Aika – arvokkain luonnonvaramme

Antiikin filosofit kirjoittivat tutkielmia toisiinsa verrattuna vaihtelevassa määrin . Sokrateen ei tiedetä kirjoittaneen mitään, mutta Sokrates tunnetaan Platonin runsaan kirjallisen tuotannon ansiosta. Klassikkofilosofeilta on säilynyt runsaasti kirjallista tuotantoa kaikista tulipaloista, tulivuorenpurkauksista ja vallanpitäjien vihamielisyydestä tai ymmärtämättömyydestä huolimatta. Viimeisimmät pari vuosituhatta olisivat voineet merkitä huikeaa tieteen ja kulttuurin kehityksen kehitystä eikä ilmastokriisistä tarvitsisi nyt huolehtia, jos Aristoteleen ja muiden filosofien kaikki työt olisivat tallessa ja niitä olisi jatkuvasti luettu ja tutkittu.

Mitä yhteistä nykyajalla ja Rooman valtakunnan ajalla on? No, ainakin filosofisen ajattelun väheksyminen ja vähättely. Omassa kuplassamme arvostetaan kiirettä ja oman identiteetin rakentamista työn kautta. Eikö vaan kuulostakin melkoisen epäilyttävältä problematisoida kiireen olemassaoloa ja työntekoa? Omaksumamme elämisen ja olemisen tavat ovat pitkän kehityksen perua ja tuomitsemme mielellämme ne, jotka näkevät arvomme jollain tavoin ongelmallisina. On vaikeaa myöntää, että emme ole näitä arvoja itse valinneet, vaan ne ovat peräisin jostain jatkumosta, jonka olemassaolo ei edes ole suoranainen mysteeri. Kummallisinta on kykymme työntää arvojemme lähtökohdat pois ajatuksistamme niitä lainkaan hämmästelemättä.

Vuosittaiset ulkomaanmatkat, pidentynyt elinikä ja korkea koulutustaso ovat mahdollisia yhteiskuntamme rakentuessa kansalaisten omaksumille tehokkuuden, kasvun ja nopeuden arvoille. Ahkera työlleen omistautunut ja kiireinen työntekijä tuo menestystä kaupalle ja teollisuudelle. Antiikin Kreikassakin tehtiin paljon työtä, mutta enimmäkseen orjien toimesta. Vapaat miehet kokoontuivat toreille politikoimaan ja filosofit pohtivat kansalaisten parissa syvällisiä oliivipuun alla tai rakennusten pylväskäytävien viileydessä. Talouden ei ollut tarpeen kasvaa ja omaisuudet säilyivät hallitsijoiden ja sukujen käsissä. Filosofiset ajatukset alkoivat kuitenkin huolestuttaa hallitsijoita minkä seurauksena filosofia käytännöllisesti katsoen kiellettiin vuosisadoiksi, kunnes se palasi päivänvaloon uskonnollisiin tarkoituksiin valjastettuna.

Kaikesta vähättelystä ja kieltämisestä huolimatta antiikin filosofit loivat perustan tieteiden ja ajattelumme kehitykselle. Nykyihmisen koulutustasolla ja saatavilla olevan tiedon määrällä luulisi helposti kyettävän vastaaviin tai parempiinkin henkisiin suorituksiin kuin antiikin aikana. Yritykset ja organisaatiot kilpailevat innovatiivisista superaivoista, jotka pystyvät luomaan lisää kasvua ja tuottavuutta. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Eräs työelämän piirre kiinnittää huomiota.

Tämän päivän työntekijät opettajista projektipäälliköihin konsernijohdosta puhumattakaan ovat motivoituneita, kiireisiä ja tehokkaita. Heidän arvonsa ovat kohdallaan, mutta tuottaako kukaan heistä suuria ajatuksia tai jotain sellaista, mikä jää elämään vielä tilikauden tai tarkastelujakson jälkeen? Tuskin monikaan. Yhteistä kaikelle nykyajan tekemiselle on se, että kaiken tulee tapahtua välittömästi tai ainakin mahdollisimman pian. Mutta hyvää jälkeä ei synny nopeasti tehtäessä. Jos suunnittelijalle ei jää aikaa ottaa huomioon kaikkea mitä pitäisi ja pohtia vaihtoehtoisia uusia näkökulmia asiaan, lopputulosta tuskin päästään kehumaan. Jos opettajalle ei kaiken perustehtävään kuulumattoman hallinnossa kehitellyn sälän ja koulujen ylimääräisten hankkeiden jälkeen jää riittävästi aikaa oppilaalle, ei lopputulos ole kenenkään edun mukainen. Jos johtaja sallii itselleen kiireen ja kommunikoi kaikista lillukanvarsista työntekijöiden kanssa, hänelle ei jää aikaa kokonaisuuden tarkasteluun ja suurten linjojen vetämiseen.

Paljon puhutaan siitä, että tulisi kyetä tarkastelemaan asioita laatikon eli oman pään sisällön ja oman yhteisön normien ulkopuolelta käsin. Kuinka helposti se käy jää nähtäväksi, niin kauan kun älypuhelin pöydän kulmalla plumpsauttelee äänimerkkejä saapuneista viesteistä. Kuinka pitkä aika menee siihen, että ihmisestä kehittyy monikanavainen toimija ja ajattelija, joka rutiinilla hoitaa päivittäiset juoksevat asiat samalla kun on syventynyt ajattelemaan jotain todella tärkeää? Aika on nykyhetkessä selvästi arvokkain luonnonvaramme. Sen perusteella maksetaan edelleen palkkaa, sitä annetaan työntekijälle äärettömän vähän ja se tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Kun ajatellaan ajan jakautumista ja käyttöä suhteessa tekemisen laatuun ja määrään, näyttää siltä, että antiikissa luotiin suuria asioita verkkaiseen tahtiin ja meille puolestaan on tyypillistä pienten asioiden suorittaminen ennätysajassa. Onko näin hyvä, onko näin oltava ja voiko näin jatkua?