Demokratia, paras valtiomuoto?

Oikeiston suunnalta valitetaan usein, että palkansaajajärjestöt ovat ylimääräinen osa päätöksentekojärjestelmäämme. Demokratiassa puolueiden tulisi ajaa omien eturyhmiensä asioita. Vasemmalta laidalta vaaditaan puolustamaan huonompiosaisia porvareiden riistolta ja lopettamaan valtion tukien jakaminen yrityksille.

Moni asia on muuttunut niistä ajoista, kun antiikin viisaat ryhtyivät pohtimaan demokraattisen valtiomuodon mahdollisuutta. Etenkin huomiota kiinnittää demokraattiseen valtiomuotoon nykyisin liittyvä ajatus siitä, että kansa valitsee edustajat päättämään siitä, ketkä ajavat heidän asioitaan. Antiikin viisaiden alkuperäisiin ajatuksiin kuuluu näkemys, että päättäjien tulisi nimenomaisesti ajaa kansan yhteistä etua. Päättäjiä ei valita edustamaan pientä kansanosaa, esimerkiksi huono-osaisia, vaan heidän tulisi neutraalisti huomioida jokaisen väestöryhmän tarpeet. Tällä hetkellä tilanne on se, että demokratiaksi kutsutaan eri väestöryhmien poliittisesti valittujen edustajien keskinäistä kiistelyä siitä, kuinka juuri heidän kannattajiensa etu tulisi parhaiten huomioiduksi.

Suomen eduskunta

Solon ja muut antiikin viisaat pohtivat mahdollisuutta valita päättäjät siten, että he eivät edustaisi tiettyä äänestäjäryhmää eli heillä ei olisi mitään erityistä intressiä ajettavanaan. He toimisivat kuin oikeuden tuomarit ja ottaisivat päätöksissään ja lainlaadinnassaan tasapuolisesti huomioon kaikkien edut. Esimerkiksi varakkaiden tahojen suosiminen verotuksen ja yritystukien muodossa rajoittuisi vain välttämättömään. Siihen, että yrityksillä on hyvät toimintaedellytykset ja toimialalla voidaan luoda ja lisätä kansan hyvinvointia. Lainsäädännön avulla huolehdittaisiin siitä, että jokaisella on kohtuulliset mahdollisuudet rikastua, mutta niin, että kukaan ei tulisi hyväksikäytetyksi. Käytännössä päättäjiksi valittavilta edellytettäisiin sitoutumattomuutta minkään tahon etujen ajamiseen oman henkilökohtaisen edun tavoittelusta puhumattakaan.

Miksi esittämäni demokraattinen järjestelmä kuulostaa utopistiselta vaikka siinä ei tuntuisi olevan mitään vikaa? Yhtä oikeaa vastausta kysymykseen tuskin löytyy. Aikojen saatossa vallasta on aina taisteltu ja taistelun tähänastinen tulos on se mitä nyt ympärillämme näemme. Uudenlaisten vaihtoehtojen esittäminen, eikä varsinkaan todellisiin muutoksiin pyrkiminen, edistä aktiivisesti päivänpolitiikassa toimivien uraa. Muutokset poliittisiin järjestelmiin tapahtuvat usein muista syistä kuin järkevän pohdinnan tuloksena. Ihmiselämän pituus on tehokas jarru kaikelle muutokselle. Monikaan ei halua riskeerata nykyistä olotilaansa, johon on tottunut. Asioiden säilyttäminen omalla mukavuusalueella on helpoin vaihtoehto. Ilmastokysymys, turvapaikanhakijat ja virusten hallitsematon leviäminen ovat eräitä niistä vaikeista kysymyksistä, jotka haastavat nykyistä parlamentaarista järjestelmäämme.

Hyvän elämän tilinpito

Antiikin Kreikassa ideoitiin monenmoisia demokratiamalleja. Käytössämme oleva ei ole ainoa tunnettu ja tuskin edes paras mahdollinen, vaikka opettajat koulussa niin aikoinaan väittivät. Mies ja ääni -periaate lienee kuitenkin nykyisellään yleisin tunnusmerkki eri maiden demokraattisille järjestelmille. Samaa sukua on suomalaisille tuttu ajatus mahdollisuuksien tasa-arvosta, mikä takaa jokaiselle lapselle tilaisuuden edetä opintiellä. Enempää ei yhteiskunta juuri voisikaan tasa-arvon osalta kansalle tarjota. Olemmehan jokainen ainutlaatuisia yksilöitä ja se, miten hyvän elämän kykenemme itsellemme toiset ihmiset ja muun ympäristön huomioiden luomaan, riippuu siitä minkälaisia ominaisuuksia meillä on ja kuinka niitä käytämme.

Hyvän elämän tavoittelu on universaali, joka pohdituttaa filosofeja ja kuluttaa kaiken elollisen energiaa tauotta. Leijonan kohdalla se tarkoittaa savannilla vatsa täynnä köllöttelyä, minkä mahdollistamiseksi sen on aika ajoin nähtävä vaivaa saaliin metsästämiseksi. Kasvi puskee kuuman asfaltin läpi pyrkiessään toteuttamaan kasville luontaista elämää. Ihmisen osalta tilanne ei ole näin yksinkertainen, sillä ihmiskunta on vallannut ja hyötykäyttää planeettaa mitassa, joka voi ennen pitkää johtaa lajin itsetuhoon. Yksilöiden tasolla hyvän elämän tavoittelu on ristiriitaista. Osa meistä toivoo voivansa elää mahdollisimman yksinkertaista elämää, jossa kulutus on mahdollisimman pientä. Toisille taas on tärkeintä toteuttaa haaveitaan vaikka osallistumalla villieläinsafarille Afrikassa. Sitten on tietenkin niitä, jotka kantavat vastuuta ja joilla on mahdollisuus valita sähköauto tavallisen dieselin sijaan. Universaalia hyvän elämän kuvaa ei ihmisyksilöiden toiveiden tynnyristä kuitenkaan pysty hahmottamaan.

Kirjoittaja on työskennellyt ympäristöministeriössä asiantuntijana ja lentänyt useasti työtehtävissä.

Ihmisen rooli on ratkaisevassa osassa pohdittaessa, miten hyvä elämä tai ylipäätään mikään elämä, pystyy maapallolla jatkumaan. Sen vuoksi poliitikkojen olisi pian kyettävä tekemään hyvin radikaalejakin päätöksiä ympäristön ja ihmisen elinolosuhteiden turvaamiseksi. Päätökset voivat tulla koskemaan esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden myynnin tai lentomatkailun kieltämistä. Miten kiellot iskevät eri ihmisryhmiin? Uskaltavatko poliitikot vaarantaa uudelleenvalintansa välttämättömien päätösten edessä?

Olemme tilanteessa, jossa jokaisen tulee kantaa vastuuta ympäristön tilasta, mutta miten? Yhtenä vaihtoehtona vastuun tasapuoliseksi jakamiseksi voisi ajatella ihmisten yksilöllisten elämäntapojen ja tavoitteiden kirjaamista. Vuosittaista veroilmoitusta täydennettäisiin selvityksellä henkilön aiheuttamasta hiilijalanjäljestä sekä panoksesta yhteiskunnan ja toisten ihmisten sekä eläinten elämänlaadun parantamiseen. Valtio voisi tällä tavoin tukea ja rohkaista kansalaisiaan toimimaan arvojensa ja omantuntonsa mukaan. Esimerkiksi omaishoitajana toimivat voisivat maksaa mahdollisista muista tuloistaan vähemmän veroa ja työmatkojaan pyörällä polkevat voisivat puolestaan joskus tehdä lomamatkansa lentäen. Ehkä voisimme jopa myydä tai ostaa päästöoikeuksia toisiltamme? Kansalaisen henkilökohtainen hyvän elämän tilinpito voisi taloudellisten asioiden lisäksi koskea elämäntapojen valintaa eli jos tuottaa yhteistä hyvää voi saada kompensaatiota jostain muusta.

