Demokratia Nyt

Mitähän mieltä Solon, Kleisthenes ja muut antiikin viisaat mahtaisivat olla demokratioidemme nykytilasta? Vastaavatko Yhdysvaltojen, Venäjän ja muiden Euroopan maiden demokratiamallit lainkaan sitä ajatusta ihanteellisesta vallanjaosta, jota kreikkalaiset tavoittelivat irtautuessaan suvereenien yksinvaltiaiden otteesta reilut kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten?

Kysymys demokratian tilasta ja toimivuudesta tuntuu taas ajankohtaiselta, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi valtaan kansanliikkeen turvin perinteisen puoluejaon ulkopuolelta ja Suomessakin ihmisten kiinnostus puolueisiin rakoilee. Viimeksi kotimaisen päätöksentekojärjestelmämme kyseenalaisti kansanedustaja Hjallis Harkimo, joka erosi Kokoomuksesta ja perusti kansanliikkeeksi kutsumansa Liike Nyt ry:n.

Demokratian syntyyn vaikuttivat aikoinaan maallistuminen, kaupungistuminen sekä rationaalisen ajattelun ilmaantuminen. Kun sanotaan kliseisesti, että demokratia on tunnetuista vallanjakomuodoista paras, ei sitä välttämättä kuitenkaan ole helppoa perustella enää tämän päivän maailmassa. Platonin luonnostelemassa ihannevaltiossa kaavailtiin eliitin kouluttamista eroon ahneudesta ja myötätuntoiseksi köyhiä kohtaan. Antiikin uudessa henkisessä ilmapiirissä alkoivat kuitenkin hyveellistä ja kohtuuden mukaista elämää edustavat arvot pikku hiljaa jäädä unholaan. Nykyisin ollaan jo siinä tilanteessa, että vain kaikkein varakkaimmilla on käytännössä mahdollisuus tulla valituksi poliittisiin luottamustehtäviin ja valituksi tultuaan voi jopa Harkimon kaltainen miljonääri kokea itsensä ulkopuoliseksi ja vailla vaikutusmahdollisuuksia olevaksi.

Taloudellinen menestys näyttää jakavan ihmisiä entistä korostetummin niihin, jotka ovat vauraita ja haluavat elämäänsä lisää vaurautta sekä niihin, joilla vaurastumiseen ei erinäisistä syistä ole mahdollisuutta tai joille kohtuullinen toimeentulo riittää. Miten tästä demokraattisen yhteiskunnan mahdollistamasta epäkohdasta päästäisiin eteenpäin?

Vallanjakoperiaatteita voitaisiin uudistaa esimerkiksi valtiomies Solonin ”eunomista” tasapainomallia mukaillen. Varakkailla on hyvät taloudelliset toimintaedellytykset eikä heidän rikastumisestaan ole haittaa vähävaraisille, joten heidän omaisuudensuojaansa ei ole tarvetta puuttua. Sen sijaan olisi hyvinkin perusteltua, että he jättäytyisivät täysin politiikan teon ulkopuolelle omaisuuttaan kartuttamaan. Politiikkaan osallistuessaan heidän intresseissään kun kuitenkin olisi laatia sellaisia lakeja, jotka edistävät heidän rikastumistaan entisestään.

Taloudellinen ja poliittinen valta olisikin nykyoloissa järkevintä erottaa toisistaan ja asettaa toistensa yhteiskunnallisiksi vastinpareiksi. Tasapainotilan säilyttäminen näiden vallan muotojen välillä turvaisi yhteiskunnan kokonaisedun eikä vähävaraisten toimeentuloa, ympäristöä, eläinten oikeuksia tai muitakaan ei-materiaalisia ihanteita puolustavien ole tarvetta ryhtyä kapinoimaan. Poliitikkojen intresseissä tulee tärkeimpänä olla pyrkimys luoda hyvää elämää tasapuolisesti ylläpitävät yhteiskuntarakenteet. Paradoksaalista kuitenkin se, että vaikka tuntisimme demokratiaa paremman järjestelmän, tuskin mitkään olosuhteet saisivat meitä hylkäämään nykyisen mallin tai edes muuttamaan sitä merkittävästi.

Ihmiskunta loppunsa edessä?

Amerikkalainen juristi ja ympäristöaktivisti Gus Speth tiivistää näkemyksensä ympäristön tilaa koskien seuraavasti: ”Luulin, että suurimmat ympäristöongelmamme ovat luonnon monimuotoisuuden supistuminen, ekosysteemin romahtaminen ja ilmastonmuutos. Luulin, että vuosikymmenien mittainen tieteen hyödyntäminen toisi ratkaisun näihin kysymyksiin. Osoittautui, että olin väärässä. Suurimmat ympäristöongelmamme ovatkin itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys. Niiden muuttamiseen tarvitaan henkistä ja kulttuurista muutosta jota me tiedemiehet emme kykene aikaansaamaan.”

Gus Spethin alussa luettelemat ympäristöuhat ovatkin viimeksi lueteltujen ongelmien eli ihmisille ominaisten luonteenpiirteiden seurauksia. Itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys tiedostettiin ongelmiksi jo antiikin Kreikassa. Samoista syistä sai kreikkalainen filosofi ja valtiomies Solon tehtäväksi muotoilla uudelle kaupunkivaltiojärjestelmälle lait ja säännöt yhteiskunnan toimivuutta turvaamaan. Nähtiin, että hybrisestä ahneudesta ja itsekkyydestä kärsivien toimintaa piti lakien avulla ryhtyä rajoittamaan.

