Kasvua vai kehitystä?

Suomi on sivistyksen edelläkävijä ainakin siinä mielessä, että maamme tuottaa verraten lyhyestä teollistumisajanjaksostaan huolimatta huippuluokan teknologiaosaamista. Puusta opittiin tekemään selluloosaa ja vientiin paperia. Kumisaappaat jäivät jalkoihin kun opittiin valmistamaan kautta maailman himoittuja puhelimia. Sitten lähtivät lentoon vihaiset linnut ja syntyi aivan uusi teollisuudenala. Tämän vakuuttavampaa ansioluetteloa teknologiaosaamisen puolelta on vaikea kuvitella. Sivistys ja aineellinen kasvu nivoutuvat nuoren maan tarinassa täydellisesti yhteen.

Länsimaisen sivistyksen juurilla antiikin Kreikassa filosofit pohtivat kosmogonioita ja maailman järjestystä. Yhteiskuntaa haluttiin kehittää harmonisesti siten, että yhtä lailla tieteet kuin taiteet rikastuttaisivat kansalaisten elämää. Kenenkään ei tulisi kokea epäoikeudenmukaisuutta vallanpitäjien taholta ja jokaisen tulisi kyetä toimimaan yhteisönsä hyväksi itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Filosofit kilvoittelivat ajatustensa voimalla tuoden esiin käsityksiään siitä minkälaisten hyveiden mukaan eläminen takaisi kaikille onnellisimman elämän sekä minkälainen olisi kestävin ja harmonisin suhde luontoon. Pyrittiin luomaan olosuhteet hyvälle elämälle eikä pysyvälle muutokselle.

Huomisen Suomesta kaavaillaan, ei vain teknisen osaamisen huippumaata, vaan teknologista supervaltaa, jossa herkintä kasvuvaihettaan taapertavat nassikat koodailevat toisilleen hauskoja pelejä tai ohjelmoivat omia leikkirobottejaan. Ryhmä Hau -robotit heräävät lelulaatikossa henkiin ja ryhtyvät keinoälynsä avulla seikkailemaan lastenhuoneen lattialla ihmislasten iloksi. Ihmisiä palveleva ja ihmisten elämänlaatua parantava teknologia tulee johtamaan ennennäkemättömään kansantalouden kasvuun. Ilmastonmuutokseen, liikakansoitukseen tai ravinnon ja energiavarojen loppumiseen löydetään ratkaisukeskeisten teknologisten menetelmien ansiosta kestävät ratkaisut, koska niin on tähänkin asti tapahtunut. Kaikki tämä on mahdollista, koska me haluamme.

Demokratia tuli mahdolliseksi, koska haluttiin uudistaa hallintoa ja tiede, koska aloimme ajatella itsenäisesti sekä hankkia omaan järkeemme ja havaintoihimme perustuvaa tietoa maailmasta. Mikään ei enää estä teknologisia utopioitamme toteutumasta ellei sitten sattuma puutu peliin. Monimutkainen yhteiskunta, arvaamaton luonto sekä ihmisluonteen heikkoudet muodostavat cocktailin, jonka ei-toivotuista yhteisvaikutuksista on jo selviä merkkejä ja jonka lopullisilta seurauksilta tekee mieli ummistaa silmät. Vain se jää askarruttamaan, että miksi haluamme jatkuvaa kasvua ja epävarmuutta emmekä vain hyvää ja harmonista elämää, kun tarvittava osaaminen kuitenkin on olemassa.

Demokratia Nyt

Mitähän mieltä Solon, Kleisthenes ja muut antiikin viisaat mahtaisivat olla demokratioidemme nykytilasta? Vastaavatko Yhdysvaltojen, Venäjän ja muiden Euroopan maiden demokratiamallit lainkaan sitä ajatusta ihanteellisesta vallanjaosta, jota kreikkalaiset tavoittelivat irtautuessaan suvereenien yksinvaltiaiden otteesta reilut kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten?

Kysymys demokratian tilasta ja toimivuudesta tuntuu taas ajankohtaiselta, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi valtaan kansanliikkeen turvin perinteisen puoluejaon ulkopuolelta ja Suomessakin ihmisten kiinnostus puolueisiin rakoilee. Viimeksi kotimaisen päätöksentekojärjestelmämme kyseenalaisti kansanedustaja Hjallis Harkimo, joka erosi Kokoomuksesta ja perusti kansanliikkeeksi kutsumansa Liike Nyt ry:n.

Demokratian syntyyn vaikuttivat aikoinaan maallistuminen, kaupungistuminen sekä rationaalisen ajattelun ilmaantuminen. Kun sanotaan kliseisesti, että demokratia on tunnetuista vallanjakomuodoista paras, ei sitä välttämättä kuitenkaan ole helppoa perustella enää tämän päivän maailmassa. Platonin luonnostelemassa ihannevaltiossa kaavailtiin eliitin kouluttamista eroon ahneudesta ja myötätuntoiseksi köyhiä kohtaan. Antiikin uudessa henkisessä ilmapiirissä alkoivat kuitenkin hyveellistä ja kohtuuden mukaista elämää edustavat arvot pikku hiljaa jäädä unholaan. Nykyisin ollaan jo siinä tilanteessa, että vain kaikkein varakkaimmilla on käytännössä mahdollisuus tulla valituksi poliittisiin luottamustehtäviin ja valituksi tultuaan voi jopa Harkimon kaltainen miljonääri kokea itsensä ulkopuoliseksi ja vailla vaikutusmahdollisuuksia olevaksi.

Taloudellinen menestys näyttää jakavan ihmisiä entistä korostetummin niihin, jotka ovat vauraita ja haluavat elämäänsä lisää vaurautta sekä niihin, joilla vaurastumiseen ei erinäisistä syistä ole mahdollisuutta tai joille kohtuullinen toimeentulo riittää. Miten tästä demokraattisen yhteiskunnan mahdollistamasta epäkohdasta päästäisiin eteenpäin?