Henkilökohtaisen hyvän elämän tilinpidon ongelma on kuitenkin siinä, että valtio ei välttämättä arvosta korkealle juuri kyseisen henkilön omia hänen elämäntyyliinsä liittyviä valintoja. Siitä, mikä jonkun yksittäisen ihmisen mielestä tuottaa yhteisölle lisäarvoa, ei välttämättä yhteiskunnan virallisen ”arvottajan” mielestä kuitenkaan koidu vastaavaa kompensaatiota. Katusoittaja ilahduttaa monia rikastuttaen ympäristöään, mutta elää silti ohikulkijoiden hyväntahtoisuuden varassa. Politiikan tehtävänä olisi muotoilla kriteerit sille, mikä yhteiskunnassa nähdään hyväksi ja varmistaa, että jokaiselle kansalaiselle tärkeät arvot huomioidaan kunnioituksella lopullisia taseita määriteltäessä. Tavallaan näin jo onkin, mutta lähinnä vain verojen ja rangaistusten kautta nähtynä eikä positiivisen ja toimintaa ennalta ohjaavan ajattelun näkökulmasta. Uudistuksen ansiosta kansalaiset voisivat kiinnostua enemmän politiikasta, koska siellä tehtävät päätökset tulisivat koskettamaan heitä nykyistä enemmän.

Vastuu ympäristöstä on yhteydessä jokaisen itsenäisesti ajattelevan yksilön elämään. Jatkamalla nykyiseen tapaan muutos parempaan on erittäin epävarma. Valitus jatkuu eikä kukaan halua luopua mistään, koska muidenkaan ei tarvitse. Miksi minun pitäisi, kun miljoonat kiinalaiset kuitenkin… Yksilöiden omia valintoja on mahdollista kunnioittaa silloin, kun yhteiskunta alkaa huomioida niitä tarkemmin. Samalla tavoin kuin verottaja jo tulojen osalta tekee. On täysin poliitikkojen päätettävissä arvostetaanko ihmisten oikeutta tavoitella hyvää elämää vai ei. Tasapuolisesti kaikkia rankaisevat toimet, kuten esimerkiksi polttoaineperusteiset rajoitteet iskevät lujaa heikoimpaan väestönosaan. Prosentti maksuun määrätyistä veroista jakaa tuskaa hieman paremmin, mutta yksikään tunnettu jakokaava ei turvaa ja ohjaa kohti parempaa elämää kaikille kuin jokaisen itselleen yhteiskunnan määrittelemissä rajoissa laatima hyvän elämän tilinpito. Se mikä on itseä lähellä, on jokaiselle tärkeintä ja sen kääntäminen yhteiseksi hyväksi on ainoa demokraattinen keino suurten haasteiden, kuten ilmastokysymyksen, ratkaisemiseksi.

Uskallatko olla uskomatta?

Uskotko Jumalaan, kysyi pieni koululainen innoissaan opettajalta? Tunnin aiheena eivät olleet uskonasiat, joten opettaja häkeltyi ja antoi lapselle rehellisen vastauksen. Mihin sitten uskot, jatkoi lapsi? Keskustelun osapuolet, paikka ja suorasukaiset kysymykset saivat opettajan entistä enemmän hämilleen.

Viikkoa paria myöhemmin toinen saman luokan oppilas valitti tunnilla opettajalle rintakipua ja kertoi hetken kuluttua samaisen uskonasioita kartoittaneen luokkatoverinsa uhanneen häntä kuolemalla, jos hän ei usko jumalaan. Opettaja välitti tiedon eteenpäin ja koululla luvattiin puuttua asiaan. Miten tämä tositapaus koulun puolesta käsiteltiin ei ole tätä kirjoittaessa tiedossa.

Kuvan haudat eivät liity artikkeliin.

Meillä opettajalle esitetyt henkilökohtaisen elämän alueelle kuuluvat kysymykset, toisille lapsille suunnatuista uhkailuista puhumattakaan, tulevat iholle aivan uudella tavalla. Olemme omassa yhtenäiskulttuurissamme tottuneet kuulumaan seurakuntaan, vaikka maallistuminen ja tieteellinen maailmankuva ovatkin meitä kirkosta hiljalleen erkaannuttaneet. Miten tällaiset meille uudet ja kulttuurisesti yhteensovittamattoman tuntuiset tilanteet tulisi käsitellä ja mitä kenellekin pitäisi tai voi sanoa? Miten opettajia ohjeistetaan jatkossa vastaavanlaisissa tilanteissa? Voivatko esitetyt uhkaukset toteutua ja onko lintukotomme uhattuna?

Maailmanhistorian mittakaavassa tiedämme uskontoihin perustuvien vihamielisyyksien aiheuttaneen valtavat määrät verenvuodatusta, tuhoa ja kansanmurhia. Antiikin filosofi Epikuros ei uskonut kuoleman jälkeiseen elämään vaan totesi, että kun elämme, olemme ja kun emme elä, emme ole.  Hänen mukaansa kohtalokkaimmat ihmisten väliset väärinkäsitykset juontavat erilaisia jumalia ja kuolemanjälkeistä elämää koskeviin uskomuksiin. Epikurolaisen koulukunnan kannattajat korostivat ajattelussaan nykyisen kaltaista tieteellistä maailmankuvaa sekä hyvän mielen tärkeyttä ihmiselle. Hellenistinen satoja vuosia kestänyt filosofinen aikakausi päättyi kristinuskon saatua jalansijaa Rooman valtakunnassa.

Aika – arvokkain luonnonvaramme

Antiikin filosofit kirjoittivat tutkielmia toisiinsa verrattuna vaihtelevassa määrin . Sokrateen ei tiedetä kirjoittaneen mitään, mutta Sokrates tunnetaan Platonin runsaan kirjallisen tuotannon ansiosta. Klassikkofilosofeilta on säilynyt runsaasti kirjallista tuotantoa kaikista tulipaloista, tulivuorenpurkauksista ja vallanpitäjien vihamielisyydestä tai ymmärtämättömyydestä huolimatta. Viimeisimmät pari vuosituhatta olisivat voineet merkitä huikeaa tieteen ja kulttuurin kehityksen kehitystä eikä ilmastokriisistä tarvitsisi nyt huolehtia, jos Aristoteleen ja muiden filosofien kaikki työt olisivat tallessa ja niitä olisi jatkuvasti luettu ja tutkittu.

Mitä yhteistä nykyajalla ja Rooman valtakunnan ajalla on? No, ainakin filosofisen ajattelun väheksyminen ja vähättely. Omassa kuplassamme arvostetaan kiirettä ja oman identiteetin rakentamista työn kautta. Eikö vaan kuulostakin melkoisen epäilyttävältä problematisoida kiireen olemassaoloa ja työntekoa? Omaksumamme elämisen ja olemisen tavat ovat pitkän kehityksen perua ja tuomitsemme mielellämme ne, jotka näkevät arvomme jollain tavoin ongelmallisina. On vaikeaa myöntää, että emme ole näitä arvoja itse valinneet, vaan ne ovat peräisin jostain jatkumosta, jonka olemassaolo ei edes ole suoranainen mysteeri. Kummallisinta on kykymme työntää arvojemme lähtökohdat pois ajatuksistamme niitä lainkaan hämmästelemättä.

