Unelmia ja pettymyksiä

Unelmia ja pettymyksiä voisi olla viihteellisen saippuaoopperan nimi. Niiden sopivasti yksinkertaistettuun todellisuuteen on katsojan helppo samaistua. Jokaisella meistä on ainakin joskus ollut unelmia ja kukapa ei olisi joskus pettynytkin. Itse asiassa onko maailmassa mitään sellaista, mihin ei voisi pettyä? Kun saa unelmatyöpaikan, huomaa hetken kuluttua saaneensa pomoksi ääliön. Pankkilainalla ostettu unelmatalo paljastuu arvottomaksi homepesäksi eikä rakas aviopuolisokaan ehkä muista tulla firman pikkujouluista suoraan kotiin.

Henkilökohtaisella tasolla unelmien toteutuminen tai toteutumatta jääminen konkretisoituu. Miten on laita ihmisten yhteisten unelmien osalla? Kommunistisen tai valtiojohtoisen yhteiskunnan toteutuminen on elänyt monien haaveissa ainakin Platonin luonnostelemasta ihannevaltiosta lähtien. Neuvostoliiton oli määrä kehittyä sosialismin kautta kommunistiseksi valtioksi, mutta unelma romahti ennen toteutumistaan. Yhdysvalloissa haluttiin realisoida yksilön vapaus toimia ja vastata omasta onnestaan, mutta onko siinä onnistuttu yhtään paremmin?

Ihmeiden Amerikka

Olen elämäni aikana vieraillut Yhdysvalloissa lukuisia kertoja ja viettänyt runsaasti aikaa sen eri osissa. Alkuun minua vaivasi ajatus vapaudesta, joka monien mielestä on yksi maan tärkeimmistä arvoista. Miten valtio voi luoda olosuhteet, joissa vapaus voi toteutua? Vapaushan on mahdollinen tai todellinen vain niin kauan kuin toisilla henkilöillä ei ole kilpailevia intressejä sinua kiinnostavia asioita kohtaan eikä sellaista tilannetta voi ihmiskeskittymissä edes kuvitella. Käytännössä täydellinen vapaus tarkoittaisi sitä, että jonkun henkilön vapaus on tärkeämpi ja arvokkaampi kuin toisten ja muut sen tunnustavat. Esimerkiksi yksinvaltias voisi olla henkilö, joka voi toteuttaa mielihalujaan täysin vapaasti.

Vapauden ajatusta onkin mielekkäämpää lähestyä erilaisten tarkemmin rajattujen asioiden kautta, kuten vapautena yrittää, puhua tai harjoittaa uskontoa. Viimeisimmän vierailuni aikana jäin pohtimaan onko mikään muuttunut sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tulin maahan. Erityisesti Piilaakson räjähdysmäinen kasvu näkyy ja tuntuu laajalti. Maisemaa ovat muokanneet näkyvästi uudet pilvenpiirtäjät sekä hulppeat teknologia-alojen ammattilaisille rakennetut taloyhtiöt. Lähes joka korttelista löytyy myös Montessori-koulu sekä kuntosali.

Työelämässä menestymiseen vaaditaan sopivassa suhteessa ahkeruutta ja osaamista, mutta lisäksi tarvitaan vielä suhteita ja onnea. Piilaakson ja San Franciscon vaikutusalueella korostuu edellisten lisäksi myös fyysisen kunnon tärkeys. Kuudelta on oltava kuntosalilla, jonka jälkeen reippaana ja raikkaana töihin. Ruokatuntiin ei kuulu suomalaiseen tapaan rauhallinen istuskelu yksityisasioista keskustellen. Sen sijaan marssitaan työkavereiden kanssa reippaasti lähimpään ruokapaikkaan hakemaan kevyt muovilaatikkoon pakattu lounasruoka, joka nautitaan työpöydällä työnlomassa. Työtä kaihtamattomat amerikkalaiset eivät lomaile vuodessa kahta viikkoa enempää. Eläkkeellä sitten matkustellaan.

Miten tällaiseen elämänmuotoon istuu minkäänlainen ajatus vapaudesta? Työpaikan omaavalla kansalaisella on vapaus luovuttaa työpanoksensa ja käytännössä suurin osa ajastaan työnantajan käyttöön. Korvaukseksi työntekijä saa mahdollisuuden urakehitykseen, sairausvakuutuksen ja työterveyshuollon sekä riittävästi rahaa voidakseen kustantaa asumisensa kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan. Tärkeimpien avainhenkilöiden käyttöön rakennetaan asuntoja uusiin pilvenpiirtäjiin työpaikan välittömään yhteyteen.

