä ovet olivat auki aivan kaikille toisin kuin esimerkiksi Platonin Akatemiassa.

Ystävyys muodostui niin tärkeäksi osaksi epikurolaista filosofiaa, että jopa kuuluisa Cicero ihmettelee kuinka Epikuroon pieneen taloon mahtuu niin suuri toistensa kanssa yhteenkuuluvuutta tuntevien ihmisten joukko. He filosofoivat ja viihtyivät keskenään nauttien yksinkertaisista mielihyvää tuottavista asioista kuten puutarhan tuoreista vihanneksista, vastaleivotusta leivästä, raikkaasta vedestä, maukkaasta juustosta ja tilkkasesta viiniä. Mutta mitkä ovat epikurolaisten filosofian opinkappaleet?

Epikuroon filosofiaa vastaan on hyökätty mm. leimaamalla se hedonistiseksi nautinnon tavoitteluksi ja ehkä osin myös sen perustajaa kohtaan syntyneen jossain määrin kulttimaisen palvonnan vuoksi. Vihamielisyyttä selittää ainakin se, että kilpailu filosofisten koulukuntien kesken on aina ollut kovaa ja koska etenkin loppuvaiheessa kristinuskon nousu yhteiskunnallisen vallan ytimeen ajoi filosofiset elämäntavat nurkkaan. Kristityt eivät luonnollisestikaan voineet hyväksy Epikurolaisuuteen liittyvää elämme vain kerran ajattelua. Epikuroon käsitys siitä mistä kaikki oleva muodostuu muistuttaa hyvin läheisesti nykyistä tieteellistä maailmankuvaa. Epikuros onnistui Demokritoksen atomioppia soveltaen selittämään maailman olemassaolon tyhjiön ja atomien avulla sekä ihmisen vapaan tahdon atomien kiertoliikkeestä johtuvaksi. 

Epikurosta voi kutsua myös eksistentialistisen ajattelun perustajaksi. Ihmisen tulee kestää ajatus siitä, että ennen ja jälkeen elämämme on vain tyhjyyttä. Kun elämme olemme ja kun emme elä emme ole. Ihminen on yksin sattumanvaraisessa ja arvaamattomassa maailmassa.

Epikuroon mukaan ihmisen moraalin ja tiedon tulee perustua ainoastaan aistihavaintoihin. Uskontojen lupaukset tuonpuoleisesta aiheuttavat ahdistusta ja hämmennystä, mikä tekee onnellisen elämän mahdottomaksi. Epikuros ei myöskään näe, että ihminen tarvitsisi jonkin itsensä ulkopuolisen tahon tukea tai lakeja voidakseen järjestää yhteiskunnan asiat siedettäviksi. Opinkappaleisiin kuuluu myös ajatus kivun välttämisestä ja järkevän luonnollisen mielihyvän tavoittelusta. Epikuros pitää yhtenä ihmisen mielipahan aiheuttajana pyrkimystä valtaan, kunniaan ja vaurauteen eli suositteleekin pidättäytymistä osallistumisesta esimerkiksi politiikkaan.

Skeptikot

Skeptismi juontaa muinaishelleenisen filosofian ajatuksista tarkastella ja tutkiskella asioita. Antiikissa skeptismi ja kaikki sen ajan filosofia olivatkin suuria keskustelun aiheita. Nykyisin niin filosofia kuin skeptismikin rajoittuvat tiettyihin akateemisiin yhteyksiin.

Antiikin tunnetuimmiksi skeptikoiksi nousivat Pyrrho (of Elis) v.v. 360 – 270 e.a.a. ja Sextus Empiricus, joka vaikutti toisella vuosisadalla e.a.a. Pyrrho toimi Aleksanteri Suuren hovifilosofina. Palattuaan hallitsijan kanssa tekemiltään matkoilta hän palasi opettamaan suurelle joukolle ihailijoita skeptisyyteen perustuvaa elämäntaitoa, jonka oli määrä tarjota mielentyyneyttä ja sydämeniloa. Sokrateen ajatus tutkitusta elämästä ainoana arvokkaana elämän mallina päti myös Pyrrhon ohjeissa. Tutkimus ja asioiden tilan selvittäminen on viisasta, vaikka lopullista tietoa ja varmaa käsitystä skeptikko ei niistä katso voivansa muodostaa. Moni huoli ja mielensä pahoittaminen kuitenkin johtuvat siitä, että asioita ei ole riittävän perusteellisesti pyritty selvittämään.

Skeptisyyttä voidaan tarkastella elämäntyylin lisäksi myös tietoon, havaintoihin sekä uskomuksiin liittyvänä tieto-opillisena kysymyksenä. Pyrrho ei itse kirjoittanut mitään, koska mistään ei voinut sanoa mitään varmaa. Hänen aikalaistensa kirjoituksista saa kuitenkin kuvan siitä, minkälaisia vaikeuksia skeptismi voi elämäntapana tuottaa. Pyrrho ei katsonut voivansa luottaa aistihavaintoihinsa, minkä johdosta hänet kerrotaan jatkuvasti pelastetun putoamasta vuorenrinteiltä tai jäämästä vaunujen alle. Tunnetun esimerkin mukaan Pyrrho olisi myrskyisällä laivamatkalla säilyttänyt tyyneytensä eikä lainkaan pelännyt kuten muut mukana olijat. Pyrrho selitti, että viisaan tulee käyttäytyä sellaisessa tilanteessa kuten keinuvalla laivan kannella keskittyneesti aterioineen pienen possun, jolle syöminen oli siinä hetkessä tärkeämpää kuin pelon tunteelle antautuminen.