Vuosittaiset ulkomaanmatkat, pidentynyt elinikä ja korkea koulutustaso ovat mahdollisia yhteiskuntamme rakentuessa kansalaisten omaksumille tehokkuuden, kasvun ja nopeuden arvoille. Ahkera työlleen omistautunut ja kiireinen työntekijä tuo menestystä kaupalle ja teollisuudelle. Antiikin Kreikassakin tehtiin paljon työtä, mutta enimmäkseen orjien toimesta. Vapaat miehet kokoontuivat toreille politikoimaan ja filosofit pohtivat kansalaisten parissa syvällisiä oliivipuun alla tai rakennusten pylväskäytävien viileydessä. Talouden ei ollut tarpeen kasvaa ja omaisuudet säilyivät hallitsijoiden ja sukujen käsissä. Filosofiset ajatukset alkoivat kuitenkin huolestuttaa hallitsijoita minkä seurauksena filosofia käytännöllisesti katsoen kiellettiin vuosisadoiksi, kunnes se palasi päivänvaloon uskonnollisiin tarkoituksiin valjastettuna.

Kaikesta vähättelystä ja kieltämisestä huolimatta antiikin filosofit loivat perustan tieteiden ja ajattelumme kehitykselle. Nykyihmisen koulutustasolla ja saatavilla olevan tiedon määrällä luulisi helposti kyettävän vastaaviin tai parempiinkin henkisiin suorituksiin kuin antiikin aikana. Yritykset ja organisaatiot kilpailevat innovatiivisista superaivoista, jotka pystyvät luomaan lisää kasvua ja tuottavuutta. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Eräs työelämän piirre kiinnittää huomiota.

Tämän päivän työntekijät opettajista projektipäälliköihin konsernijohdosta puhumattakaan ovat motivoituneita, kiireisiä ja tehokkaita. Heidän arvonsa ovat kohdallaan, mutta tuottaako kukaan heistä suuria ajatuksia tai jotain sellaista, mikä jää elämään vielä tilikauden tai tarkastelujakson jälkeen? Tuskin monikaan. Yhteistä kaikelle nykyajan tekemiselle on se, että kaiken tulee tapahtua välittömästi tai ainakin mahdollisimman pian. Mutta hyvää jälkeä ei synny nopeasti tehtäessä. Jos suunnittelijalle ei jää aikaa ottaa huomioon kaikkea mitä pitäisi ja pohtia vaihtoehtoisia uusia näkökulmia asiaan, lopputulosta tuskin päästään kehumaan. Jos opettajalle ei kaiken perustehtävään kuulumattoman hallinnossa kehitellyn sälän ja koulujen ylimääräisten hankkeiden jälkeen jää riittävästi aikaa oppilaalle, ei lopputulos ole kenenkään edun mukainen. Jos johtaja sallii itselleen kiireen ja kommunikoi kaikista lillukanvarsista työntekijöiden kanssa, hänelle ei jää aikaa kokonaisuuden tarkasteluun ja suurten linjojen vetämiseen.

Paljon puhutaan siitä, että tulisi kyetä tarkastelemaan asioita laatikon eli oman pään sisällön ja oman yhteisön normien ulkopuolelta käsin. Kuinka helposti se käy jää nähtäväksi, niin kauan kun älypuhelin pöydän kulmalla plumpsauttelee äänimerkkejä saapuneista viesteistä. Kuinka pitkä aika menee siihen, että ihmisestä kehittyy monikanavainen toimija ja ajattelija, joka rutiinilla hoitaa päivittäiset juoksevat asiat samalla kun on syventynyt ajattelemaan jotain todella tärkeää? Aika on nykyhetkessä selvästi arvokkain luonnonvaramme. Sen perusteella maksetaan edelleen palkkaa, sitä annetaan työntekijälle äärettömän vähän ja se tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Kun ajatellaan ajan jakautumista ja käyttöä suhteessa tekemisen laatuun ja määrään, näyttää siltä, että antiikissa luotiin suuria asioita verkkaiseen tahtiin ja meille puolestaan on tyypillistä pienten asioiden suorittaminen ennätysajassa. Onko näin hyvä, onko näin oltava ja voiko näin jatkua?

Filosofit tapaavat ihmisiä

Filosofit ovat täällä taas. Antiikin Kreikassa heidän ympärilleen saattoi muodostua koulukuntia, joilla oli omat kannattajajoukkonsa. He kulkivat kaduilla ja toreilla haastaen kansalaisia ajattelemaan, kysymään ja kyseenalaistamaan sekä pohtimaan omaa elämäntapaansa.

Filosofit lähestyvät kansaa nyt uudelleen, kun yhä useampia koettelee yksinäisyys tai hämmennys yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta. Sokrateen jalanjäljissä kulkeva filosofia kysyy ja keskustelee. Dialogin ansiosta jokaisella on mahdollisuus selvittää ajatuksiaan ja löytää itse vastauksia.

Erityisesti Yhdysvalloissa ja Saksassa, kuten monissa muissakin maissa, on tullut suosituksi tavata filosofeja, kun syntyy tarve keskustella tai pallotella ajatuksia. Kyse ei ole filosofisista väittelyistä, joihin filosofit keskuudessaan saattavat ryhtyä, vaan luottamuksellisesta ja ymmärtämään pyrkivästä vuorovaikutuksesta. Dialogeissa ei myöskään viljellä ammattitermejä tai siteerata kuuluisia filosofeja. Keskustelu on periaatteessa samanlaista kuin hyvän ystävän kanssa käyty jutustelu, mutta filosofin avulla vastaukset mieltä askarruttaviin asioihin saattavat löytyä nopeammin. Lisäksi on tärkeää huomata, että filosofit eivät hoida mielenterveyden ongelmia. Keskustelu filosofin kanssa voi olla voimaannuttavaa ja hyväksi mielenterveydelle, mutta Kelasta on turha hakea käynteihin korvauksia. Hyvä puoli asiassa on kuitenkin se, että tapaamisista ei seuraa merkintöjä potilastietorekistereihin.

Suomessa alkoi filosofeille suunnattu praktikkokoulutus kymmenisen vuotta sitten Kriittinen korkeakoulu Ry:n toimesta. Koulutuksiin osallistuneet ovat myös voineet päivittää osaamistaan kansainvälisissä alan seminaareissa. Filosofien tapaaminen palvelee ihmisiä, joilla on tarve keskustella luottamuksellisesti tietyistä asioista tai elämästä ja olemisesta laajemmin. Suomessa tähän on nyt mahdollisuus ja jää nähtäväksi löytävätkö ja ottavatko suomalaiset filosofien palvelut omakseen. Ihminen ei ole juuri muuttunut antiikin ajoista ja kysymykset, joihin jokainen sukupolvi ja yksilö omakohtaisesti joutuu ottamaan kantaa, ovat suurimmalta osin vielä samoja. Niistä keskusteltiin filosofien seurueissa jo Ateenassa pylväiden reunustamien käytävien viileydessä, vilkasta torielämää sivusta seuraten sekä lehtevien puiden varjossa istuskellen.

Kirjoittaja osallistui ensimmäiseen Suomessa filosofeille suunnattuun praktikkokoulutukseen. Yhteystiedot ja lisätietoja filosofin tapaamiseen löytyvät linkin Denken Lassen takaa.

Suomenkielinen alaa käsittelevä tietokirja: Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito.