Vallanjakoperiaatteita voitaisiin uudistaa esimerkiksi valtiomies Solonin ”eunomista” tasapainomallia mukaillen. Varakkailla on hyvät taloudelliset toimintaedellytykset eikä heidän rikastumisestaan ole haittaa vähävaraisille, joten heidän omaisuudensuojaansa ei ole tarvetta puuttua. Sen sijaan olisi hyvinkin perusteltua, että he jättäytyisivät täysin politiikan teon ulkopuolelle omaisuuttaan kartuttamaan. Politiikkaan osallistuessaan heidän intresseissään kun kuitenkin olisi laatia sellaisia lakeja, jotka edistävät heidän rikastumistaan entisestään.

Taloudellinen ja poliittinen valta olisikin nykyoloissa järkevintä erottaa toisistaan ja asettaa toistensa yhteiskunnallisiksi vastinpareiksi. Tasapainotilan säilyttäminen näiden vallan muotojen välillä turvaisi yhteiskunnan kokonaisedun eikä vähävaraisten toimeentuloa, ympäristöä, eläinten oikeuksia tai muitakaan ei-materiaalisia ihanteita puolustavien ole tarvetta ryhtyä kapinoimaan. Poliitikkojen intresseissä tulee tärkeimpänä olla pyrkimys luoda hyvää elämää tasapuolisesti ylläpitävät yhteiskuntarakenteet. Paradoksaalista kuitenkin se, että vaikka tuntisimme demokratiaa paremman järjestelmän, tuskin mitkään olosuhteet saisivat meitä hylkäämään nykyisen mallin tai edes muuttamaan sitä merkittävästi.

Ihmiskunta loppunsa edessä?

Amerikkalainen juristi ja ympäristöaktivisti Gus Speth tiivistää näkemyksensä ympäristön tilaa koskien seuraavasti: ”Luulin, että suurimmat ympäristöongelmamme ovat luonnon monimuotoisuuden supistuminen, ekosysteemin romahtaminen ja ilmastonmuutos. Luulin, että vuosikymmenien mittainen tieteen hyödyntäminen toisi ratkaisun näihin kysymyksiin. Osoittautui, että olin väärässä. Suurimmat ympäristöongelmamme ovatkin itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys. Niiden muuttamiseen tarvitaan henkistä ja kulttuurista muutosta jota me tiedemiehet emme kykene aikaansaamaan.”

Gus Spethin alussa luettelemat ympäristöuhat ovatkin viimeksi lueteltujen ongelmien eli ihmisille ominaisten luonteenpiirteiden seurauksia. Itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys tiedostettiin ongelmiksi jo antiikin Kreikassa. Samoista syistä sai kreikkalainen filosofi ja valtiomies Solon tehtäväksi muotoilla uudelle kaupunkivaltiojärjestelmälle lait ja säännöt yhteiskunnan toimivuutta turvaamaan. Nähtiin, että hybrisestä ahneudesta ja itsekkyydestä kärsivien toimintaa piti lakien avulla ryhtyä rajoittamaan.

Niin uskonnollinen kuin maallinen valta omaisuudet mukaan lukien kuuluivat muinaisina aikoina suvereeneille hallitsijoille ja heidän suosikeilleen eikä tavallisilla alamaisilla juurikaan ollut mahdollisuutta ryhtyä omistuksia haalimaan. Tilanne muuttui oleellisesti, kun kaupungistuminen ja demokratian kehitys antiikin ajalla käynnistyivät luoden suotuisat olosuhteet kaikille tasapuolisesti ryhtyä kilvoittelemaan omaisuuksien ja asemien hankkimiseksi.

Kaupungistumiskehityksen ja demokratian alkumetreillä ei vielä ollut nykyisenlaisia ympäristöongelmia. Speth peräänkuuluttaa henkistä sekä kulttuurista muutosta ja ikään kuin puolustellen toteaa tiedemiesten olevan näiden ilmiöiden edessä voimattomia. Onko demokraattinen yhteiskunta ylipäätään kykenevä vastaamaan suuriin globaalitason ongelmiin? Entä mikä on tilanne suvereenin hallitsijan valtaa käyttävissä maissa kuten Venäjällä tai Kiinassa – onko niissä mahtikäskyllä mahdollista ryhtyä ympäristön kannalta merkittäviin pelastustoimiin?

Viimeaikaisesta uutissadosta on jäänyt mieleen esimerkiksi autojen päästörajoitusten peruminen Yhdysvalloissa, mutta myös myönteiset Kiinan johtajan määräämät toimet ympäristön pelastamiseksi. Yhteiskunnissa, joissa demokratia ja tasa-arvo on tulkittu toisistaan poikkeavasti, tehdään mitä erilaisimpia ympäristöä koskevia ratkaisuja. Demokratiaan pohjautuva yhteiskuntajärjestys voi joko sallia tai estää ympäristön tuhoamisen. Mitään ympäristöön liittyvää ihmisen itsetuhoisuutta estävää varmistusta ei järjestelmään ole rakennettu. Ympäristön tuhoaminen voi jatkua niin kauan kuin hybriset ihmiset ja vastaavia ominaisuuksia kantavat poliitikot ovat vallassa. Mutta onko suvereenia valtaa käyttävä johtaja yhtään parempi ratkaisu? Nyt on jo varsinkin viimeisimmän Yhdysvaltojen presidentin kohdalla voitu hämmästellä kuinka vastuullista tai välinpitämätöntä lähes yksinvaltaisen hallitsijan politiikka voi olla.

Kaupunkikehityksen ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän vapauttamat kansat eivät kuitenkaan kahden ja puolen vuosituhannen aikana ottaneet sitä kuuluisaa vapauden vastinparia eli vastuuta kantaakseen. Itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys ovat lyhytnäköisiä ja vahvoja voimia. Niiden puolustukseksi on vastuuta sysätty mm. tieteen ja teknologian suuntaan sanoen, että pystymme kyllä ratkaisemaan kaikki vastaantulevat ongelmat, kun olemme siihen aina ennenkin kyenneet. Tällaista perusteettomaan tulevaisuuden uskoon tuudittautumista voi filosofi Karl Popperin mukaan verrata kananpoikien elämään. Niistä kun ei yksikään voinut kuvitella pian päätyvänsä broileripataan.