Kyynikot

Antisthenestä pidetään (Diogenes Lartioksen mukaan) perimmäisenä kyynikkona. Hänen luentosalinaan toimi Ateenassa sijaitseva pohjimmaiseen yhteiskuntaluokkaan (nothoi) kuuluvien Herculestä jumaloivien temppeli (cynosarges). Hercules olikin kyynikkojen sankari. Sana kyynikko juontuu koiria ja koiramaisuutta tarkoittavista sanoista.

Tunnettua kyynikkoa Diogenes Sinopelaista kutsuttiin filosofikoiraksi. Kyynikon oppeihin kuuluu irtisanoutua vallitsevista käytöstavoista ja sovinnaisuuksista sekä arvostella äänekkäästi jokaista, joka kahlitsi elämäänsä kanssaihmisten hyväksynnän kaipuulla. Diogenes herätti paheksuntaa masturboiden ja tarpeitaan tehden aivan missä ikinä halusi ja tietysti etenkin siellä missä hänet varmimmin nähtiin eli toreilla ja muilla julkisilla paikoilla. Ateenalaisen hienoston etiketti oli hänelle kauhistus. Diogeneksen ja kyynikoiden mukaan ihmisten ei kuulu hävetä ulkonäköään, vaatteitaan tai käytöstapojaan. Kyynikot eivät kunnioittaneet maailmanselityksiä laatineita kilpailevien koulukuntien filosofikollegoitaan, maailmaa syleileviä teorioita tai spekulaatioita. He torjuivat jyrkästi kaikenlaisen dogmaattisuuden eli ajattelua kahlitsevat pysyvät opinkappaleet.

Ateenan kadut olivat kyynikoiden koulu. Talvella he saattoivat astella paljain jaloin vähissä vaatteissa ja pyrkivät monin vastaavin tavoin vahvistamaan itseään maallisia koettelemuksia vastaan. Heidän mistään piittaamaton käytöksensä ja säälimätön kriittisyytensä ajoivat heidät luonnollisesti köyhyyteen, jossa selviytyminen edellytti hyvää fyysistä ja henkistä kestävyyttä. Kyse ei silti ollut väistämättömästä kohtalosta, vaan monesti omista valinnoista. Joidenkin tiedetään ihailleen kyynikoiden elämäntyyliä niin paljon, että antoivat omaisuutensa pois ja ryhtyivät harjoittamaan itseään kyynikon vaativaan elämäntapaan.

Kyynikoiden filosofiasta ei ole säilynyt juuri mitään kirjallista. Diogenes Lartius kirjoittaa heistä, mutta kirjoitusten todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Merkittäviä kyynikoita ovat Diogenes Sinopelainen, Crates, Hipparchia (nainen) sekä Zeno Citiumilainen (Stoalaisuuden perustaja).

Kyynikoiden etiikan filosofinen perusta eli polku hyvään ja hyveelliseen elämään seuraa luonnonmukaisesta järkeen perustuvasta toiminnasta. Sosiaalinen elämä mutkistaa ja hankaloittaa järjen ja luonnon harmonian mukaista elämää. Teorioiden sijasta ihmisen tulee pyrkiä vapauttamaan itsensä kaikista sosiaalisista konventioista ja opetella elämään askeettisesti. Hyveellinen ja vapaa elämä johtaa köyhyyteen, mutta kyynikot ovat silti mieluummin selitysvelvollisia vain itselleen (autarkia) ja uskaltavat puhua suunsa puhtaaksi (parhesia) tilanteen salliessa. Tarina kertoo Platonin todenneen Diogenes Sinopelaiselle hänen touhutessaan vihannesten parissa, että jos tulisit filosofoimaan Dionysioksen hoviin, niin sinun ei tarvitsisi olla täällä salaattia pesemässä. Diogenes vastasi tähän, että jos Platon, sen sijaan, että on ylhäinen hovifilosofi, olisi joskus opetellut pesemään vihanneksia, niin hänen ei tarvitsisi käydä hovissa nöyristelemässä. Toinen anekdootti kertoo Aleksanteri Suuren astuneen Diogeneen eteen sanoen, että voi toteuttaa minkä hyvänsä Diogeneen toiveen. Tähän Diogenes vastasi, että olisitteko ystävällinen ja siirtyisitte pois aurinkoni edestä.

Etenkin juuri stoalaisten filosofiaan sisältyvä pyrkimys hyveiden mukaiseen elämään on kyynikoille paljosta velkaa (itsekuri, riippumattomuus, tinkimättömyys). Kyynikot ovat paitsi stoalaisuuden myös anarkismin äitejä.