Ihminen, talous ja filosofia

Onko ihmisen perimmäinen tarkoitus rikastua? Optiomiljonäärejä on ollut jo ainakin 2500 vuoden ajan. Eräs heistä on ensimmäisiin länsimaisiin filosofeihin lukeutuva Thales, joka teki taitavalla operaatiolla omaisuuden jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Thales oli taitava matemaatikko ja tähtitieteilijä. Antiikin seitsemän viisaan joukkoon luettu Thales kykeni ennustamaan auringon ja kuunpimennyksiä sekä rikastui onnistuttuaan ennakoimaan tulevan vuoden hyvän oliivisadon. Thales teki vuokrasopimukset oliiviöljypuristamoiden kanssa saaden muhkean osuuden niiden tuotosta. Thalesin eettisen ajattelun mukaan rikastuminen on hyväksyttävää, kunhan siitä ei seuraa mitään pahaa muille.

Antiikin Kreikassa oli vallalla hierarkkinen yhteiskuntajärjestys, vaikka siellä myös tehtiin ensimmäiset demokraattiseen yhteiskuntaan tähtäävät kokeilut. Miesten ja naisten välillä ei tasa-arvo vallinnut, vaikka Ateenassa muutamia naisfilosofeja olikin. Varallisuus oli hallitsijoiden ja heidän suosikkiensa muodostamien alueellisten heimojen käsissä eikä varsinaista sosiaalista kiertoa merkittävästi esiintynyt. Orjuus oli yleistä ja vapaiden henkilöiden oli syytä pitää varansa, että ei tullut kaapatuksi ja tullut myydyksi orjana. Vastaavasti orjuudesta saattoi myös vapautua lunnaita vastaan. Filosofi Epiktetos perusti oman filosofikoulun ja nautti suurta arvostusta loppuelämänsä ajan orjuudesta vapauduttuaan. Ateenaan ilmaantui yhä enemmän filosofeja, joiden tavoitteena ei ollut rikastuminen, vaan ainoastaan tiedon ja totuuden tavoittelu. Filosofit saivat seuraajia ja heidän oppiensa pohjalta muodostui kokonaisia elämäntapaliikkeitä. Lisäksi perustettiin tunnetut oppilaitokset Platonin Akatemia ja Aristoteleen Lykeion. Vastapainoa vaurauden kasvattamiseen ja ylelliseen elämään pyrkiville ateenalaisille tarjosivat Sokrates ja hänestä inspiroituneet kyynikot, joista jotkut jopa luopuivat omaisuudestaan ja muuttivat kaduille elääkseen henkisesti ja sosiaalisesti vapaata elämää.

Juutalais-kristillisen uskon saatua ylivallan yhteiskunnasta vahvan Rooman ansiosta päättyi henkisen monimuotoisuuden aika niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Antiikin filosofien kirjoitukset yksi toisensa jälkeen katosivat. Thaleksen, Sokrateen ja monen muun filosofin ei tiedetä kirjoittaneen lainkaan. Platonin teoksista suuri osa käsitteli Sokrateen elämää ja hänen filosofisia keskustelujaan kanssaihmistensä kanssa. Aristoteleen tiedetään laatineen 200 tutkielmaa monelta eri alueelta, mutta niistä vain 31 on löytynyt. Epikuroon veljellinen filosofia innoitti ihmisiä mielihyvän saavuttamiseen tähtäävillä aatteillaan yli 700 vuoden ajan, kunnes senkin jatkuminen tehtiin mahdottomaksi.

Antiikin jälkeinen aika

Filosofia ei kuitenkaan täysin kadonnut uskonnollisten vuosisatojen myötä. Näkyviin jäi lähinnä se osa, jonka asiana oli pohtia Jumalan olemassaoloa ja ihmisen perisyntiä. Uskonto otti tiukan syliotteen filosofiasta eikä se ole siitä vieläkään täysin irrottanut otettaan. Ateenan kultakausi Euroopan henkisenä pääkaupunkina oli joka tapauksessa ohi.

Keskiajalla vaurastumisen ja hartaan yhteiskunnallisen osallistumisen uskottiin turvaavan hyvän elämän kuoleman jälkeenkin. Thomas Moren Utopia -teoksessa kuvaillaan onnelaa, jossa rikkaudet ja kultakäädyissä kulkevat vierailijat herättävät asukkaissa ihmetystä. Korkeassa valtion virassa toiminut More kirjoitti Utopian salanimellä yhteiskuntakritiikiksi. Teoksessa on runsaasti epikurolaisuuteen viittaavia elementtejä kuten yhteisesti nautittavat hyvät ateriat, henkistä pääomaa kehittävä opiskelu ja kohtuulliset työajat.

Valistuksen ajan alussa filosofit alkoivat palailla hoveihin eikä heidän olemassaolonsa oikeutusta enää merkittävästi rajoitettu uskontokuntien toimesta. Skottifilosofit David Hume ja Adam Smith patsastelivat kuuluisina intellektuelleina, joille kaikki tärkeät ovet olivat avoinna. Smithin ajatus, että yhteinen etu toteutuu kaikkein parhaiten silloin, kun jokainen ajaa omaa etuaan, jäi historiaan ja tunnetaan vertauskuvallisella nimellä näkymättömästä kädestä, joka ohjailee yhteiskunnan kehitystä oikeaan suuntaan.

Itävaltalainen filosofi Karl Popper kartoitti viime vuosisadalla totalitäärisen yhteiskunnan kehitystä Platonista Marxiin. Platonin malli valtion asioiden järjestämiseksi ihanteellisella tavalla kumpuaa filosofisesti ylevistä lähtökohdista päätyen ihmisyksilöiden kategoriseen luokitteluun ja heidän elämänkulkunsa alistamiseen yhteisön hyväksi. Popper näki samansuuntaista ajattelua myös Hegelin ja Marxin filosofioissa. Viime vuosisadan kokeilut sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi ovat pääosin jo loppuneet. Valtion ensisijaisuus yksilöön nähden on ns. avoimissa yhteiskunnissakin vahva, mutta hieman toisin kuin totalitääristä yhteiskuntamallia esittäneet filosofit sitä olivat kaavailleet. Kiina on yhä tiukasti valtiojohtoinen maa, mutta siellä henkilökohtainen vaurastuminen ja tuotantovälineiden omistaminen on nykyisin hyväksyttyä.

Uudella ajalla ja yhä edelleen elää ajatus työn tekemisestä ja siinä menestymisestä välttämättömänä edellytyksenä taivaspaikan saamiseksi. Puhutaan myös protestanttisesta työetiikasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole menestyjiä, vaan suuri osa ihmisistä tulee tai ajautuu enemmän tai vähemmän riistetyiksi, hyväksikäytetyiksi tai syrjäytyneiksi. Teollistumisen alkuvaiheessa 1800-luvun Englannissa Rochdalen kaupungissa heräsi tarve ryhtyä yhteisvoimin hankkimaan kunnollisia kohtuuhintaisia elintarvikkeita työläisille ja heidän perheilleen. Ryhdyttiin kilpailemaan osuustoiminnallisin keinoin kauppiaita vastaan, jotka möivät häikäilemättömästi pilaantuvia tuotteita ja vajaita myyntieriä. Kuluttajaosuuskuntien lisäksi osuustoiminta laajeni myös muille toimialoille kuten esimerkiksi ammatinharjoittamiseen, maanviljelyyn, varainhoitoon, taiteisiin ja asumiseen.