Gus Speth heittää palloa henkisen ja kulttuurisen uudistumisen suuntaan. Ihmetyttää mitä vahvuuksia hän uskoo sieltä löytyvän ympäristömme ja ihmiskunnan pelastamiseksi. Ehkä on tarpeen ottaa tarkasteluun läntisten kehittyneiden maiden kulttuurinen perusta, jota näiden maiden ulkopuolella tuskin missään pidetään ylivertaisen erinomaisena. Siis minkä varassa henkinen kehityksemme ja kulttuurimme oikeastaan lepää, kun filosofitkin ajettiin Kreikasta maanpakoon noin 1500 vuotta sitten?

Länsimaisen filosofian perusteiden ja demokraattisen moniarvoisen yhteiskunnan luomisen ajanjakso oli noin tuhannen vuoden mittainen. Kehityksen pysäyttäneet voimat ovat muuntuneessa muodossa silti yhä merkittävä voimatekijä etenkin amerikkalaisen politiikan taustalla, mutta myös Euroopassa ja lähialueilla. Samaan aikaan ja jo paljon ennen antiikin aikaa oli maapallolla myös muita merkittäviä sivilisaatioita tai kulttuureja. Niiden keskinäinen vuoropuhelu ei kuitenkaan viimeksi kuluneiden tuhansien vuosien kuluessa ole ollut kovin menestyksellistä. Tohtisiko enää globalisaation sivutuotteena ja sosiaalisen median avulla toivoa syntyväksi uutta ja parempaa vuorovaikutusta vanhojen kulttuurien välille ja edelleen synteesiä, jonka avulla ihmiskunta ja ympäristö vielä voisivat pelastua uhkaavalta tuholta? Nykyiset valtarakenteet eri puolilla maailmaa, kun näyttävät vain vahvistavan ihmisten taipumuksia itsekkyyteen, ahneuteen ja välinpitämättömyyteen.

 

Hyvinvointivaltio 2.0

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on niittänyt maailmanmainetta jo viime vuosisadan alkupuolelta saakka. Teollistuminen ja kaupungistuminen johtivat Skandinavian maat ennennäkemättömään hyvinvointiin, jonka hedelmät jaettiin oikeudenmukaisesti väestön kesken. Ihmisten toimeentulo perustui heidän tekemäänsä työhön ja ihmisen arvo määrittyi heidän tekemänsä työn vaativuuden mukaan. Suurimman vastuun kantajat palkittiin korkeimmilla palkoilla, mutta heistäkin välitettiin, jotka jäivät työvoiman ulkopuolelle. “Ketään ei jätetä!” kuvastaa pohjoismaista solidaarisuutta.

Kolmannen vuosituhannen alussa teknologinen kehitys mahdollistaa siirtymisen uudelle tasolle: pohjoismaisen hyvinvointivaltion malliin 2.0. Keinoälyn ja robotisaation kehittyessä ja tullessa laajassa mitassa hyötykäyttöön poistuvat myös työn ja tulonjaon ympärille rakentuneet vallankäytön rakenteet tarpeettomina. Ihmisen tekemää työtä tarvitaan jatkossakin varmasti vielä jonkin verran, mutta suurin osa väestöstä voi jo ryhtyä miettimään millä täyttää päivänsä, kun työ ihmisen mittana ja arjen perustana häviää.

Hyvinvointivaltio 2.0:ssa ihmisiä on mahdotonta enää luokitella työtehtävien ja tulojen kautta, koska vain harvoille on tarjolla entisen kaltaista työtä. Oven takana odottavasta suuresta yhteiskunnallisesta muutoksesta ei vielä puhuta suureen ääneen. Syitä on useita, mutta monen kohdalla kyse voi olla halusta ummistaa silmänsä muutoksen edessä. Muutoksen väistämättömyyden tietävät ja tunnustavat näkevät siinä myös mahdollisuuksia henkilökohtaiseen hyödyn tavoitteluun, jolloin asioita ei omien intressien vuoksi haluta saattaa laajan yleisön tietoisuuteen.

Teknologinen vallankumous tulee muuttamaan olennaisesti poliittista kenttää. Vanhat tulonjaon kysymyksiin olemassaolonsa perustaneet puolueet häviävät elleivät kykene uudistumaan ja tekemään itsestään kiinnostavia työn tekemisestä vapautuneen väestön silmissä. Demokraattisen järjestelmän säilyminen turvaa yhteiskuntarauhan ja jatkossakin oikeuden henkilökohtaiseen omistukseen ja varallisuuteen. Tässä hetkessä työn ulkopuolella olevat muodostavat syrjityn vähemmistön, jolla on hyvin vähän oikeuksia ja mahdollisuuksia puolustautua. Tulevaisuudessa ja riittävän suureksi kasvettuaan voi työstä vapautuneiden joukko yhdistyä ja muodostaa keskuudessaan niin merkittävän poliittisen voiman, että sille ei tuota ongelmia taata hyvinvoinnin tasaisen ja oikeudenmukaisen jakautumisen koko väestön osalle.

Isommassa kuvassa näyttää siltä, että reilun parin tuhannen vuoden länsimaisen sivistyskehityksen seuraavassa vaiheessa onkin vuorossa paluu juurille. Kylmässä pohjolassa tulee teknologisen kehityksen myötä mahdolliseksi alkaa nauttia joutilaisuudesta välimerelliseen tapaan. Voimme esimerkiksi antiikin filosofien tapaan ryhtyä pohtimaan elämän tarkoitusta, omaan tyyliimme ja ilmanalaamme sopien, saunassa.

Työpaikkana nukkekoti

Oletko sinä työskennellyt nukkekodissa? Ei, en ole tullut hulluksi vaikka tällaista kysynkin. Minä vain olen itse työskennellyt sellaisessa ja kiinnostaisi tietää kenellä muulla on vastaavia kokemuksia. Nyt olenkin jo velvollinen kertomaan tarkemmin mitä nukkekodissa työskentelyllä tarkoitan.

Nukkekodissa työskentelyni kesti noin viisi vuotta. Aloitin innostuneena työni vastuullisessa esimiestehtävässä isossa organisaatiossa ja tunsin, että minulla on tässä työssä paljon annettavaa. Niin, luultavasti olikin.

