Valoa ja varjoja

Pohdin pursiseuran sysimustan syksyisen yövahtivuoron aikana valoa, valaistusta ja valaistumista. Näin saarelta vilkkuvia valoja ulkomeren suunnassa, jotka kertovat öiseen aikaan vesillä liikkuville sen, missä on turvallista ajaa. Kantakaupungin suunnassa maisemaa muokkasivat katuvalot sekä satunnaisen hälytysajoneuvon siniset välähdykset. Saaressa ei juuri muuta valaistusta ollut kuin laitureiden kulkuvalot. Näkymä on täysin erilainen verrattuna siihen mitä päivällä näkyy. Yönavigointiin perehtymätön veneilijä olisi totaalisen hukassa pimeän aikaan vesillä liikkuessaan. Kaupungin talot ja puut erottuvat toisistaan vasta aamun sarastaessa.

Jokainen on kuullut Platonin luolavertauksesta eli siitä, kuinka ryhmä ihmisiä istuu pimeässä luolassa ainoana tiedonlähteenään ulkopuolisesta maailmasta luolan seinään heijastuvat varjot. Epärealistiselta vaikuttavassa vertauksessa kuvitellaan, että olisi ihmisiä, joille varjot ja heidän itsensä ulkopuoliset olennot ovat täysin tuntematon ajatus. Varjot muodostavat näiden henkilöiden ainoan tiedonlähteen, jonka perusteella heidän käsityksensä maailmasta on muodostunut.

Luolavertausta käytetään havainnollistamaan ihmisen ymmärryksen rajallisuutta koskien todellisuuden perimmäistä luonnetta. Ihminen on käynyt kuussa, selättänyt monta aiemmin tappavaa sairautta ja kehittänyt tieteellisesti hyväksyttävän selityksen maailmankaikkeuden alkuhetkelle. Tietämyksemme asioista karttuu jatkuvasti, mutta vielä emme lähetä ihmisiä muille planeetoille, kuolemme yhä monipuolisesti erilaisiin tauteihin, kiistelemme alkuräjähdysteorioista ja esitämme vaihtoehtoisia näkemyksiä.

Kieleemme on kehittynyt ilmauksia, kuten ”asia on vielä hämärän peitossa”, ”tuoda lisävalaistusta ja katsoa asioita toisessa valossa”. Ne luonnehtivat käsityksiämme tiedosta. Vastaavasti oppimisteoreetikot puhuvat todellisuutta koskevan kuvan tarkentumisesta tiedon ja ymmärryksen karttuessa.

Onko loppujen lopuksi olemassa mitään pysyvää ja kiistatonta todellisuutta tai ideamaailmaa, jonka jonain päivänä onnistumme paljastamaan? Mitä ovat ne hahmot, jotka heittävät varjojaan Platonin luolan seinälle? Kenties jonkinlainen nukketeatteri, jota joku tuntematon taho pyörittää? Totuus muistuttaa myös sipulia, josta kuoritaan aina päällimmäinen vanhaa tietoa edustava lehti, kunnes mitään ei ole jäljellä. Mihin katosi totuus? Monet löytävät totuutensa uskonnoista, mutta useita ei voisi vähempää kiinnostaa. On vaativa vaihtoehto hyväksyä mahdollisuus siitä, että emme ehkä tule koskaan tuntemaan niin sanottua lopullista totuutta ja että Platonin ideamaailmaa tai sen uskonnollisia vastineita ei ole olemassa. Pimeässä yössä tuntee helposti olevansa yksin maailmaan heitettynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.