Oravanpyörä

Rikastumisen eetos ja ikiaikainen halu kerätä omaisuutta näkyvät entiseen tapaan kaikkialla. Vaatii melkoista kansalaisrohkeutta pysytellä oravanpyörän ulkopuolella ja elää vaihtoehtoista elämää talouskasvua ihannoivan yhteiskunnan ulkopuolella. Antiikissa kyynikot kehittivät ja karaisivat itseään selviytymään askeettisen elämäntyylin myötä seuraavista epämukavuuksista. Aristoteles määritteli rahan kolmeksi tehtäväksi toimia vaihdannan välineenä, tilinpidon yksikkönä ja arvon säilyttäjänä. Yksittäisille ihmisille sillä on kuitenkin muitakin merkityksiä. Varallisuutta kootaan toivotun tai jopa yltäkylläisen elintason saavuttamiseksi ja joskus myös naapureiden kateuden herättämiseksi. Egyptiläinen viisas Ptahhotep kirjoitti jo 4500 vuotta sitten, että pahuus voi tuottaa varallisuutta, mutta vain totuus on pysyvää.

Taloudellinen hyvinvointi on tehnyt suurelle joukolle ihmisiä mahdolliseksi elämän, josta aiemmat sukupolvet eivät ole voineet edes uneksia. Talouskasvu on kuitenkin myötävaikuttamassa ja edistämässä ympäristöongelmia, stressiä sekä väestön hyvinvointiin liittyvää eriarvoisuutta. Teknologisen kehityksen avulla toivotaan voitavan ratkaista ja korjata kaikki epäkohdat, joita yhteiskunnassa on. Robotit ja keinoäly nähdään mielellään pelastuksena, jonka turvin kasvu voi jatkua ja ihmiset vapautua rasittavista ja yksitoikkoisista tehtävistä. Uusi teknologia voidaan epäilemättä joissain valtiojohtoisissa maissa saattaa palvelemaan koko väestön hyvinvointia, mutta yksityiseen yrittäjyyteen ja omistamiseen suuntautuneissa maissa työn jääminen koneiden hoidettavaksi merkitsee useimmille kuitenkin jäämistä yhteiskunnan avun varaan.

Olisiko kaikki voinut olla toisin?

Thales loi omaisuutensa ennustajan taitojensa ansiosta. Thaleksen henkilökohtainen elämä tuskin olisi kuitenkaan ollut kovin erilaista, vaikka hän olisi jäänyt merkittävää varallisuutta paitsi. Hänhän jätti jälkensä filosofian ja monen tieteenalan historiaan ja nimettiin yhdeksi antiikin seitsemästä viisaasta. Oliko länsimaisten yhteiskuntien kehitys nykyisenlaiseksi väistämätöntä vai olisivatko jotkin asiat toisin, jos Aristoteleen kaikki tutkielmat olisivat säilyneet tallessa ja olleet tutkijoiden käytössä näiden reilun kahden vuosituhannen ajan? Olisiko tiede ehkä nykytilaan verrattuna huomattavasti pidemmällä ja eläisimmekö sen ansiosta terveinä ja huomattavasti vanhemmiksi? Olisiko edes osa kaikista käydyistä sodista voitu välttää, jos länsimaiset yhteiskunnat olisivat saaneet kehittyä Epikuroon ja hänen jo kolme ja puoli tuhatta vuotta sitten kirjoittaneiden egyptiläisten hengenheimolaistensa hahmottelemaan suuntaan? Voimme olla tyytyväisiä monista saavutuksista, joihin länsimaissa on ylletty. On kuitenkin todettava, että elämme tällä hetkellä hyvin hajanaisissa ja epävarmoissa olosuhteissa. Aristoteleen ja muiden antiikin filosofien vaikutus keskeisten tieteenalojen syntyyn on ollut merkittävä. Meillä ei ole keinoja arvioida minkälaisesta menetyksestä on kyse, kun puhutaan kadoksissa olleista ja menetetyistä teoksista. Tulivuoren purkaukset ja tulipalot, sodat ja valtaapitävien intressit ovat välillisesti vaikuttaneet henkisen pääomamme määrään. Joissain asioissa tuntuu kuin olisimme yhä pimeällä keskiajalla, mutta toivoa paremmastakin voi nähdä.

Filosofit vain harvoin rikastuvat kuten Thales, mutta filosofialla voi joskus olla myönteisiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia seurauksia. Tutustuin eräässä seminaarissa Italian Bolognassa 1990-luvulla erääseen Keskon johtoryhmän jäseneen. Selostin hänelle seikkaperäisesti eettisen kuluttamisen ajatusmaailmaa ja kuinka vastuullinen liiketoiminta voi paitsi lisätä myyntiä myös tuoda hyvinvointia hikipajoissa ahertaville työntekijöille ja tuottajille. Ei kulunut aikaakaan, kun K-ryhmässä pantiin tuulemaan ja yhtiö sai ennen näkemättömän julkisuusvyöryn sekä sylin täydeltä palkintoja vastuullisesta kauppiastoiminnastaan.

Avoimen länsimaisen yhteiskunnan suvaitsevuus merkitsee mahdollisuuksia monenlaiselle yrittäjyydelle. Ihmiset irtautuvat perinteistä ja muuttavat kulutuskäyttäytymistään omaksumiensa aatteiden mukaisiksi. Harvojen harrastuksista voi kehittyä megatrendejä. Vastuu ympäristön tilasta, omasta terveydestä ja jaksamisesta sisältyivät jo Keskon kampanjoihin, mutta esimerkiksi lihaton ruokavalio on vasta Kalifornian Piilaakson miljonäärijohtajien ja muutamien huippu-urheilijoiden ansiosta muuttunut todelliseksi megatrendiksi. Hesburgerin mainoksessa kysytään voiko hampurilaisravintola luopua lihasta ja vastataan, että kyllä voi. Yrittäjyyden ja elinkeinoelämän kukoistus edellyttää kykyä uusiutua. Elämäntyylien ja ajatusten kirjo rikastuttaa ihmislajia henkisesti ja tarjoaa loputtomasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ihminen, talous ja filosofia ovat lopulta vain toisiaan täydentäviä näkökulmia yhteisesti koettuun todellisuuteemme. Erinomainen esimerkki tästä on kansallisfilosofimme J.V. Snellman, jonka väitöskirja käsitteli Hegelin filosofiaa, joka valtion ylimpänä raha-asioiden hoitajana hankki Suomelle oman rahayksikön markan ja joka oli myötävaikuttamassa suomen kielen asemaan ja Suomen kansan kehitykseen kohti suvereenia itsenäistä valtiota.

Sukupuolesi ei ole vain oma asiasi

Lainlaatijat pohtivat parhaillaan lainmuutoksia, joita päättäjille tullaan esittämään koskien transsukupuolisuutta eli kysymystä kahden sukupuolen ajatusmallin laajentamisesta koskemaan useampia mahdollisia sukupuolia. Sekulaarit länsimaat mahdollistavat ihmisyksilöille aiempaa suuremmat valinnanmahdollisuudet oman yksilöllisen identiteettinsä muodostamiseen. Mitkä tekijät tätä kehitystä ovat ohjanneet ja mitä haasteita tulevaisuus sille asettaa?

Länsimaisen ajattelun kehdossa, antiikin Kreikassa, luonnosteli Aristoteles keskeiset tieteenalat. Näihin aikoihin käynnistyi luonnontieteissä kasvien ja eliöiden luokittelu lajeiksi. Ihmisen asema luonnossa on tavattu nähdä lajien yläpuolella olevaksi ja samalla jakaa meidät karvattomat kaksijalkaiset miehiin ja naisiin. Yleisesti voidaan katsoa niin arkiajattelumme kuin luontoa koskevan tieteellisen tietomme nojautuvan eroavuuksien ja yhtäläisyyksien tunnistamiseen. Ruotsalainen luonnontieteilijä Carolus Linnaeus antoi 1700-luvulla kasvot tälle luonnontiedettä hallinneelle suuntaukselle.