Esimieheni, joka minut palkkasi, oli kuitenkin tavatessamme aina hyvin vaitonainen ja varautunut. Vuorovaikutuksestamme muodostuikin heti alusta lähtien yksisuuntaista määräysten ja käskyjen töksäyttelyä. Pidin tilannetta hyvin kummallisena sen vuoksi, että korkeasti koulutettuina ja vaativissa tehtävissä työskentelevinä meillä olisi ollut paljonkin asiallista työhön liittyvää keskusteltavaa.

Samassa tehtävässä minulle osui sihteeriksi henkilö, josta työkaverit juorusivat minulle luottamuksellisesti kaikenlaista outoa. Uskokaa tai älkää, kyllä me suomalaiset juoruamme toisistamme! Päätin kuitenkin olla välittämättä kuulopuheista ja suhtauduin sihteeriini niin asiallisesti kuin suinkin kykenin. Kuinka ollakaan, erään kerran hän alkoi jutella minulle luottamuksellisella äänenpainolla kertoen kuinka hän voi minua suojella, jos vain toimin hänen antamiensa ohjeiden mukaan. Voitte kuvitella, että en ollut uskoa korviani!

Pitkän ja mitä kummallisimman tapahtumaketjun seurauksena olin lopulta valmis myöntämään itselleni, että oli virhe hakea ja ottaa vastaan tämä työpaikka. Korviini on jäänyt soimaan pahaenteinen esimieheni retoriseksi luulemani kysymys hänen ilmoittaessaan valinnan tuloksesta:”Otatko siis todellakin tämän paikan vastaan?”

Mietin myöhemmin monesti mitä minä olisin voinut tehdä toisin, että työ olisi voinut jatkua kaikille osapuolille mieleisellä tavalla. Työssä viihtyminen ja jaksaminen kaikenlaisine kiusaamisineen on niin tuttujen kesken kuin julkisuudessakin kestopuheenaihe. Luontevasti aloin minäkin etsiä vikaa itsestäni ja kun en sitä kovin paljoa löytänyt laajensin pohdintojani kaikenlaisiin salaliitto- ja salarakasteorioihin. Totuutta tapahtumien osalta en varmasti koskaan saa selville ja kun kyse kuitenkin samalla on ihmisen elämään merkittävällä tavalla vaikuttavista asioista, on epätietoisuuteen jääminen äärimmäisen piinaavaa.

Tilanteessa, jossa oma työssä jaksaminen on uhattuna, tulee näkökulmaa vaihtaa antiikin filosofien neuvojen mukaisesti. Itsesyytökset ja itsetutkiskelu on parasta lopettaa ja kysyä minkä vuoksi kenenkään tarvitsisi tietää totuutta asioista, jotka eivät ole tietämisen arvoisia? Onko syytä murehtia ja pohtia toisarvoisia asioita, jotka aiheuttavat mielipahaa ja joihin ei itse voi vaikuttaa?

Suosittelen jokaiselle, joka on vastaavanlaiseen tilanteeseen joutunut, että muodostaa tapahtuneesta mahdollisimman yksinkertaisen ja helposti ymmärrettävän tarinan, jonka voi kertoa vaikka itselleen ellei muita kuulijoita ole tarjolla. Oma tarinani kyseisten tapahtumien pohjalta on seuraavanlainen. Esimieheni ja sihteerini käyttäytyivät jatkuvasti muita ihmisiä kohtaan kuin olisivat leikkineet nukeilla. Kyse ei ollut lopultakaan minusta tai tekemisistäni ja myös moni muu heidät tunteva voisi käsitykseni vahvistaa. Näiden kahden lapsuus oli nähtävästi päässyt jatkumaan aikuisuuteen ilman katkosta, jonka kohdalla lapset tavallisesti heräävät huomaamaan, että maailmassa on ihan oikeita eläviä ja itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. Lapsuuden kupla ei näillä henkilöillä ollut puhjennut, joten työpaikan ihmiset olivat ja ovat heille yhä ja aina vain pieniä nukkeja vailla ihmisarvoa ja omaa mieltä. Näin nähtynä en väitä tarinaani tyhjentäväksi totuudeksi tapahtuneesta, mutta vältyn perustellusti ottamasta kantaakseni turhaa syyllisyyden taakkaa. ”Mitä vikaa minussa on ja mitä olen tehnyt väärin?” ovat kysymyksiä, jotka eivät kuulu minun tarinaani.

Oli täysin selvää, että nukkekodissa tarjotun roolin esittämistä ei ollut mielekästä jatkaa loputtomiin, joten päätin ensimmäisen tilaisuuden tullen hakeutua muualle. Nukkekotileikissä eivät nuket tietenkään itse saa päättää muuttavansa muualle, jos leikki ei miellytä, joten konfliktia nukkekodin ankarien sääntöjen ja omaa elämää elävien oikeiden ihmisten valintojen välillä ei voinut välttää. Olen pahoillani jokaisen omalla työpaikallaan vastaavaa kokeneen puolesta. Rohkaisuna muille haluan kuitenkin kertoa, että epäasiallisen käytöksen aiheuttamasta masennuksesta, ahdistuksesta ja itsesyytöksistä voi selvitä myös ilman lääkitystä, jos kykenee ja jaksaa itse aktiivisesti työstää ajatteluaan tai saa siihen joltain toiselta oikeanlaista tukea.

Unelmia ja pettymyksiä

Unelmia ja pettymyksiä voisi olla viihteellisen saippuaoopperan nimi. Niiden sopivasti yksinkertaistettuun todellisuuteen on katsojan helppo samaistua. Jokaisella meistä on ainakin joskus ollut unelmia ja kukapa ei olisi joskus pettynytkin. Itse asiassa onko maailmassa mitään sellaista, mihin ei voisi pettyä? Kun saa unelmatyöpaikan, huomaa hetken kuluttua saaneensa pomoksi ääliön. Pankkilainalla ostettu unelmatalo paljastuu arvottomaksi homepesäksi eikä rakas aviopuolisokaan ehkä muista tulla firman pikkujouluista suoraan kotiin.