Niin uskonnollinen kuin maallinen valta omaisuudet mukaan lukien kuuluivat muinaisina aikoina suvereeneille hallitsijoille ja heidän suosikeilleen eikä tavallisilla alamaisilla juurikaan ollut mahdollisuutta ryhtyä omistuksia haalimaan. Tilanne muuttui oleellisesti, kun kaupungistuminen ja demokratian kehitys antiikin ajalla käynnistyivät luoden suotuisat olosuhteet kaikille tasapuolisesti ryhtyä kilvoittelemaan omaisuuksien ja asemien hankkimiseksi.

Kaupungistumiskehityksen ja demokratian alkumetreillä ei vielä ollut nykyisenlaisia ympäristöongelmia. Speth peräänkuuluttaa henkistä sekä kulttuurista muutosta ja ikään kuin puolustellen toteaa tiedemiesten olevan näiden ilmiöiden edessä voimattomia. Onko demokraattinen yhteiskunta ylipäätään kykenevä vastaamaan suuriin globaalitason ongelmiin? Entä mikä on tilanne suvereenin hallitsijan valtaa käyttävissä maissa kuten Venäjällä tai Kiinassa – onko niissä mahtikäskyllä mahdollista ryhtyä ympäristön kannalta merkittäviin pelastustoimiin?

Viimeaikaisesta uutissadosta on jäänyt mieleen esimerkiksi autojen päästörajoitusten peruminen Yhdysvalloissa, mutta myös myönteiset Kiinan johtajan määräämät toimet ympäristön pelastamiseksi. Yhteiskunnissa, joissa demokratia ja tasa-arvo on tulkittu toisistaan poikkeavasti, tehdään mitä erilaisimpia ympäristöä koskevia ratkaisuja. Demokratiaan pohjautuva yhteiskuntajärjestys voi joko sallia tai estää ympäristön tuhoamisen. Mitään ympäristöön liittyvää ihmisen itsetuhoisuutta estävää varmistusta ei järjestelmään ole rakennettu. Ympäristön tuhoaminen voi jatkua niin kauan kuin hybriset ihmiset ja vastaavia ominaisuuksia kantavat poliitikot ovat vallassa. Mutta onko suvereenia valtaa käyttävä johtaja yhtään parempi ratkaisu? Nyt on jo varsinkin viimeisimmän Yhdysvaltojen presidentin kohdalla voitu hämmästellä kuinka vastuullista tai välinpitämätöntä lähes yksinvaltaisen hallitsijan politiikka voi olla.

Kaupunkikehityksen ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän vapauttamat kansat eivät kuitenkaan kahden ja puolen vuosituhannen aikana ottaneet sitä kuuluisaa vapauden vastinparia eli vastuuta kantaakseen. Itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys ovat lyhytnäköisiä ja vahvoja voimia. Niiden puolustukseksi on vastuuta sysätty mm. tieteen ja teknologian suuntaan sanoen, että pystymme kyllä ratkaisemaan kaikki vastaantulevat ongelmat, kun olemme siihen aina ennenkin kyenneet. Tällaista perusteettomaan tulevaisuuden uskoon tuudittautumista voi filosofi Karl Popperin mukaan verrata kananpoikien elämään. Niistä kun ei yksikään voinut kuvitella pian päätyvänsä broileripataan.

Gus Speth heittää palloa henkisen ja kulttuurisen uudistumisen suuntaan. Ihmetyttää mitä vahvuuksia hän uskoo sieltä löytyvän ympäristömme ja ihmiskunnan pelastamiseksi. Ehkä on tarpeen ottaa tarkasteluun läntisten kehittyneiden maiden kulttuurinen perusta, jota näiden maiden ulkopuolella tuskin missään pidetään ylivertaisen erinomaisena. Siis minkä varassa henkinen kehityksemme ja kulttuurimme oikeastaan lepää, kun filosofitkin ajettiin Kreikasta maanpakoon noin 1500 vuotta sitten?

Länsimaisen filosofian perusteiden ja demokraattisen moniarvoisen yhteiskunnan luomisen ajanjakso oli noin tuhannen vuoden mittainen. Kehityksen pysäyttäneet voimat ovat muuntuneessa muodossa silti yhä merkittävä voimatekijä etenkin amerikkalaisen politiikan taustalla, mutta myös Euroopassa ja lähialueilla. Samaan aikaan ja jo paljon ennen antiikin aikaa oli maapallolla myös muita merkittäviä sivilisaatioita tai kulttuureja. Niiden keskinäinen vuoropuhelu ei kuitenkaan viimeksi kuluneiden tuhansien vuosien kuluessa ole ollut kovin menestyksellistä. Tohtisiko enää globalisaation sivutuotteena ja sosiaalisen median avulla toivoa syntyväksi uutta ja parempaa vuorovaikutusta vanhojen kulttuurien välille ja edelleen synteesiä, jonka avulla ihmiskunta ja ympäristö vielä voisivat pelastua uhkaavalta tuholta? Nykyiset valtarakenteet eri puolilla maailmaa, kun näyttävät vain vahvistavan ihmisten taipumuksia itsekkyyteen, ahneuteen ja välinpitämättömyyteen.