Käsitykset naisten ja miesten sekä ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksistä ja eroavuuksista ovat vanhaa perua. Olioiden ulkoiset ominaisuudet ja myöhempinä aikoina myös solubiologia ovat tarjonneet riittävästi perusteita nykyisen jaottelun säilymiselle. Tieteen ja tekniikan nopea kehitys ja monipuolisemmat painotukset tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet kyseenalaistaa vakiintuneet käsityksemme. Sukupuolen vaihtaminen leikkauksin ja hormonihoidoin on ollut arkea jo jonkin aikaa. Kaukana ei liene myöskään aika jolloin pojiksi syntyneet voivat tulla raskaaksi ja synnyttää lapsia. Eläinlajien ja niiden ominaisuuksien muokkaamisella on jo pitkät perinteet. Ihmisruumiin muokkaamista ei enää kutsuta rotuopiksi, mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti silläkin saralla.

Käynnissä olevaa kehitystä voi kuvata vallankumoukselliseksi, sillä samalla, kun eroavuuksiin ja yhtäläisyyksiin perustuvan ajattelun perusteita horjutetaan, tulee kyetä muodostamaan ja hyväksymään uudenlainen maailmankuva, jossa luonnon hierarkian ylimmällä huipulla ei enää olekaan kahta eri sukupuolta olevat ihmiset. Vallankumouksellista kehityksessä on myös se, että sekulaari tieteeseen pohjautuva ajattelu sysää syrjään useimpien valtauskontojen edustamat näkemykset miehen ja naisen suhteesta. Antiikissa mies ja nainen muodostivat lisääntymisen kannalta välttämättömän perheyksikön, mutta ns. vapaiden miesten onneen ja seksuaalisuuteen liittyviä tarpeita ydinperhemalli ei läheskään aina tyydyttänyt eikä sitä ollut välttämätöntä myöskään salata. Uskontojen valtakausina avioliiton merkitystä on voimakkaasti korostettu ja sen jäljet ovat edelleen nähtävissä lainsäädännössämme.

Muutos on ollut vielä toistaiseksi melko hidasta. Keskustelua on käyty mm. mies- ja naispappeudesta ja samaa sukupuolta olevien avioliittokin on vasta hiljattain tullut mahdolliseksi. Syy hitaaseen muutokseen on pitkälti ihmisten totutuissa ajatusmalleissa. Uusia ja poikkeavia ajatuksia esittäviä on aina vainottu ja erityisen kohtalokasta se on ollut uskontojen valtakausina, jolloin pyhät kirjoitukset ovat oikeuttaneet kuolemantuomion julistamisen lähes mistä tahansa syystä. Muutoksen hitaudesta ja kaikista vaikeuksista huolimatta olemme kyenneet luopumaan noitavainoista, toisten ihmisten orjuuttamisesta, naisillekin on saatu äänioikeus ja viimeisimpänä sallittu samaa sukupuolta olevien avioliitot. Seuraaviin uudistuksiin tulee loogisesti kuulumaan myös eläinten oikeuksien parantaminen, sillä tutkimukset tuovat jatkuvasti esiin uutta tietoa niiden aiemmin tuntemattomista kyvyistä ja ominaisuuksista.

Ihmistä ja eläimiä koskeva ajattelu on murroksessa. Ilmastonmuutos ajaa lihan syöntiin ohjaavan ruoantuotantomallin nurkkaan. Vastakkainasettelu realistisen ja fundamentaalisen ajattelun välillä korostuu. Mies- ja naisroolien uudet ja vanhat mallit ovat törmäyskurssilla. Avointen yhteiskuntien vapaiden kansalaisten yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien turvaaminen oman identiteettinsä ja elämänsä järjestämiseksi on tehokkain vastalääke totaaliseen pakkoon perustuvien yhteiskuntien varalta. Vapautuminen lokeroivasta ajattelusta lievittää myös tarvetta vastakkainasetteluille. On perusteltua ajatella, että mitä enemmän syntyy yksilöllistä eroavuutta, sitä vähemmän on elintilasta kilpailevia lajeja, luokkia, ryhmiä tai kansoja ja vastaavasti vähemmän näiden välisiä konflikteja.

Taidot opetuksen sisältönä ja tavoitteena

Lasten ja nuorten siirtyminen ja kiinnittyminen aikuisten maailmaan tapahtuu turvallisimmin taitojen ja osaamisen kautta. Integraalit ja derivaatat ovat tärkeitä monilla aloilla, ei vain tekniikan, mutta myös luonnon- ja kauppatieteiden aloilla. On nuoria, jotka omaksuvat tunnilla kaiken tarvittavan ja moni saa motivaatiota lisäävää tukea omilta vanhemmiltaan. Valitettavan monelta puuttuu kuitenkin tuki ja motivaatio sekä kyky omaksua abstrakteja asioita ala-asteikäisenä.

Kielten opetuksessa sanaluokkien, taivutusten, pilkkusääntöjen ja aikamuotojen tankkaaminen luokittelee oppilaat nopeasti kielellisesti lahjattomiin tai tukiopetusta tarvitseviin. Liikunnassa tilanne kärjistyy entisestään, koska pääsääntöisesti hyvin toimeentulevissa perheissä vanhemmat huolehtivat niin omista kuin lastensa ravintotottumuksista ja liikuntaharrastuksista, mutta painoindeksien ylärajalla kipuilevat lapset joutuvat julmalla tavalla kohtaamaan erilaisuutensa ikätovereihinsa nähden. Taide- ja taitoaineissa abstraktin ajattelun kehittymättömyyttä voi korvata muilla lahjakkuuden osa-alueilla, mutta vain rajallisesti. Näiden aineiden osuus perusopetuksessa on kuitenkin jäänyt marginaaliseksi.

Tasa-arvoinen koulu on todella tasa-arvoinen vasta kun kotiolosuhteiden väliset erot oppilaiden kesken on kyetty eliminoimaan koulumenestyksestä. Tähän voitaisiin päästä luopumalla oppiainejaosta, joka ei nykymuodossa tuota ongelmia niille oppilaille, joiden kotona käytetään aikaa lukemiseen, laskemiseen ja kaikkeen siihen mikä vahvistaa oppilaan motivaatiota ja kykyä selviytyä eri aineiden osaamisvaatimuksista. Käytännössä tähän on mahdotonta päästä nykyisen perusopetuksen rakenteilla ja oppiainesisällöillä. Sen vuoksi on otettu käyttöön sanapari mahdollisuuksien tasa-arvo eli tavoitetila, jossa jokaiselle taataan tilaisuus oppia lähtökohdistaan riippumatta.

Yhteiskunnan kokonaistoimivuuden kannalta mahdollisuuksien tasa-arvon takaava koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan välttämättä toimi kovin hyvin. Ne, joilla on mahdollisuus, mutta eivät sitä kykene erinäisistä syistä käyttämään hyväkseen, jäävät jalkoihin työ- ja jatko-opintopaikkoja jaettaessa. Oppiainejaosta luopuminen poistaisi oppilaiden pelot omasta osaamisestaan, kun opetuksen oppiaine- ja arvosanakeskeisyys lakkaisi hallitsemasta ajatteluamme. Lasten ja nuorten tulisi saada koulusta vahvuuksia työelämässä ja myöhemmissä opinnoissa selviämiseen eikä vain tulla arvioiduiksi sopimuksenvaraiseen jakoon perustuvien opintokokonaisuuksien omaksumisesta.