Henkilökohtaisella tasolla unelmien toteutuminen tai toteutumatta jääminen konkretisoituu. Miten on laita ihmisten yhteisten unelmien osalla? Kommunistisen tai valtiojohtoisen yhteiskunnan toteutuminen on elänyt monien haaveissa ainakin Platonin luonnostelemasta ihannevaltiosta lähtien. Neuvostoliiton oli määrä kehittyä sosialismin kautta kommunistiseksi valtioksi, mutta unelma romahti ennen toteutumistaan. Yhdysvalloissa haluttiin realisoida yksilön vapaus toimia ja vastata omasta onnestaan, mutta onko siinä onnistuttu yhtään paremmin?

Ihmeiden Amerikka

Olen elämäni aikana vieraillut Yhdysvalloissa lukuisia kertoja ja viettänyt runsaasti aikaa sen eri osissa. Alkuun minua vaivasi ajatus vapaudesta, joka monien mielestä on yksi maan tärkeimmistä arvoista. Miten valtio voi luoda olosuhteet, joissa vapaus voi toteutua? Vapaushan on mahdollinen tai todellinen vain niin kauan kuin toisilla henkilöillä ei ole kilpailevia intressejä sinua kiinnostavia asioita kohtaan eikä sellaista tilannetta voi ihmiskeskittymissä edes kuvitella. Käytännössä täydellinen vapaus tarkoittaisi sitä, että jonkun henkilön vapaus on tärkeämpi ja arvokkaampi kuin toisten ja muut sen tunnustavat. Esimerkiksi yksinvaltias voisi olla henkilö, joka voi toteuttaa mielihalujaan täysin vapaasti.

Vapauden ajatusta onkin mielekkäämpää lähestyä erilaisten tarkemmin rajattujen asioiden kautta, kuten vapautena yrittää, puhua tai harjoittaa uskontoa. Viimeisimmän vierailuni aikana jäin pohtimaan onko mikään muuttunut sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tulin maahan. Erityisesti Piilaakson räjähdysmäinen kasvu näkyy ja tuntuu laajalti. Maisemaa ovat muokanneet näkyvästi uudet pilvenpiirtäjät sekä hulppeat teknologia-alojen ammattilaisille rakennetut taloyhtiöt. Lähes joka korttelista löytyy myös Montessori-koulu sekä kuntosali.

Työelämässä menestymiseen vaaditaan sopivassa suhteessa ahkeruutta ja osaamista, mutta lisäksi tarvitaan vielä suhteita ja onnea. Piilaakson ja San Franciscon vaikutusalueella korostuu edellisten lisäksi myös fyysisen kunnon tärkeys. Kuudelta on oltava kuntosalilla, jonka jälkeen reippaana ja raikkaana töihin. Ruokatuntiin ei kuulu suomalaiseen tapaan rauhallinen istuskelu yksityisasioista keskustellen. Sen sijaan marssitaan työkavereiden kanssa reippaasti lähimpään ruokapaikkaan hakemaan kevyt muovilaatikkoon pakattu lounasruoka, joka nautitaan työpöydällä työnlomassa. Työtä kaihtamattomat amerikkalaiset eivät lomaile vuodessa kahta viikkoa enempää. Eläkkeellä sitten matkustellaan.

Miten tällaiseen elämänmuotoon istuu minkäänlainen ajatus vapaudesta? Työpaikan omaavalla kansalaisella on vapaus luovuttaa työpanoksensa ja käytännössä suurin osa ajastaan työnantajan käyttöön. Korvaukseksi työntekijä saa mahdollisuuden urakehitykseen, sairausvakuutuksen ja työterveyshuollon sekä riittävästi rahaa voidakseen kustantaa asumisensa kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan. Tärkeimpien avainhenkilöiden käyttöön rakennetaan asuntoja uusiin pilvenpiirtäjiin työpaikan välittömään yhteyteen.

Joutilaiden hyväosaisten joukko on käymässä pieneksi. Tavaratalot voitaisiin pitää suljettuina muina aikoina kuin viikonloppuisin, jolloin ihmisillä on aikaa käydä ostoksilla. Kahvilat ja ravintolat eivät vaivaudu turistien vuoksi ylläpitämään viiniterasseja. Kaikkea perustellaan tehokkuudella ja kilpailukyvyllä. Amerikkalainen unelma on toteutumassa, kun vapaudella tarkoitetaan ehdotonta ja työaikaan rajoittumatonta sitoutumista työnantajan palvelukseen.

Miten käy niiden, joille menestyksen portit eivät aukea? Turha hiekka varisee pois hyvin trimmatun ja kilpailukykyisen koneiston rattaista. Se valuu elottoman tuntuisiksi mytyiksi pensaiden ja puiden juurille, joista käännämme katseemme pois välttyäksemme ajattelemasta ikäviä asioita. Toisen ihmisen kurjuuden ja kuoleman seuraaminen lähietäisyydeltä oman työmatkan varrella on häiritsevää, mutta siihen tottuu ja muistuttaahan se samalla siitä mikä odottaa, jos ei omaksu pelin henkeä ja yritä riittävästi.

Kaduilla kuolemaa tekevät ihmiset ovat toisella tavalla vapaita. Antiikin Kreikassa vaikutti jossain määrin arvostettu filosofinen oppisuunta, jolle oli tunnusomaista kaduilla asuminen, normien vastustaminen ja älykäs ärhentely ohikulkijoille. Ovatko amerikkalaiset asunnottomat kuin helleenien kyynikot, jotka omasta tahdostaan valitsivat elämän kadulla? Luulen hiljattain nähneeni kyynikon, joka istui kampuksella tolpan nokassa ja kovaan ääneen moitti yliopistoa ohikulkijoille. Kaupungin keskustassa näin kadunmiehen ryntäävän vilkasliikenteiseen risteykseen pysäyttäen liikenteen ja huudellen jotain mistä en saanut selvää. Hänkin olisi voinut olla kyynikko, mutta todennäköisemmin hän kuitenkin oli loppuun ajettu kadunkulkija, joka epätoivoisena yritti heittäytyä autojen alle kuolemaan.