Joutilaiden hyväosaisten joukko on käymässä pieneksi. Tavaratalot voitaisiin pitää suljettuina muina aikoina kuin viikonloppuisin, jolloin ihmisillä on aikaa käydä ostoksilla. Kahvilat ja ravintolat eivät vaivaudu turistien vuoksi ylläpitämään viiniterasseja. Kaikkea perustellaan tehokkuudella ja kilpailukyvyllä. Amerikkalainen unelma on toteutumassa, kun vapaudella tarkoitetaan ehdotonta ja työaikaan rajoittumatonta sitoutumista työnantajan palvelukseen.

Miten käy niiden, joille menestyksen portit eivät aukea? Turha hiekka varisee pois hyvin trimmatun ja kilpailukykyisen koneiston rattaista. Se valuu elottoman tuntuisiksi mytyiksi pensaiden ja puiden juurille, joista käännämme katseemme pois välttyäksemme ajattelemasta ikäviä asioita. Toisen ihmisen kurjuuden ja kuoleman seuraaminen lähietäisyydeltä oman työmatkan varrella on häiritsevää, mutta siihen tottuu ja muistuttaahan se samalla siitä mikä odottaa, jos ei omaksu pelin henkeä ja yritä riittävästi.

Kaduilla kuolemaa tekevät ihmiset ovat toisella tavalla vapaita. Antiikin Kreikassa vaikutti jossain määrin arvostettu filosofinen oppisuunta, jolle oli tunnusomaista kaduilla asuminen, normien vastustaminen ja älykäs ärhentely ohikulkijoille. Ovatko amerikkalaiset asunnottomat kuin helleenien kyynikot, jotka omasta tahdostaan valitsivat elämän kadulla? Luulen hiljattain nähneeni kyynikon, joka istui kampuksella tolpan nokassa ja kovaan ääneen moitti yliopistoa ohikulkijoille. Kaupungin keskustassa näin kadunmiehen ryntäävän vilkasliikenteiseen risteykseen pysäyttäen liikenteen ja huudellen jotain mistä en saanut selvää. Hänkin olisi voinut olla kyynikko, mutta todennäköisemmin hän kuitenkin oli loppuun ajettu kadunkulkija, joka epätoivoisena yritti heittäytyä autojen alle kuolemaan.

Havaintoni pelkistävät todellisuutta, mutta niiden kautta välittyvän kuvan jakavat myös monet paikalliset. Esimerkiksi Überin sikäläisen kilpailijan, Lyft-kuljetuspalvelun tarjoaja näki perheensä tulevaisuuden synkkänä: itseohjautuvat autot vievät häneltä pian työn ja peliteollisuus on jo koukuttanut perheen lapset niin, että koulut uhkaavat jäädä kesken. Amerikkalaista unelmaa vaalinut maa uhkaa muuttua, ellei ole jo muuttunutkin, dystopiaksi, jossa vapauden ja henkilökohtaisen onnen tavoittelun sijasta tehdään paluuta orjayhteiskuntaan. Erona aikaisemmin vallalla olleeseen orjayhteiskuntaan on se, että yhteiskunnan ainoat joutilaat löytyvät nyt katujen varsilta, kun he ennen asuivat korskeissa siirtomaakartanoissa. Hienoissa omakotitaloissa asuvat menestyjät puolestaan raatavat orjan tavoin aamusta myöhäiseen iltaan voidakseen ylläpitää elintasoa, josta eivät ehdi nauttia.

Työssäkäyvien juttelua kuunnellessa kiinnittyy suomalaisen matkailijan huomio runsaaseen minä-sanan käyttöön. Oman itsen ja omien suoritusten korostaminen on tyypillistä amerikkalaisille, mutta se ei silti merkitse sitä, että he asemoisivat itsensä jonkin suuremman kaikista yksilöistä koostuvan joukon ulkopuolelle. Päinvastoin, amerikkalaisten yhteisöllisyys on voimakasta. 1960-luvun lopun sodanvastaisuus ja hippiliike sekä maajoukkueiden erinomainen taistelutahto ja yhteishenki todistavat yhteisöllisyyden voimasta. Siinä valossa ei ole lainkaan ihmeellistä saati tuomittavaa, että valtaan on nostettu päämies, jonka kampanja herätti toiveita kaikissa heissä, joita huolettaa yhteisöllisyyden rapautuminen yleensä sekä uhka päätyä kansalaisten yhteenkuuluvuutta vahvistavan työelämän ulkopuolelle.