On kaikkien etu nostaa taidot opetuksen keskiöön. Taidot kiinnittävät nuoren kaikkein tehokkaimmin siihen todellisuuteen, jossa he joutuvat loppuelämänsä viettämään. Mitä tarkoitan taidolla? Arkisessa yhteydessään kysymys taidosta tulee esiin työtä haettaessa. Työnantaja tarvitsee johonkin tehtävään henkilön, joka hallitsee kyseisen asian eli kykenee tuottamaan tarvittavan palvelun tai edistämään jotain asiaa työnantajan edellyttämällä tavalla. Tyypillisesti vasta koulunsa päättänyt nuori ei kykene vakuuttamaan työnantajia taidoillaan, vaan työnantajan on nähtävä nuoressa potentiaalia oppia tarvittavat asiat sekä työhön perehdytyksen yhteydessä että sen jälkeen työtä tehdessä.

Perusopetuksessa ja edelleen yleissivistävässä toisen asteen lukio-opetuksessa oppiaineiden kautta saavutettavat taidot, kuten kielitaito tai matemaattiset taidot ovat välineellisiä taitoja, joita voi hyödyntää työelämässä tarvittavien alakohtaisten taitojen yhteydessä. Oppiainejako on historiallisen kehityksen tulos, jonka juuret ulottuvat aina antiikin Kreikkaan saakka. Muuttuvassa maailmassa, jossa kaiken tavoitteena on kehittyä aina vain paremmaksi, ei kuitenkaan voida nojata yksin pitkään historialliseen taustaan vaan jokaisen on kyettävä uudistamaan omia toimintatapojaan ja ajatteluaan. Kreikkalaiset filosofit toki pohtivat taitoja ja jaottelivat niitä esimerkiksi henkistä ja fyysistä osaamista vaativiin sekä sellaisiin, jotka edellyttävät tekijän tietoa tai teoreettista ymmärrystä asioiden takana vallitsevista lainalaisuuksista. Uudella ajalla saksalainen filosofi Martin Heidegger on pohtinut ihmisenä olemisen keskeisiä kysymyksiä ja siihen liittyen käden taitoja ja kehon merkitystä ajattelun jatkeena.

Nykyaika asettaa nuorille kovat vaatimukset eikä työn saanti tai elämässä alkuun pääseminen tahdo kaikilta onnistua. Kohtuuttoman suuri osa, noin joka viides, nuorista miehistä on Suomessa ilman työtä tai opiskelupaikkaa. Oppiainejaon poistaminen ja siirtyminen taitojen opettamiseen voisi auttaa jarruttamaan nykykoulun aiheuttamaa segregoitumiskehitystä. Mitä nämä taidot sitten voisivat olla ja kuinka niitä voisi koulussa opettaa?

Otan esimerkin läheltä sitä ihmisryhmää, joka tällä hetkellä maksaa kovinta hintaa hukkaan heitetyistä kouluvuosistaan. Ensimmäinen järkytykseni aloittaessani aikoinaan ensimmäistä opettajansijaisuuttani oli varttuneemman kollegani tyrmäävät puheet erään kolmasluokkalaisen pojan heikosta koulumenestyksestä ja väheksyvät lausunnot hänen vanhempiensa käytöksestä. Pohdin vain itsekseni, että koulunkäynti on pojalle kovin haasteellista eikä koululla ole hänelle liikuntatunteja lukuun ottamatta tarjota paljoakaan onnistumisen kokemuksia. Arvelen hänen ehkä myöhemmin jatkaneen alalla jota kohtaan hän jo silloin tunsi mielenkiintoa, nimittäin kaksipyöräisten parissa.

Pojalla, nimeltään Timo, olisi nähdäkseni ollut huomattavasti paremmat edellytykset selviytyä koulussa, jos häntä irrallisten oppiaineiden sijaan olisi jo perusopetuksessa alettu perehdyttää urheilijan tai mekaanikon ammatin perusteisiin. Timo olisi tutustunut numeroiden, fysiikan ja geometrian maailmaan kuutiotilavuuksien, rengaskokojen ja nopeus- tai kierroslukumittareiden kautta. Historiasta hän olisi tullut tietämään roomalaisten sotavaunujen rakenteen ja niissä käytettyjen pyörien valmistukseen liittyvät yksityiskohdat ja kenties valmistanut oman vaununkin, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Kieliä hän olisi oppinut kulkuneuvojen ja niiden voimanlähteiden käyttöohjekirjojen ja oppaiden avulla. Lopulta hänen taitojensa sallittaisiin kehittyä omakohtaisessa työskentelyssä niiden asioiden parissa, joista hän on aidosti kiinnostunut. Timoa tuskin olisi tarvinnut moittia motivaation puutteesta.

Onko perusopetuksessa mahdollista tarjota taitojen opiskelua yksilöllisten kiinnostusten mukaan? Aivan rajattomasti ja mihin tahansa taitojen alalajeihin erikoistuen se tuskin ainakaan pienten paikkakuntien kouluissa olisi mahdollista. Aina voi kuitenkin luoda tosielämää muistuttavia olosuhteita, joissa koululaiset voivat kartuttaa taitojaan oikeaa työtä simuloivien harjoitusten avulla. Monissa eri ammateissa tarvittavien taitojen kartuttamista voidaan luovia ratkaisuja hyväksi käyttäen edistää keskeisenä perusopetuksen sisältönä ja tavoitteena. Opettajina jo toimiville ei tuota suuriakaan vaikeuksia uudistaa työtapojaan ja täydentää opintojaan perehtymällä keskeisimpien ammattialojen perusosaamisvaatimuksiin. Opettajankoulutuksessa voidaan suoraan lähteä kehittämään taitojen ja oppiaineiden saumatonta yhteensovittamista. Yleissivistyksen puolesta ei myöskään tarvitse olla huolissaan, sillä sitä ei sellaisenaan edes ole olemassa. Kaikki se, mitä me olemme yleissivistyksellä oppineet ymmärtämään, liittyy saumattomasti jollain tavoin niihin taitoihin, joiden kanssa koululaiset voivat tulevaisuudessa siirtyä työelämään ja jatko-opintoihin. Nykymuotoinen koulu oppiainejakoineen ja oppilaiden motivaatio-ongelmineen jää yhdeksi askelmaksi sivistyshistoriaamme sillä hetkellä kun siirrymme uudelle tasolle tulevien sukupolvien elämän tielle valmentamisessa eli kokonaisvaltaisten hyödyllisten taitojen oppimiseen.

Netti toi vaikuttamisen mahdollisuuden

Internet ja sosiaalinen media ilmestyivät kuin tyhjästä ja vain parin vuosikymmenen aikana niistä kehittyi mullistava väline niiden käyttöön, joilla on tahtoa ja taitoa oman asiansa edistämiseksi. Sosiaalisen median ero antiikin toripolitiikkaan on se, että jokainen, jolla on pääsy nettiin, voi saman tien ryhtyä jonkin asian puolesta puhujaksi tai arvostelijaksi. Ateenan agoralla politiikkaa harjoittivat lähinnä vain vapaat miehet, joiden rouvat olivat muissa toimissa ja jotka olivat delegoineet ruumillisen työn orjiensa hoidettavaksi. Yllättikö sosiaalisen median kautta avautunut kansalaisvaikuttamisen mahdollisuus päättäjät ja tapahtuiko tässä hiljainen verkkovallankumous?