Havaintoni pelkistävät todellisuutta, mutta niiden kautta välittyvän kuvan jakavat myös monet paikalliset. Esimerkiksi Überin sikäläisen kilpailijan, Lyft-kuljetuspalvelun tarjoaja näki perheensä tulevaisuuden synkkänä: itseohjautuvat autot vievät häneltä pian työn ja peliteollisuus on jo koukuttanut perheen lapset niin, että koulut uhkaavat jäädä kesken. Amerikkalaista unelmaa vaalinut maa uhkaa muuttua, ellei ole jo muuttunutkin, dystopiaksi, jossa vapauden ja henkilökohtaisen onnen tavoittelun sijasta tehdään paluuta orjayhteiskuntaan. Erona aikaisemmin vallalla olleeseen orjayhteiskuntaan on se, että yhteiskunnan ainoat joutilaat löytyvät nyt katujen varsilta, kun he ennen asuivat korskeissa siirtomaakartanoissa. Hienoissa omakotitaloissa asuvat menestyjät puolestaan raatavat orjan tavoin aamusta myöhäiseen iltaan voidakseen ylläpitää elintasoa, josta eivät ehdi nauttia.

Työssäkäyvien juttelua kuunnellessa kiinnittyy suomalaisen matkailijan huomio runsaaseen minä-sanan käyttöön. Oman itsen ja omien suoritusten korostaminen on tyypillistä amerikkalaisille, mutta se ei silti merkitse sitä, että he asemoisivat itsensä jonkin suuremman kaikista yksilöistä koostuvan joukon ulkopuolelle. Päinvastoin, amerikkalaisten yhteisöllisyys on voimakasta. 1960-luvun lopun sodanvastaisuus ja hippiliike sekä maajoukkueiden erinomainen taistelutahto ja yhteishenki todistavat yhteisöllisyyden voimasta. Siinä valossa ei ole lainkaan ihmeellistä saati tuomittavaa, että valtaan on nostettu päämies, jonka kampanja herätti toiveita kaikissa heissä, joita huolettaa yhteisöllisyyden rapautuminen yleensä sekä uhka päätyä kansalaisten yhteenkuuluvuutta vahvistavan työelämän ulkopuolelle.

Totta vai tarua?

Trollaus, suurvaltojen harjoittama mielipidevaikuttaminen, puhtaat valeuutiset, vihapuhe sekä joissain maissa ankara sensuuri kuohuttavat ihmisiä kaikilla mantereilla. Me sivistyneiksi länsimaalaisiksi itsemme määrittelevät hämmästelemme kritiikittömiä lukijoita ja kuulijoita siellä missä poliittiset koneistot myllyttävät propagandaansa ainoana oikeana totuutena. Toimittajistammekin kylmäpäisimmät puristavat rattia rystyset valkoisina menon äityessä entistä villimmäksi ja hallitsemattomammaksi.

Huomasin vastikään itsekin äimistelleeni samoja asioita, mutta ajankohta oli reilun parin tuhannen vuoden takaa. Kuvittelin aiemmin, että maailma olisi tuolloin ollut rauhallisempi paikka ja meno kaikin tavoin verkkaisempaa kuin nykyisin. Käsitykseeni vaikutti tietämättömyyden ohella se, että tarkastelemani aikaikkuna on verraten pitkä, kun taas oma fyysinen läsnäolo perustuu hektiseen tässä ja nyt elämiseen. Tarkemmin asioihin perehdyttäessä ero ei ehkä olekaan niin ilmeinen.

Omat pohdiskeluni liittyvät monien suuresti arvostamiin historian merkkihenkilöihin Buddhaan, Sokratekseen sekä Jeesukseen. Buddhan elämän tarkoista vaiheista syntymä- ja kuolinaikoineen ei ole luotettavia tietoja eivätkä henkilöhistorian vaiheet välttämättä ole paljon paremmat kahden toisenkaan osalta. Mikrohistoriallista selvitystyötäni varten olen yrittänyt mielessäni siirtyä ajassa taaksepäin ja luoda itselleni jonkinlaisen käsityksen näiden suurmiesten elinaikana vallinneista olosuhteista.

Minua kiinnostaisi tietää esimerkiksi miten paljon antiikin filosofeilla on ollut tietoa Buddhasta ja hänen ajattelustaan sekä keiden antiikin filosofien ajatteluun Buddhan ajatuksilla on ollut erityistä vaikutusta. Buddhan, Sokrateen ja Jeesuksen habitusten yhdenkaltaisuus on jossain mielessä huomiota herättävä kuten myös kahden viimeiksi mainitun viimeiset elinvaiheet. Molemmat tuomittiin kuolemaan; Sokrates juomalla myrkkymalja vapaan ja kriittisen ajattelun puolesta sekä Jeesus ristillä yhden ja ainoan oikean jumalan puolestapuhujana. Kyse on aikaikkunasta, joka käsittää ajanjakson Platonin elämäntyöstä Sokrateen dialogien muistiinkirjoittajana aina keskiajan alkuun, jolloin Platonin kadonneina pidetyt teokset löytyivät arabifilosofien kätköistä.

Satojen vuosien historialliset tapahtumat selitetään nykyihmisille usein loogisina ja vääjäämättöminä historiallisina faktoina tai kehityskulkuina. Asioiden pintaa raaputtamalla kuva hämärtyy, sillä luotettavaa tietoa vuosituhansien takaisista tapahtumista on vaikea saada. Tapamme ajatella ja suhtautua asioihin saattaakin perustua taitavasti manipuloituun eri valtaapitävien tahojen intressejä palvelleisiin trollauksiin. Aristoteleen, Epikuroon ja monen muun antiikin suuren ajattelijan mittavat elämäntyöt ovat hämmästyttävällä tavalla hävinneet, samalla kun niiden asiantuntijoiksi tai arvottajiksi on pyrkinyt tahoja, joiden intresseissä on ollut valvoa niissä esitettyjen ajatusten tulkintaa ja julkituomista. Toisinajattelijat ovat näiden tahojen mukaan tyypillisesti saatanasta ja filosofeihin kohdistunut vihamielisyys on hyvinkin voinut vaikuttaa korvaamattomien dokumenttien häviämiseen.

Näyttää siltä, että kahden tuhannen vuoden takaiset tapahtumat eivät suurestikaan poikkea siitä menosta, jota tällä hetkellä julkisuudessa kauhistellaan. Jos aika ja tilanne antaisivat myöten, perehtyisin asiaan syvällisemmin ja ehkä kirjoittaisin väitteideni tueksi kirjan. Toisaalta miksi kuitenkaan ryhtyä kirjoittamaan, sillä kuten Sokrates sanoo, ajatukseni eivät paperilta jonain toisena ajankohtana toisissa olosuhteissa luettaessa enää vastaa niitä ajatuksia, jotka halusin joskus läsnä olleille tuoda esiin. Kirjoittamisesta pidättäytyi myös skeptikko Pyrrhos, koska hänen mielestään mistään ei kuitenkaan voi varmuudella mitään sanoa. Ja kun kirjoittamatta jättämisestä aloin puhua, niin muistettakoon, että eiväthän Buddha tai Jeesuskaan mitään kirjoittaneet. Jollain tavoin kirjoittamisesta pidättäytyminen kuulostaa nyt sosiaalisen median aikana jälleen hyvin varteenotettavalta ajatukselta.

Mikä on koulutuksen plan B?

Eduskuntavaalien jälkeen on tapana laatia ja hyväksyttää hallitusohjelma, jota toimeenpannaan vaalien välillä. Perusopetuksen opetussuunnitelmaa ei samassa aikataulussa uusita, mutta kuitenkin aika ajoin. Hallituksella on oppositio, johon kuuluvat puolueet tapaavat esitellä vaihtoehtoisia hallitusohjelmia. Opetuksen puolella vastaavaa keskustelua ei käydä, vaan oppositio, jos sitä edes on, kirjoittaa satunnaisia mielipidekirjoituksia, joiden sisältö unohtuu lukijoilta viimeistään seuraavana päivänä.

Opetuksen toisenlaiselle järjestämiselle esitetään harvoin, eikä oikeastaan koskaan, mitään konkreettista vaihtoehtoa. Tutkijat ovat kuitenkin Pisa-tutkimusten yhteydessä todenneet suomalaisten koululaisten jakautuvan entistä selvemmin koulussa pärjäävien tyttöjen ja huonommin menestyviin poikien joukkoihin. Syytä ei tiedetä. Yksi syy tietämättömyydelle voi olla ajatusvirhe, jonka mukaan perusopetuksen mielletään olevan yhtä ja tarkoittavan samaa kuin tasa-arvo ja korkealaatuinen opettajankoulutus. Näitä perusdogmeja ei haluta ääneen lähestyä saati arvostella, koska ne perustuvat tärkeimpiin kansallisiin arvostuksiimme. Niihin nojaten on vallitsevaa järjestelmää aina puolustettu.

Haastan kuitenkin ajatusleikkiin, jossa visioidaan vaihtoehtoista opetussuunnitelmaa. Voidaanko ajatella, että tasa-arvo tyttöjen ja poikien oppimisen osalta toteutuisi nykyiseen verrattuna paremmin, jos oppiainepainotus olisikin täysin päinvastainen kuin tällä hetkellä? Jos taide- ja taitoaineet muodostaisivatkin liikunnan ohella koulupäivien pääasiallisen sisällön.

Vaihtoehtoinen koulupäivä sisältäisi vapaasti valiten liikuntaa, piirustusta, maalausta, sekä kädentaitojen harjaannuttamista tekniikan eri aloilla, ompelemista, puun-, muovin ja metallintyöstöä. Ruoanlaitto, siivous ja käytännön ensihoitotaidot nivottaisiin niin ikään koulupäivien ohjelmaan.

Milloin sitten opittaisiin lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja jokien sekä presidenttien nimet? Väitän, että edellisessä kappaleessa mainitsemieni alojen asiantuntijat ja tutkijat kykenisivät helposti osoittamaan kuinka kirjaimet, sanat, numerot sekä alan kehitys maailman sivu liittyvät kyseisiin oppiaineisiin. Liikunnassa mitataan nopeutta, pituutta ja montaa muutakin asiaa numeroin. Piirtäminen ja maalaus sisältävät historiatiedon ohella runsaasti geometriaa eli kuvattavien asioiden suhteita ja mittakaavaa. Tekniikan osa-alueet opettavat piirtämisen ja numeroiden lisäksi fysikaalisia ja kemiallisia tosiasioita, esimerkiksi polttomoottorin toimintaan liittyen. Listaa vaihtoehtoisen opetussuunnitelman konkreettisiksi sisällöiksi voisi jatkaa helposti kymmeniä sivuja.

Kuvitellaanpa vielä, että perusopetuksen järjestämisen voisi kilpailuttaa samaan tapaan kuin ammatillista koulutusta, niin kunnat voisivat omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti valita myös noudatettavan opetussuunnitelman. Opettajankoulutuslaitokset eivät kouluttaisikaan opettajia enää vanhanaikaisiin oppiaineisiin, vaan heistä tehtäisiin laaja-alaisia osaajia, joille ei tuottaisi ongelmia opettaa numeroita vaikka korkeushyppytelineestä.

Olisiko aika tunnustaa, että nykyisenlainen koulujärjestelmä oppiainejakoineen, niin meillä kuin maailmallakin, edustaa vanhanaikaista ajattelumallia, joka erkaantuu päivä päivältä enemmän arkielämän ja koululaisten tarpeista. Takertuminen vanhentuneeseen kasvatusajatteluun maksaa meille tällä hetkellä viidenneksen ikäluokan nuorista miehistä, jotka eivät selviä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin, keskeyttävät ne eivätkä myöskään työllisty. Onko kyse kohtuullisesta uhrauksesta suuremman joukon puolesta ja kuka takaa, että hinta ei tästä enää nouse?

Mielesi on vain sinun

Ole kiitollinen jokaisesta kohtaamastasi ääliöstä, selkään puukottajasta, taitavammasta, komeammasta, nopeammasta ja vahvemmasta henkilöstä! He tekevät sinusta entistä vahvemman ja opit jättämään kaikki järkytykset, pettymykset ja vastoinkäymiset omaan arvoonsa. Kiitollisena toteat oppineesi ja kehittyneesi monin tavoin näiden henkilöiden aiheuttamien tilanteiden ja olosuhteiden myötä.