Nuorilla somettajilla voi olla Suomenkin kokoisessa maassa jopa satoja tuhansia seuraajia. Perinteiset poliitikot voivat vain haukkoa henkeään ja miettiä millä turvata oma poliittinen uransa sinä päivänä kun nämä tubettajat tai vloggaajat alkavat ottaa suurempaa roolia poliittisissa kysymyksissä. Netistä löytyy tilaa myös vihapuheelle ja rekrytointiväyliä terroristiryhmille. Aamun lehdessä kerrotaan maailmankuulujen artistien tarttuneen Israelin hallinnon vastaiseen kampanjointiin, eduskunnan käsittelyyn tuodaan asioita kansalaisilta netissä kerätyillä nimillä ja #metoo on jo muuttanut maailmaa. Perinteisen edustuksellisen poliittisen vaikuttamisen kenttä supistuu suhteessa kansalaisten käyttämään valtaan. Yksityishenkilöt voivat käynnistää netissä kampanjoita, joiden seurauksena poliitikkojen on otettava käsittelyyn asioita halusivat tai eivät.

Mihin suuntaan sosiaalisen median kautta avautunut kansalaisvaikuttaminen kehittyy ja miten maailma sen myötä muuttuu? Elämme keskellä erittäin nopean teknologisen kehityksen aikakautta, jonka kuluessa avautuu huomattavia mahdollisuuksia. Onko niistä kuitenkaan saman veroisiksi muutoksen välineiksi kuin mitä netti ja sosiaalinen media ovat? Avoimen yhteiskunnan säilyminen onkin yllättäen jatkuvasti uhattuna ja avoin Internet sen myötä. Avoimuudella on vaikea taistella avoimen yhteiskunnan sisällä muhivia suuria uhkia, syrjintää, rasismia jne. vastaan. Netin ja sosiaalisen median vapaa käyttö on nykyaikaisen avoimen yhteiskunnan säilymisen edellytys. Kiina ja Venäjä tiedostavat avoimen netin kautta avautuvan kansalaisten vallankäytön mahdollisuuden ja ovat ryhtyneet toimiin poliittisen vallan pitämiseksi tiukasti valtiollisen valtakoneiston käsissä.

Avoimen yhteiskunnan ja vapauden puolustaminen joidenkin tahojen vapautta rajoittamalla on itsensä kieltämistä. Ajatusmaailmaamme sisältyvä rakenteellinen ristiriita hiertää olemassaolollaan samalla, kun tekniset välineet paremman maailman rakentamiseksi koko ajan kehittyvät. Teknologinen kehitys ei ole kyennyt poistamaan ihmisryhmien välille vuosituhansien aikana kehittyneitä ideologisia eroja. Panostukset teknologiaan ovat tässä ajassa ymmärrettäviä, mutta isommassa kuvassa olemme tukevasti historiamme vankeja. Avoimesta, vapaasta ja turvallisesta maailmasta on turha haaveilla niin kauan kuin emme kykene selättämään oman maailmankuvamme rajoittuneisuutta, vallanhimoamme sekä taloudellisen kasvun ja teknologisen kehityksen yksipuolista korostamista. Välineet, joilla orwellilainen yhteiskunta voidaan toteuttaa, ovat olemassa ja monin paikoin jo käytössä. Tekniikka ei kuitenkaan kykene ratkaisemaan kaikkia tekniikan käyttöön liittyviä ongelmia. Jos ja kun poliitikoilla ei riitä tahtoa tai ymmärrystä pysähtyä pohtimaan kehityksen kulkua isommassa kuvassa, jatkavat kansalaiset asian käsittelyä omilla tavoillaan verkossa, sikäli kuin verkko heidän käytössään säilyy.

Työhön patistamisesta

Sipilän hallitus patistaa töihin ja hokee työllistymisasteen nostamista. Onko siinä enää tänä päivänä mitään mieltä ja mihin tavoitteella oikeastaan pyritään?

Rahoittajan eli veronmaksajien näkökulmasta patistelu on tarpeen, jotta voitaisiin pienentää työttömyyskorvauksiin käytettävää rahamäärää. Veronmaksaja pyrkii madaltamaan verotusta ja sen myötä kasvattamaan omista tuloistaan itselle käteen jäävää osuutta. Yksinkertaisesti kyse on kahdesta vastakkaisesta intressistä eli siitä maksaako veronmaksaja hieman vähemmän veroa vai saako työtön verokertymästä kohtuullisen osuuden toimeentulonsa turvaamiseen.

Filosofisesti ajatellen voidaan pohtia missä määrin muutokset työttömyyskorvausten saamisen ehtoihin vaikuttavat intressiosapuolten elämänlaatuun ja onnellisuuteen. Veronmaksajaa lämmittää pienikin säästö julkisen puolen menoissa ja siitä koituvan hyvän mielen lisäksi voidaan myös ajatella, että korvauksista säästynyt raha onnellisesti kiertää työttömän hyväksi esimerkiksi uusien työtilaisuuksien tarjoutumisen kautta. Työttömyysturvan varassa elävän kannalta on kyse toimeentulon ydinkysymyksistä. Onko rahaa omiin ja lasten perustarpeisiin vai pitääkö hakeutua leipäjonoon? Vierailta ihmisiltä veroina kerätyn rahan käyttämistä omaan kulutukseen voi perustella esimerkiksi sillä ajatuksella, että työttömyysturvan muodossa jaettu raha palautuu henkilökohtaisen kuluttamisen muodossa kiertoon vilkastuttaen taloutta ja luoden uusia mahdollisuuksia kasvulle. Edut ja haitat ovat puolin sekä toisin perusteltavissa, mutta yhteismitallisia ne eivät ole.

Hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkeiksi mielletään yleisesti läpi puoluekentän se, että heikoimmistakin pidetään huolta. Taloudellista hyvinvointia allokoidaan siten, että nekin jotka eivät syystä tai toisesta osallistu sen tuottamiseen, eivät kuitenkaan jää sen hedelmistä paitsi. Vastakkainen postulaatti kuuluu, että se ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Töihin patistelu ei kuulosta älylliseltä suoraselkäisyydeltä senkään vuoksi, että nyky-yhteiskunnassa määrittelemme itsemme ja toisemme useimmiten ammatti-identiteetin ja työelämään osallistumisen kautta. Kaikkein huono-osaisimmatkin pyrkivät hakeutumaan kuntouttavaan työtoimintaan voidakseen edes muutaman kuukauden pituisen jakson verran kokea kuuluvansa työyhteisöön. Kenties jostain on löydettävissä sellainen hallituksen tarkoittama työtön, joka on valinnut osansa vapaaehtoisesti. Itse tunnen vain työttömiä, joiden työkyky ja osaaminen rajoittavat työmarkkinoille pääsyä. Heitä olen kohdannut työssäni tuhansia. Mutta ei jäädä siihen. Ennakoidaan mieluummin parempaa huomista. 

Vapautuuko ihminen tulevaisuudessa täysin työn orjuudesta, kun lähes kaikki työ voidaan pian jättää robottien ja keinoälyn hoidettavaksi? Ei teknologinen kehitys ja sen myötä seuraava taloudellinen hyvinvointi millään tavoin edellytä ihmisten, eikä ainakaan kaikkien, osallistumista työelämään. Robotit voidaan opettaa rakentamaan uusia robotteja ja huoltamaan toisiaan. Työnteon ihannoinnin ja työssä pärjäämisen uskonnolliseettinen perusta murentuu tekniikan kehittyessä. Paratiisi löytyykin pian maan päältä eikä korkeuksista. Ihmisten välille laskeutuu rauha ja toistemme kiusaaminen loppuu, kun jokainen voi omistautua mieluisten harrastustensa pariin kuten vaikka filosofoimaan, pelaamaan golfia tai maistelemaan viinejä. Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa pääsemme muistelemaan ja ihmettelemään kuinka ennen vanhaan piti herätä aamuisin ja paahtaa töitä myöhään iltapäivään.