Tähän tapaan ajatteli stoalainen filosofi Epiktetos, joka syntyi nykyisen Turkin alueella orjaksi noin vuonna 50. Vapauduttuaan orjuudesta hän muutti Kreikkaan ja perusti oman stoalaisen filosofikoulun. Ajatus löytyy Epiktetoksen teoksesta nimeltä Enchiridion:”Toiset asiat ovat vallassamme ja toiset eivät.” Ihmisen mieli on jokaisen itsensä hallittavissa, vaikka olosuhteisiin ei voi vaikuttaa.

Lainataan ajatusta omaan aikaamme. Työpaikallasi on pomo, joka inhoaa sinua ja pyrkii käyttämään kaikki keinot kyykyttääkseen, nöyryyttääkseen ja lopulta potkiakseen sinut pellolle. Pitäisikö ryhtyä taisteluun ja haastaa oikeuteen vai masentua ja tehdä itsemurha? Epiktetos kehottaa pohtimaan tilannetta ja erottamaan asiat, joihin voi itse vaikuttaa, niistä joihin ei voi vaikuttaa. Jos pomo tuntee huonommuutta tai on jollain tavoin tunnevammainen, niin minkä sille voi. Ei ole työntekijöiden asiana eikä vallassa ryhtyä terapoimaan esimiestä ja kohottamaan hänen itsetuntoaan. Omassa vallassasi on vain todeta tilanne ja mitä siinä on tehtävissä. Työpaikan vaihto olisi helpoin ratkaisu, jos siihen on tilaisuus tai sitten vain jatkaa oman työnsä tekemistä kiitollisena siitä, että on joku työ mistä leipä irtoaa. Oma mielenrauha on tärkeintä ja sen säilyminen on täysin jokaisen omissa käsissä. Päätösvaltaa mielensä pahoittamisesta ja mielenrauhan menettämisestä ei kannata luovuttaa toisille, vaikka juuri siihen epäasiallisella käytöksellä ehkä pyritään vaikuttamaan.

Vastaavanlainen esimerkki oman mielenrauhan tärkeydestä löytyy myös esimerkiksi urheilun parista. Harrastat kamppailulajia, jossa vastaasi asettuu vahvempi ja nopeampi vastustaja. Hän tekee sinusta hakkelusta, mutta otat kaiken vastaan kuin lahjana taivaasta. Miten oppii nousemaan, jos ei ensin tule nuijituksi lattian rakoon. Jokainen murtunut luu kasvaa aiempaa vahvemmaksi ja jokainen saatu isku tekee sinusta nopeamman ja valmistautuneemman väistämään tulevia iskuja. Timantit syntyvät kovassa paineessa ja kuumuudessa maan alla.

Sanotaan, että jos se ei tapa, niin se vahvistaa! Epiktetos osoitti selviävänsä orjan elämästä, vaikka menetti fyysisen terveytensä. Hän osoitti sanansa oikeaksi päätyen oman koulun perustajaksi ja tunnustetuksi filosofiksi.

Valoa ja varjoja

Pohdin pursiseuran sysimustan syksyisen yövahtivuoron aikana valoa, valaistusta ja valaistumista. Näin saarelta vilkkuvia valoja ulkomeren suunnassa, jotka kertovat öiseen aikaan vesillä liikkuville sen, missä on turvallista ajaa. Kantakaupungin suunnassa maisemaa muokkasivat katuvalot sekä satunnaisen hälytysajoneuvon siniset välähdykset. Saaressa ei juuri muuta valaistusta ollut kuin laitureiden kulkuvalot. Näkymä on täysin erilainen verrattuna siihen mitä päivällä näkyy. Yönavigointiin perehtymätön veneilijä olisi totaalisen hukassa pimeän aikaan vesillä liikkuessaan. Kaupungin talot ja puut erottuvat toisistaan vasta aamun sarastaessa.

Jokainen on kuullut Platonin luolavertauksesta eli siitä, kuinka ryhmä ihmisiä istuu pimeässä luolassa ainoana tiedonlähteenään ulkopuolisesta maailmasta luolan seinään heijastuvat varjot. Epärealistiselta vaikuttavassa vertauksessa kuvitellaan, että olisi ihmisiä, joille varjot ja heidän itsensä ulkopuoliset olennot ovat täysin tuntematon ajatus. Varjot muodostavat näiden henkilöiden ainoan tiedonlähteen, jonka perusteella heidän käsityksensä maailmasta on muodostunut.

Luolavertausta käytetään havainnollistamaan ihmisen ymmärryksen rajallisuutta koskien todellisuuden perimmäistä luonnetta. Ihminen on käynyt kuussa, selättänyt monta aiemmin tappavaa sairautta ja kehittänyt tieteellisesti hyväksyttävän selityksen maailmankaikkeuden alkuhetkelle. Tietämyksemme asioista karttuu jatkuvasti, mutta vielä emme lähetä ihmisiä muille planeetoille, kuolemme yhä monipuolisesti erilaisiin tauteihin, kiistelemme alkuräjähdysteorioista ja esitämme vaihtoehtoisia näkemyksiä.

Kieleemme on kehittynyt ilmauksia, kuten ”asia on vielä hämärän peitossa”, ”tuoda lisävalaistusta ja katsoa asioita toisessa valossa”. Ne luonnehtivat käsityksiämme tiedosta. Vastaavasti oppimisteoreetikot puhuvat todellisuutta koskevan kuvan tarkentumisesta tiedon ja ymmärryksen karttuessa.

Onko loppujen lopuksi olemassa mitään pysyvää ja kiistatonta todellisuutta tai ideamaailmaa, jonka jonain päivänä onnistumme paljastamaan? Mitä ovat ne hahmot, jotka heittävät varjojaan Platonin luolan seinälle? Kenties jonkinlainen nukketeatteri, jota joku tuntematon taho pyörittää? Totuus muistuttaa myös sipulia, josta kuoritaan aina päällimmäinen vanhaa tietoa edustava lehti, kunnes mitään ei ole jäljellä. Mihin katosi totuus? Monet löytävät totuutensa uskonnoista, mutta useita ei voisi vähempää kiinnostaa. On vaativa vaihtoehto hyväksyä mahdollisuus siitä, että emme ehkä tule koskaan tuntemaan niin sanottua lopullista totuutta ja että Platonin ideamaailmaa tai sen uskonnollisia vastineita ei ole olemassa. Pimeässä yössä tuntee helposti olevansa yksin maailmaan heitettynä.